Tampere United kärsi kirvelevän 1–3 (0–0) -tappion Ilveksen kakkosjoukkueelle lauantai-iltana Kaupin jalkapallostadionilla. Ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta hyvä esitys, ja Sinipaidat oli lähimpänä maalintekoa, kun Ali Aitbenzanzoun puski pallon tolppaan Joonas Rantalan mainiosta sivuvaparista. Toinen jakso oli kuitenkin TamUlle huomattavasti vaikeampi, eikä edes Ilveksen lahjoittama tasoitus ja yhden pelaajan ylivoima ottelun viimeisellä 20 minuutilla auttaneet TamUa pisteille, vaan Ilves pääsi tekemään halvan voittomaalin kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa ja kolmannen vieläkin halvemman maalin vielä ottelun lisäajalla. Myös kentän ulkopuoliset asiat aiheuttivat polemiikkia.

3 – 1

- Viime kaudella molemmat keskinäiset kohtaamiset voittanut TamU joutui pitkästä aikaa taipumaan Ilveksen kakkosjoukkueelle.
- Ensimmäisen jakson hyvän esityksen jälkeen TamU sortui virheisiin toisella jaksolla.
- Miesylivoimaa viimeisellä 20 minuutilla ei kyetty hyödyntämään.
Ensimmäinen jakso oli puolin ja toisin oikein hyvää pelaamista. Hyvät joukkueet oli vastakkain, ja siinä oli molemmilta todella laadukasta puolustamista.
Päävalmentaja
Nää on anteeksiantamattomia juttua, ettei niistä pystytä peliä kääntämään miesylivoimalla.
Päävalmentaja
Ristiriitaista sanoa, mutta täytyy olla tyytyväinen puolustamiseen. Kyllä peli ratkesi muihin asioihin. Nöyryys puuttui kun kaveri sai punaisen ja haluttiin ottaa voitto viimeisellä vartilla.
Kapteeni
Ottelu alkoi tasaisena, joskin siinä mielessä katkonaisesti, että tuomari joutui keskeyttämään pelin hetkeksi jo toisella minuutilla, kun sinivihreä savu levisi katsomosta kentälle asti. Katkon jälkeen ensimmäisen tekopaikan sai Ilves, kun Anton Brightin tuomittiin rikkoneen Badreddine Busharaa rangaistualueen kaaren tuntumassa. Pallo vietiin vapaapotkuun useita metrejä kauemmaksi, ja Antti Kuusinen torjui Leo Kyllösen vedon varsin helposti.

TamUn ensimmäinen vaarallinen hyökkäys lähti maalivahti Kuusisen käsistä nopeasti vastaan. Arttu Haapala toi pallon keskikentän yli ja syötti Roope Kositiaselle. Tämä eteni boksissa lähes päätyrajalle asti ja haki keskemmällä aivan vapaana ollutta Topias Järvelää, mutta puolustaja liukui katkaisemaan syötön. Seuranneesta kulmapotkusta ei vaaraa saatu luotua.

Ilveksen maali oli lähimpänä jo reilun vartin pelin jälkeen, kun Badreddine Bushara pääsi puskemaan hyvästä keskityksestä aivan lähietäisyydeltä. Osuma palloon jäi kuitenkin huonosti, ja maalivahti Antti Kuusinen sai poimia pallon helposti käsiinsä.
TamU oli lähellä maalia heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun Eric Bullock haastoi hyvin puolustajansa boksin kulmalta ja lähetti keskityksen maalin eteen. Puolustajan takaa palloon juossut Topias Järvelä ei aivan saanut kunnon vetoa, ja maalivahti Johannes Viitala torjui helpohkosti.
Jakson edetessä TamU loi kotijoukkuetta enemmän hyökkäyksiä, mutta erityisen hyviä maalintekopaikkoja ei saatu luotua vastustajan hyvin organisoitua puolustusta vastaan. Eric Bullock pääsi kertaalleen kohtalaiseen vetopaikkaan, mutta puolustus blokkasi laukauksen. Parissa tilanteessa maalivahti Viitala katkoi TamUn hiukan liian eteen menneen keskityksen.


