Tampere United on värvännyt kolme nuorta paikallista pelaajaa, kun 20-vuotias hyökkääjä Topias Järvelä, 21-vuotias keskikentän pohjapelaaja Konsta Raittinen ja 22-vuotias toppari Santeri Salomaa laittoivat puumerkkinsä sopimuspapereihin. Kolmikko lähtee haastamaan kokeneemmat pelaajat peliajasta sekä kehittymään jalkapalloilijoina.
Topias Järvelä on Ilveksen kasvatti ja käynyt läpi seuran koko junioripolun. Viime kaudella hän pelasi Ilveksessä 16 ottelua A-poikien SM-sarjassa ja teki näissä otteluissa viisi maalia. Paletin täydensivät 17 ottelua ja 8 maalia Ilveksen kakkosjoukkueessa, jonka riveissä hänet nähtiin myös molemmissa Tampere Unitedia vastaan pelatuissa Kolmosen ottelussa.
Kakkosen peleistä Järvelällä on kokemusta jo B-juniori-ikäisenä kaudelta 2013 Klubi 04:n paidassa, jolloin hän sai kymmenessä ottelussa vaihtelevasti peliaikaa tekemättä maaleja. Tätä ennen Järvelä pelasi kauden 2012–13 saksalaisen Chemnizer FC:n B-pojissa viettäessään samalla vaihtovuoden paikallisessa lukiossa.
Vuonna 2012 Topias Järvelä esiintyi myös Suomen poikamaajoukkueessa. Syyskyisessa debyytissään Romaniaa vastaan hän tuli kentälle harjoitusottelun 60. minuutilla ja teki maalin 20 minuuttia myöhemmin. Lisäksi Järvelä pelasi lokakuussa kahdessa EM-karsintaottelussa. San Marinoa vastaan hän oli avauskokoonpanossa mutta maalit jäivät tekemättä. Andorraa vastaan Järvelä puolestaan tuli sisään juuri ennen tunnin täyttymistä ja teki maalin reilu vartti myöhemmin.
”Tarvitsin uuden alun uralleni ja TamU nousi Kakkoseen. Seuran halu mennä eteenpäin oli jo aiemmin herättänyt mielenkiinnon.”
– Topias Järvelä
”Tarvitsin uuden alun uralleni ja TamU nousi Kakkoseen”, pelkistää Järvelä siirron taustat. ”Myös seuran halu mennä eteenpäin oli jo aiemmin herättänyt mielenkiinnon, että TamUssa olisi hienoa pelata joskus. Olen seurannut tätä uutta tulemista tarkasti joka kaudella. Nuoruudesta muistan Antti Pohjan Tammelan iltavaloissa. Ihan pikkuskidistä olen siis seurannut TamUa, ja silloinhan se oli myös se joukkue, jossa kaikki unelmoi pelaavansa.”
”Muistan kun Topias palasi Tampereelle ja näin hänen pelaavan Ilveksen A-junnuissa. Olen seurannut tarkasti hänen kehittymistään, ja kun Ilves-ura meni umpikujaan oli aika iskeä. Olen varma, että nuoren miehen motivaatio ja meidän huikea seurayhteisö ovat menestysresepti tulevaisuudelle”, kommentoi puolestaan pelaajakoordinaattori Mika Suonsyrjä siirron syntymistä.
”Topias on nuori ja hyvin lahjakas pelaaja, joka tuo ison lisän hyökkäyspeliimme”, säestää päävalmentaja Mikko Mäkelä. ”Topias pystyy pelaamaan niin laidassa kuin myös kärjessäkin. Hänellä on paljon hyviä ominaisuuksia tulla hyväksi hyökkääjäksi Suomen korkeimmilla sarjatasoilla. Topias on vielä nuori pelaaja ja oikeiden asioiden harjoittelulla ja kovalla treenillä hönellä on paljon annettavaa Sinipaidoille.”
Järvelä kertoo päässeensä nopeasti sisään joukkueeseen. ”Koppiin kun meni niin siellä sai heti otteesta kiinni. Joukkue on hyvä ’kaveriporukka’, joka tekee toisten eteen kaikkensa. Se on täynnä johtavia tyyppejä, jotka pystyvät ottamaan joukkueen haltuun kopissa ja kentällä.”
”Oma tavoitteeni on vakiinnuttaa avauksen paikka, ja olla pelote vastustajalle ja apu omalle joukkueelle omalla vahvalla tekemisellä etenkin kentän viimeisellä kolmanneksella. Olisihan se hienoa pystyä osoittamaan, että yli kymmennen maalin kausi olisi mahdollinen”, Järvelä suunnittelee.
Loppuun Järvelä haluaa vielä hehkuttaa uutta seuransa: ”Onhan TamU kentällä ja sen ulkopuolella Suomen seksikkäin seura!”
Konsta Raittinen tulee taistelemaan keskikentälle
Keskikenttäpelaaja Konsta Raittinen on Topias Järvelän tapaan Ilveksen kasvatti. Hänen ainoa aikaisempi suurempi poikkeama Ilves-polulta oli TKT:ssa B-ikäisenä pelatut kaksi kautta, joista jälkimmäisen hän pelasi kokonaan seuran A-pojissa. Viime kaudella Raittinen oli jo yli-ikäinen junioriotteluihin, ja koko kausi meni Ilveksen kakkosjoukkueessa Kolmosen otteluita pelaten. Otteluita kertyi yhteensä 18 Kolmosessa ja kaksi Suomen Cupissa.
