Oulusta tuliaisina nolla pistettä

01/09/2026 TamU
Otteluraportti

Runkosarjan viimeinen ottelu päättyi kotijoukkue OLSin voittoon lukemin 2–1 (2–0). Oululaiset siirtyivät ensimmäisellä jaksolla johtoon Joel Lotvosen kahdella maalilla, eikä Sinipaitojen toisen jakson kiri riittänyt Ossi Torniaisen hienosta vaparimaalista huolimatta. Tappiosta huolimatta TamU voitti Ykkösen runkosarjan ja lähtee ylempään jatkosarjaan neljän pistettä kakkosena olevan RoPSin edeltä. OLS puolestaan varmisti voitolla paikkansa ylemmässä jatkosarjassa.

Ykkönen

2 – 1

  • Ottelu oli kokonai­suudessaan tasainen, mutta OLS oli nälkäisempi ja hyödynsi paikkansa tehok­kaammin.
  • Loppu­tulok­sesta huolimatta TamU voitti runkosarjan neljän pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen RoPSiin.
  • Ylemmän jatkosarjan ottelu­ohjelma julkaistaan keski­viikkona.
Katso kooste

Ottelu oli tasainen, ja molemmilla oli omat vahvat hetkensä. Oulu käytti hetkensä tehokkaammin, oli niissä vahvempi ja ansaitsi voittonsa.

- Topi Priha
Päävalmentaja

Ottelu alkoi OLSin hienoisessa hallinnassa, mutta myös TamU pääsi välillä maalipaikoille. Parhaimpana esimerkkinä noin viiden minuutin kohdalla tullut Noel Hasan kierteinen laukaus joka meni hienoisesti ohi takatolpasta. OLS iski heti suoraan maaliipotkusta vaarallisesti, ja vain maalivahti Santeri Pakkasen loistava ulostulo esti Joel Lotvosta iskemästä ottelun avausmaalin.

Kun ottelua oli pelattu reilu parikymmentä minuuttia, kotijoukkue sai keskialueella riiston ja lähti nopeaan vastahyökkäykseen. Joel Lotvosen ensimmäinen laukaus kimposi tolpasta takasin kentälle suoraan Eemeli Raittisen jalkaan. Raittisen veto paluupalloon jäi heppoiseksi, mutta Leo Kyllösen purkuyritys kääntyi epäonnisesti maalin eteen vapaaksi jääneelle Lotvoselle, joka pääsi korjaamaan virheensä ja siirsi OLS:in 1–0-johtoon.

Maalin jälkeen TamUn peli piristyi hieman, ja oululaisten maalia vartioinut Tobias Backman joutui muutaman kerran torjuntatöihin. Jesse Huhtala pääsi yrittämään sekä kaukaa että läheltä, mutta molemmilla kerroilla Backman veti pidemmän korren.

Reilu viisi minuuttia ennen puolta aikaa OLS iski uudelleen. Eemeli Raittinen voitti keskialueen kaksinkamppailun ja syötti hyvän juoksun topparin ja laitapuolustajan väliin tehneen Joel Lotvosen kuin varkain läpi Sinipaitojen puolustuksen keskeltä. Tarkka sijoitus ohi Santeri Pakkasen ja peli oli lukemissa 2–0.

Sinipaidat oli lähellä kavennusta jo parin minuuttia myöhemmin, kun Noel Hasa riisti maalivahdin avaaman pallon puolustajalta rangaistusalueen kaarella. Hasa pelasi Jesse Huhtalan tekopaikkaan nokikkain maalivahdin kanssa, mutta laukaus kimposi tolpasta takaisin kentälle ja puolustuksen purettavaksi.

Ennen taukovihellystä Noel Hasa pääsi vielä laukomaan mukavaan vastapalloon keskeltä niukasti boksin sisäpuolelta, mutta veto suuntautui liian keskelle, ja maalivahti Backman torjui helposti.

Vain yksi kavennusmaali toisella jaksolla

Toisella jaksolla TamU jatkoi kavennusmaalin metsästystä, mutta yritykset kaatuivat heikkoihin laukauksiin, jotka eivät osuneet kehikkoon tai kilpistyivät joko OLS-puolustukseen tai maalivahti Backmaniin. Toisen jakson alun parhaan tekopaikan alusti Eemeli Raittinen Joel Lotvoselle, jonka hattutempun maalivahti Pakkanen esti mainiolla jalkatorjunnalla.

