12.4.2018

 
 

Ottelu Ilves-Kissoja vastaan sai ikävän lopun



Tampere Unitedin ja Ilves-Kissojen välinen kohtaaminen sai torstai-iltana Kaupissa ikävän ennenaikaisen lopun, kun ottelu jouduttiin keskeyttämään vajaan tunnin pelin jälkeen ikävän loukkaantumistilanteen seurauksena. Ilves-Kissojen maalivahti ja TamU-kärki Berat Grabovci törmäsivät rajusti pallontavoittelutilanteessa, ja katsomoon asti kuului että sattui pahemmin. Grabovci nousi tilanteesta omin jaloin, mutta Ilves-Kissojen maalivahdille soitettiin heti ambulanssi paikalle. Koko TamU-yhteisö toivottaa parasta mahdollista toipumista.

Itse ottelun TamU avasi odotetusti kokoonpanolla, jossa oli mukana vähemmän peliminuutteja talven mittaan saaneet pelaajat. Ensimmäinen jakso olikin varsin tasaista vääntöä, mikä ehkä oli odotettavaakin, sillä olihan vastassa yksi Kolmosen kärkiporukoista. Hyökkäyspäässä Sinipaidoista oli eniten esillä Elias Harala, jolle Jere Remes ja Tuomas Ala-Hakuni rakensivat molemmat kertaalleen vetopaikan boksiin. Lisäksi Harala syötti Leevi Mannisen tekopaikkaan takatolpalla, mutta tämäkään tilanne ei johtanut maaliin, sillä laukaus karkasi maalin ohi.

Toiselle jaksolle TamU teki yhteensä yhdeksän vaihtoa, kun kentälle otettiin niitä pelaajia, jotka ovat todennäköisiä avauskokoonpanon pelaajia myös sarjakauden alkaessa. Näistä erityisesti huomion arvoinen oli Riku Oraksen paluu Sinipaitaan englannissa vietetyn puolivuotisen jälkeen.

Johtomaalia ei tarvinnut monta minuuttia odotaa, sillä verkko heilui jo toisen jakson neljännellä peliminuutilla. Tilanteessa Verneri Uimonen keskitti päätyrajan tuntumasta ja löysi Berat Grabovcin aivan maalin edestä. Samalla päättyi kärkipelaajan muutaman ottelun mittaiseksi venähtänyt kuiva kausi.

”Toinen jakso kääntyi täysin meille, ja loimme siihen 12 minuuttiin 4–5 hyvää maalipaikkaa. Ensimmäinen jakso ei vastannut sitä mitä odotin, eli ei ollut sitä nälkää mitä odotin löytyvän”, tyytyy päävalmentaja Mikko Mäkelä toteamaan ottelusta.

Seuraavan kerran TamU pelaa jo ensi lauantaina 14.4. Hämeenlinnassa HJS:n vieraana. Sarjakausi alkaa 28.4. pietarsaarelaisen JBK:n Tampereen vierailulla.