Nuori Casper Stenroos täydentää Sinipaitojen keskikenttää

02/03/2023 TamU
Uutinen

Tampere Unitedin keskikenttä saa lisävahvistusta, kun Casper Stenroos siirtyy joukkueeseen TPV:n riveistä. Keskikenttäpelaajan pelaajasopimus on mallia 1+1, josta jälkimmäinen vuosi on seuran optiolla. Tammikuussa 19 vuotta täyttänyt Stenroos aloitti jalkapallouransa Ilveksen paidassa, mutta siirtyi C-ikäisenä Pallo-Veikkoihin, jossa ura on jatkunut tähän talveen asti. Siirtyminen miesten peleihin tapahtuu nyt Tampere Unitedissa.

Casper Stenroos Tampere Unitediin

Casper Stenroos

  • Syntynyt 13. tammikuuta 2004
  • Pallotaitava, molempijalkainen ja työteliäs keskikenttäpelaaja.
  • Vakuuttanut valmennusjohdon olevansa valmis miesten peleihin.

Ajattelin että saisin TamUssa kovempaa treeniä. Olen kuullut hyvää seurasta ja taustahenkilöistä. Koin että tämä on oikea paikka tulla.

- Casper Stenroos
Keskikenttäpelaaja

Tavoitteena on ollut nuorentaa joukkuetta ja nyt saatiin hyvä, lupaava poika mukaan. Hän pelasi Kiffeniä vastaan hyvän pelin ja potentiaalia löytyy.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Miesten peleistä Stenroosilla ei ole toistaiseksi paljoa kokemusta. Stenroos pääsi viime kaudella vain kahdesti pelaamaan Kolmosta ja kummallakin kerralla kyse oli hajaminuuteista otteluiden lopulla. Suurimmat peliminuutit Stenroos kellotti TPV:n P20 Ykkösen joukkueessa.

Stenroos haki viime kauden jälkeen itselleen uutta ympäristöä jossa kehittyä, ja hän saapui TamUun tryout-jaksolle lunastaen lopulta paikkansa joukkueesta.

”Ajattelin että saisin täällä kovempaa treeniä. Olen kuullut hyvää seurasta ja taustahenkilöistä. Koin että tämä on oikea paikka tulla”, Stenroos kuvailee seuravalintaansa.

Mutta millaisen pelaajan TamU Stenroosista saa?

Olen pallotaitava pelaaja, molempijalkainen ja teen pallottomana töitä. Suosikkipelipaikkani on ylempi keskikenttä, mutta jokainen paikka keskikentällä menee”, Stenroos sanoo.

Stenroos on talven mittaan antanut näyttöjä valmennukselle, ja hän on saanut säännöllisesti peliminuutteja edustusjoukkueen harjoituspeleissä. Päävalmentaja Jukka Listenmaa on tyytyväinen saadessaan keskikenttäpelaajan rinkiin mukaan.

”Kiva saada nuori poika mukaan joukkueeseen. Tavoitteena on ollut nuorentaa joukkuetta ja nyt saatiin hyvä, lupaava poika mukaan. Hän pelasi Kiffeniä vastaan hyvän pelin ja potentiaalia löytyy”, Listenmaa kertoo.

Kiffeniä vastaan saatiin hyviä näyttöjä myös Stenroosin potkutekniikasta, kun TamU sai toistakymmentä kulmaa, ja Steenroos laittoi kaikki pallot suunniteltuun paikkaan niin vasemmalta kuin oikealtakin kulmalipulta.

Stenroosin ura on toistaiseksi kulunut juniorisarjoissa, joten Listenmaan mielestä tällä kaudella peliminuutit miesten peleistä ovat tärkeitä.

”Jostain peliaikaa pitää hänelle löytää. Jos ei ykkösjoukkueesta, niin sitten kakkosjoukkueesta”, Listenmaa tuumii.

Tampere Unitedissa nähdään siis kaudella 2023 kaksi Strenroosia, sillä Casperin lisäksi joukkueessa oli jo ennestään viime kaudella monien suosikiksi noussut isoveli Julius. Veljensä kanssa Casper ei kuitenkaan juuri ole aiemmin päässyt pelaamaan.

”Pari peliä olemme pelanneet yhdessä nuorempana. Futsal-pelejä on myös muutama, mutta ei mitään isompia pelejä”, Stenroos kertoo.

Sopimuspelaajat kaudelle 2023

Casper Stenroosin sopimusjulkaisu käynnistää tietynlaisen loppukirin sopimusten julkaisussa, sillä lisää uutisia on luvassa useita seuraavan parin viikon aikana.

Myös Kausikortin ostaminen on nyt ajankohtaista, sillä sarjapelien alkuun on aikaa vain puolisentoista kuukautta. Yleisimmin ostetut kausikortit löytyvät alta napeista, ja TamU-kaupassa on tarjolla myös yhdistelmiä, joissa paketissa on mukana TamU-naisten tukikausikortti tai VIP-lippuja.

Sopimuspelaajat

Ali Aitbenzanzoun, p
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Janar Georg, h
Arttu Haapala, kk
Atte Jokinen, p
Topias Järvelä, kk
Remu Koikkalainen, mv
Eelis Korhonen, p
Roope Kostiainen, h
Antti Kuusinen, mv
Arttu Mättö, kk
Farhad Rahimi, h
Arttu Raittinen, h
Eetu Räisänen, kk
Casper Stenroos, kk
Julius Stenroos, kk
Veikka Stålhand, mv
Taha Özcelik, kk

Katso Casper Stenroosin haastattelu

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

24.9. GrIFK - TamU 1 – 4

24.9. PaiHa - TamU naiset 1 – 1

21.9. TKT - TamU 2 2 – 0

29.9. klo 19 TamU - FC Jazz

klo - TamU naiset

30.9. klo 16 TamU 2 - TPV