Peliä oli pelattu vajaa 70 minuuttia, kun toppari Tomas Sovelius lanattiin kortin arvoisesti kentän pintaan rangaistusalueen rajalla. Annettua vapaapotkua asteli antamaan Ossi Torniainen, ja hänen laukauksensa kaartui kauniisti yläriman alta maaliin. Peli oli lukemissa 2–1, ja toivonkipinä pistesaaliista heräsi.

Viitisen minuuttia kavennuksen jälkeen Torniainen pääsi yrittämään maalintekoa vapaapotkusta miltei samasta paikasta mistä edellinen oli uponnut, mutta tällä kertaa veto jäi muuriin. Pian tämän jälkeen Eemeli Raittinen teki pallon kanssa huikean laitajuoksun syvältä omalta kenttäpuoliskolta asti, mutta Santeri Pakkanen onneksi torjui Raittisen terävän laukauksen.

TamU jatkoi taistelua loppuun asti, mutta kurinalaisesti puolustanut OLS piti vierailijat pois parhailta maalipaikoilta, ja näin pisteet jäivät Ouluun lukemin 2–1.

Lopputulos jätti TamUn päävalmentaja Topi Prihan mietteliääksi.

”Ottelu oli tasainen, ja molemmilla oli omat vahvat hetkensä. Oulu käytti hetkensä tehokkaammin, oli niissä vahvempi ja ansaitsi voittonsa. Ottelun kuvasta heijastui, että vastustaja pelasi veitsi kurkulla ja todella kovalla latauksella, emmekä pystyneet kaikin ajoin vastaamaan siihen.”

”Ei meiltäkään panosta ottelusta puuttunut ja kaikki voimavarat oli ladattu tuohon hetkeen. Miksi sitä ei saatu näkyviin? Sitä pohditaan ja keskustellaan pelaajien kanssa”, Priha totesi.

Ottelun lopputuloksesta huolimatta TamU voitti Ykkösen runkosarjan neljän pisteen erolla toiseksi tulleeseen RoPS:iin. Ykkösen ylemmässä jatkosarjassa pelaavat TamUn lisäksi RoPS, SalPa, PKKU, OLS sekä JJK, ja otteluohjelma julkaistaan keskiviikkona kello 14.00. Seuraa tiedotusta!


Ykkönen

2 – 1

( 2 – 0 )

70′ Ossi Torniainen

Yleisöä:
134

23′ Joel Lotvonen
39′ Joel Lotvonen

Yleisöä:
134

25 Santeri Pakkanen
2 Jani Alaperä 46'
5 Joel Laitinen
6 Noel Hasa
9 Jesse Huhtala C
19 Lui Bradbury 63'
21 Juho Enbuska 64'
22 Rasmus Väisänen
23 Leo Kyllönen 64'
28 Tomas Sovelius 83'
30 Juho Heikkinen 64'
1 Joonas Immonen
3 Joona Hallivuori 64'
8 Janar Georg 83'
8 Rasmus Lehtonen 64'
11 Justus Rantanen
16 Joona Malinen 46'
18 Ossi Torniainen 64'
62Tobias Backman
15Otso-Pekka Parkkila 58'
23Sampo Ala-Iso
31Matias Babb
36Joel Lotvonen
40Jesse Korhonen
45Eemil Merikanto
46Macar Ajoung
47Eemeli Raittiinen C
51Olle Lämsä 58'
83Lenni Teppo 75'
57Miro Fyrsten
24Celestine Sele Thomas
30Juuso Mäkeläinen 58'
37Lucas Piirto
38Juuso Polvi
44Otto-Eemeli Niemelä 75'
49Touko Ridanpää
54Arttu Aapajärvi 58'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut kumppanit

19.9. SalPa - TamU 6 – 4

12.9. TamU naiset - IFK Mariehamn 4 – 1

19.9. TamU 2 - NoPS 2 – 1

25.9. klo 19 TamU - JJK

26.9. klo 15 LiePa - TamU naiset

26.9. klo 14 TamU 2 - TP-T