Kaikkein lähimpänä maalia oltiin noin vartti ennen taukovihellystä, kun toppari Ali Aitbenzanzoun tuli taklatuksi keltaisen kortin arvoisesti syvällä Ilveksen alueella. Tilanteessa ”Allu” katkoi keskialueella Ilveksen purkuyrityksen, ja pyörähti näyttävästi syvälle Ilveksen alueelle. Näin TamU sai vapaapotkun oivallisesta keskityspaikasta.

Pallon taakse astelivat pehmeäjalkaiset Joonas Rantala ja Juho Heikkinen, joista ensin mainittu lähetti erinomaisen keskityspallon boksiin maalin etukulmalle Sinikaartin sinvihreän savun noustessa katsomosta. Vapaapotkun hankkinut Aitbenzanzoun juoksi loistavasti palloon mutta harmillisesti pusku suuntautui tolppaan, eikä paluupalloon päässyt Roope Kostiainen saanut kunnon vetoa.
Ensimmäinen jakso pelattiin loppuun asti maalittomana, ja näin ratkaisut jäivät toiselle jaksolle.

Surullinen toinen jakso
Toisen jakson ensimmäisen vartin aikana TamU piti edelleen vastustajaa enemmän palloa ensimmäisen jakson tapaan. Kovin vaarallisia tilanteita ei kuitenkaan saatu rakennettua, ja myös Taha Özcelikin vapari oli tällä kertaa melko ponneton, kun hän pääsi kokeilemaan keskeltä reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Toki maaliin oli tällä kertaa matkaa lähemmäs 30 metriä.
Eric Bullock pääsi kerran etenemään hyvään vetopaikkaan oikealta laidalta ohitettuaan kaksi keltapaitaa, mutta pallon pomppiessa hankalasti laukaus karkasi maalin ohi. Ilves uhkasi pääasiassa kulmapotkuistaan.

Murheet alkoivat heti tunnin täytyttyä. Ilves pääsi ensimmäistä kertaa murtamaan TamUn korkea prässin siten, että se pääsi selvään 3–2-ylivoimahyökkäykseen. Keskelle joutunut laitapuolustaja Eelis Korhonen joutui liian tukalaan asemaan, ja vaikka hän ehtikin kiinni palloon juuri Lasse Pentin laukoessa, pallo nousi kontaktista harmillisesti juuri sellaiseksi roikoksi, joka ylitti maalivahti Antti Kuusisen ja putosi suoraan maaliin. Näin Ilves johti 1–0.
Tähän ottelu ei suinkaan vielä ratkennut, vaan TamU sai ilmaisen tasoitusmaalin. Taha Özcelik lähetti pallon kohti kärjessä pelannutta Topias Järvelää, mutta tämä ei ehtinyt palloon ennen toppari Jere Riissasta. Maalivahti oli tullut kauas vastaan, ja Riissanen sutaisi palloon juuri sopivan kierteen, joka saatteli pallon maalin alakulmaan. Peli oli yhtäkkiä tasan 1–1.
Kaksikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa TamU sai seuraavan lahjansa Ilvekseltä, kun Mohammed Umar otti toisen keltaisen korttinsa tönäistyään Janar Georgia voimalla aivan tarpeettomasti keskialueella. Ulosajon olisi voinut olettaa siirtävän otteen täysin Sinipaidoille.

Toisin kuitenkin kävi. Tunnin kohdalla kentälle tullut Janar Georg toki pääsi kaksi kertaa laukomaan terävästi oikealta laidaltaan, ja olisi voinut siirtää Sinipaidat johtoon. Vartti ennen täyttä aikaa Georgin veto suuntautui hienosti kohti maalin yläkulmaa, mutta Johannes Viitala venytti kätensä hienosti pallon tielle. Muutama minuutti myöhemmin Georgin terävä veto suuntautui niukasti etutolpan väärälle puolelle.
Sinipaitojen ilta alkoi synketä kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Ilves laittoi pitkän vapaapotkun takatolpalle, jossa pääpallo hävittiin täysin. Pusku maalin edustan poikki takatolpalle vapautti vaihdosta kentälle tulleen Rasmus Väisäsen tökkäämään pallon päällään tyhjään maaliin. Ilves johti siis 2–1.