”Ajattelin jo viime kaudella, että olisi mukava päästä edustamaan Tampere Unitedia”, täydet minuutit molemmissa TamU-otteluissa pelannut Raittinen paljastaa. ”Halusin TamUun, koska joukkue pyrkii pääsemään koko ajan eteenpäin. Joukkueessa on myös kokeneempia pelaajia, ja uskon että saan heiltä vinkkejä ja muita neuvoja, mitä kannattaa tehdä. Myös fanit tuovat lisää sitä tunnetta ja fiilistä peleissä.”
Raittisen ensikokemukset joukkueesta ovat hyvät. ”Joukkue on täynnä hyviä pelaajia, ja minut on otettu hyvin vastaan. Sen suurempia tavoitteita en ole itselle asettanut, mutta ainakin sellainen tavoite on että siellä kärkikastissa oltaisiin. Tosin töitä pitää tehdä ja paljon että sinne päästään, mutta mitään estettä en siihen näe ettei pystyttäisi siihen”, nuori keskikenttäpelaaja paaluttaa.
”Konsta tuo keskikentälle fysiikkaa ja kovaa taistelua”, päävalmentaja Mäkelä näkee. ”Konstaa on ilo seurata. sillä Jokaisessa treeneissä ja jokaisessa tilanteessa Konsta antaa aina kaikkensa. Nämä asiat mahdollistavat Konstan kehittymisen pelaajana, ja hän sopiikin joukkueeseemme erityisen hyvin. Olemme pyrkineet antamaan tamperelaisille nuorille mahdollisuuden päästä pelaamaan Kakkosta ja pojat ovat tarttuneet tilaisuuteen hienosti.”
”Konsta oli viime kauden peleistä monelle meidän pelaajille ja taustaihmisille eniten mieleen jäänyt vastustaja”, paljastaa pelaajakoordinaattori Mika Suonsyrjä. ”Noin nuorella kaverilla on karhun voimat ja matala painopiste. Jälleen pääsemme nauttimaan siitä, että lahjakas nuori valitsee meidät ja laittaa itsensä likoon jalkapallon parissa.”
Santeri Salomaa lähtee kokeilemaan rajojaan
Santeri Salomaa on pelannut lähes koko tähänastisen uransa Nokian Palloseurassa. Nuori toppari pääsi siis kokemaan Tampere Unitedin otteluiden tunnelman kentältä käsin jo viime kaudella, kun nokialaiset pelasivat Sinipaitojen kanssa samassa sarjassa. Näissä otteluissa Salomaa pääsi tilastoihinkin, kun jälkimmäisessä Menkalan kohtaamisessa hän tuli ulosajetuksi kaadettuaan alimpana pelaajana nykyisen joukkuetoverinsa Mehdi Fennanen.
”Viime kausi oli itseltäni hyvä NoPSissa, ja päätin lähteä kokeilemaan rajojani TamUssa kun mahdollisuus siihen tuli”, taustoittaa 19 Kolmosen peliä viime kaudella pelannut Salomaa seuravalintaansa.
Salomaa liittyi TamUn harjoitusvahvuuteen Järvelän ja Raittisen tapaan marras-joulukuun treenijaksolla, ja ensikokemukset ovat selkeät.”Todella iskukykyinen ja monipuolinen joukkue”, Salomaan luonnehtii ja jatkaa omista tavoitteistaan: ”Mennään askel kerrallaan. Ensimmäisessä tavoitteessa ollaan kun sain laittaa nimen paperiin. Seuraava tavoite on ansaita pelipaikka avauksessa.”
”Santtu on soturi. Näen hänessä paljon samaa kuin itsessäni, paitsi hän on tietysti pirusti parempi jalkapalloilija. Uskon lujasti, että hän laittaa kokeneemmat topparimme koville avauksen paikasta”, paaluttaa pelaajakoordinaattori Suonsyrjä.
”Santun tunnen jo vuosien ajalta NoPSista ja tiedän mihin hän pystyy. Santtu on joukkuepelaaja, joka pelaa aina joukkueelle sata lasissa. Odotan Santulta paljon ja uskon että hän lyö itsensä läpi kakkosessa tällä kaudella”, päävalmentaja Mäkelä näkee.
TamU on julkistanut yhteenä 17 sopimusta kaudelle 2017, eivätkä tammikuun alun sopimusuutiset ole suinkaan vielä ohi. Uusia julkistuksia odotellessa kannattaa hankkia TamU-kaupasta Tampere Unitedin kausikortti kaudelle 2017. Normaalihintaiset kausarit maksavat 70 euroa ja seuran jäsenten ja muiden alennusryhmien kausarit 45 euroa. Myös Tampere Unitedin jäseneksi liittyminen on tietenkin mahdollista.
Topias Järvelän ja Konsta Raittisen haastattelu:
Santeri Salomaan haastattelu:
Sopimuspelaajat kaudelle 2017:
Tuomas Alanen
Juuso Auvinen
Mehdi Fennane
Tero Intala
Topias Järvelä
Ali Koljonen
Roope Kostiainen
Tuomas Lehti
Sampo Ojala
Riku Oras
Eetu Rahkola
Konsta Raittinen
Lauri Saari
Matti Saari
Santeri Salomaa
Valtteri Uimonen
Verneri Uimonen