Takaiskumaalin jälkeen TamU ei kyennyt enää kehittämään kunnollista kiriä, eikä yhtäkään varsinaista tasoituspaikkaa kyetty rakentamaan, vaikka TamU sai painettua painopisteen Ilvekseen päätyyn. Ainoastaan Topias Järvelä pääsi kertaalleen laukomaan saatuaan pomppivan pallon Eetu Räisäseltä. Tämäkin veto jäi sivuverkkoon.
Surullinen ilta sai murheellisen kruununsa, kun Ilves päästettiin tekemään vielä kolmas maali lisäajan kolmannella minuutilla. Maalivahti Antti Kuusinen haki Ilveksen pitkän avauksen rangaistusalueen ulkopuolelta päätyrajan tuntumassa ja yritti syöttää sen keskelle toppari Ali Aitbenzanzounille. Syöttö kuitenkin epäonnistui ja vasta lisäajalla kentälle tullut Lauri Orava sai pallon suoraan jalkaansa maalin edessä, eikä tietenkään erehtynyt. Näihin 3–1-lukemiin ottelu myös päättyi.
Listenmaa manasi heikkoa peliä miesylivoimalla
Tunnelmat Tampere Unitedin kopilla olivat luonnollisesti apeat ottelun jälkeen. Päävalmentaja Jukka Listenmaa näki kuitenkin etenkin ottelun ensimmäisessä jaksossa paljon hyvääkin.
”Ensimmäinen jakso oli puolin ja toisin oikein hyvää pelaamista. Hyvät joukkueet oli vastakkain, ja siinä oli molemmilta todella laadukasta puolustamista. Maalipaikoilla ei paljon mässäilty. Sitten jotain tapahtui tauolla”, Listenmaa kertasi.
Erityisesti Ilveksen avausmaali jäi harmittamaan päävalmentajaa.
”Otettiin korkea prässi ja vastustaja tuli siitä kävellen läpi. Sitten vielä pallo pomppasi jonkin kimmokkeen kautta maaliin”, Listenmaa manasi.
Pian tuuritasoituksen jälkeen TamU pääsi hakemaan voittoa miesylivomalla. mutta sitä ei pystytty hyödyntämään.
”Nää on anteeksiantamattomia juttua, ettei niistä pystytä peliä kääntämään. Vähän liikaa näitä tulee, että päästään ylivoimalle eikä saada mitään aikaiseksi”, Listenmaa suomii aiempiin kausiin viitaten.
Myös tapa jolla 2–1-maali syntyi vapaapotkusta jäi kismittämään päävalmentajaa.
”Hävittiin ensin yksykkönen, ja sitten pallo olikin maalilla. Miten siinä pystyi olemaan vastustaja niin vapaana, kun meillä on ylivoima kentällä?”
Listenmaa antoi myös tunnustusta vastustajalle.
”Se on yksi sarjan parhaiten organisoituja joukkueita varsinkin puolustussuuntaan. Ei sieltä paikkoja määräänsä enempää saa. Me saatiin lähinnä puolittaisia paikkoja, ja maalivahti otti hyvin matalia keskityspalloja, joissa ei kaukana ollut että ne olisi menneet perille. Aihiot meillä oli, mutta ihan viimeinen puuttui”, Listenmaa summaa.
Anton Bright murheellisena mutta analyyttisena
Kapteeni Anton Bright ei ollut yhtään päävalmentajaa iloisemmalla tuulella ottelun jälkeen.
”Derbypäivänä on aina ikävä hävitä. Paremmalle joukkueelle voitto tänään meni valitettavasti ihan oikeutetusti”, Bright myönsi.
Vaikka TamUlla oli vaikeuksia luoda hyviä tekopaikkoja, kapteeni näki että kentällä olisi ollut tarvittavat tilat.
”Ensimmäisellä jaksolla pääsi aika hyvin laitojen kautta loppujen lopuksi, mutta ei ihan niin hyville tekopaikoille kuin olisi toivottu. Keskusta oli aika hyvin kiinni, vaikka meillä olisi voinut sieltäkin ylivoimia löytyä. Pitää vähän analysoida videolta miten keskustan kautta olisi voitu hyökätä”, Bright pohti.
Kolmesta päästetystä maalista huolimatta Bright allekirjoitti ajatuksen, että laajemmin ajatellen ei tarvitse olla huolissaan TamUn puolustuspelin kehittymisestä.
”Numero taululla on tietenkin ikävä, ja varsinkin itse puolustajana mikään ei tässä kohtaa lohduta. Mutta kyllä meidän puolustus oli hyvin organisoitu poislukien vastustajan ensimmäisessä maalissa, jossa oli vähän kommunikointivirhettä, eikä oikein tiedetty prässätäänkö nyt kunnolla vai ei”, kertasi Bright yhtä ottelun ratkaisuhetkistä.
”Ensimmäinen jakso oli tosi hyvää puolustamista, ja siihen voidaan olla tyytyväinen. Olemme kehittyneet siinä huomattavasti viime kauteen verrattuna. Ristiriitaista sanoa, mutta täytyy olla tyytyväinen puolustamiseen. Kyllä peli ratkesi muihin asioihin. Nöyryys puuttui kun kaveri sai punaisen ja haluttiin ottaa voitto viimeisellä vartilla”, Bright päättää.
Tampere United tuomitsee ottelun jälkeisen välikohtauksen
Kaupin jalkapallostadionilla oli lauantain ottelussa loistava tunnelma, kun kentän molemmissa kulmissa oli äänekkäät kannattajaryhmät. Todellista derbyhenkeä alkaa siis muodostua myös näihin otteluihin, mistä kertoo myös ottelun yleisömäärä 449 katsojaa.
Useampi minuutti ottelun päättymisen jälkeen Kaupissa nähtiin kuitenkin ikävä välikohtaus. Välikohtauksen taustalla oli se, että Ilveksen kannattaja oli varastanut Tampere Unitedin kannattajilta pienen lipun kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja juossut pelin ollessa käynnissä kentän poikki Ilveksen kannattajien luokse kentän vastakkaiseen kulmaan.
Tästä provosoituneet noin kaksikymmentä Tampere Unitedin kannattajaa juoksivat joukkueiden jo poistuttua kentältä Ilveksen kannattajien luo kentän poikki, ja paikalla olleet poliisit joutuivat pysäyttämään kannattajien välisen yhteenoton. Tampere United tuomitsee väkivaltaisen käyttäytymisen sen kaikissa muodoissa.
”Haluan pahoitella omasta ja Tampere Unitedin puolesta ottelun aikana tapahtuneita järjestyshäiriöitä sekä erityisesti tuomita ottelun jälkeisen välikohtauksen. Tällaista ei saisi missään nimessä tapahtua. Tapahtumat menevät varmasi Palloliiton kurinpitokäsittelyyn, ja tapahtunut käsitellään myös seuran ja kannattajien välillä”, toteaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö.
Tampere Unitedin pelit jatkuvat viikon päästä sunnuntaina 14.5. klo 18.00 Kaupin jalkapallostadionilla. Silloin vieraita saadaan Raumalta, kun vanha tuttu kilpakumppani Pallo-Iirot saapuu jälleen Tampereelle.

3 – 1
( 0 – 0 )

Yleisöä:
449
62′ Lasse Pentti
81′ Rasmus Väisänen
90+3′ Lauri Orava
32 | Antti Kuusinen | ||
2 | Ali Aitbenzanzoun | 85' | |
8 | Topias Järvelä | ||
9 | Eric Bullock | 59' | |
10 | Roope Kostiainen | 73' | |
13 | Anton Bright C | ||
15 | Joonas Rantala | ||
17 | Taha Özcelik | ||
20 | Arttu Haapala | 81' | |
25 | Eelis Korhonen | ||
30 | Juho Heikkinen | ||
23 | Remu Koikkalainen | ||
5 | Atte Jokinen | ||
6 | Casper Stenroos | ||
7 | Julius Stenroos | 73' | |
18 | Janar Georg | 59' | |
26 | Chuya Uwano | ||
41 | Eetu Räisänen | 81' |
32 | Johannes Viitala | 88' | |
2 | Mohammed Umar | 51' 70' | |
4 | Jonne Koistinen C | ||
5 | Elias Valli | 36' | 54' |
6 | Jere Riissanen | ||
9 | Oskari Paavola | 54' | |
18 | Lasse Penttti | 76' | |
19 | Jaakko Moisio | ||
21 | Badreddine Bushara | 76' | |
25 | Leo Kyllönen | ||
30 | Iirto Talvitie | ||
12 | Sakari Korri | ||
3 | Ammad Chaudhry | 76' | |
7 | Justus Ojanen | 54' | |
10 | Lauri Orava | 90' | |
20 | Elias Asikainen | 87' | 76' |
26 | Samuel Huotari | ||
27 | Rasmus Väisänen | 54' 90' |