Nousutaistelu jatkuu Pyynikin super­päivässä

23/08/2024 TamU naiset
Otteluennakko

Pyynikillä nähdään lauantaina vierasjoukkue Liedosta, kun naisten edustusjoukkue saa vieraakseen LiePan. Viikon aikana on sarjataulukko päivittynyt hieman yllättävällä tavalla kun Maskun Palloseura heitti pyyhkeen kentälle ja luopui kesken kauden. Tämä nosti TamUn sarjan kärkeen tasapisteissä nyt yhden ottelun Sinipaitoja vähemmän pelanneen FC Nokian kanssa. Todellisuudessa TamU on kuitenkin MaPSin luovuttaessa hienoinen kärsijä, sillä TamUn maaliero heikkeni kärkinelikosta eniten. Niinpä myös LiePaa vastaan toiveena on kolmen pisteen lisäksi maali-iloittelu, mutta sarjassa viidentenä oleva vastustaja haluaa varmasti laittaa lujasti kampoihin ja jopa viedä pisteet mukanaan Varsinais-Suomeen.

Tampere United – LiePa

  • TamU voitti kauden aiemman kohtaamisen Liedossa, mutta viime kaudella LiePa päihitti Sinipaidat molemmissa keskinäisissä otteluissa.
  • TamUlla ei edelleenkään ole varaa pistemenetyksiin, mutta LiePa saa pelata täysin paineetta.
  • Pyynikin superpäivässä nähdään myös miesten kolmosjoukkueen ja miesten kakkosjoukkueen ottelut.

Joukkue tiedostaa sarja­tilanteen, ja kuluneen viikon aikana on taas harjoiteltu sekä pelin rakentelua että viimeisen linjan murtamista.

- Kari Numminen
Päävalmentaja

Toivottavasti katsojat löytävät lauantaina Pyynikille katsomaan, kun TamUn joukkueet taistelevat klo 12 alkaen aina noin klo 18 asti.

- Kari Numminen
Päävalmentaja

Maskun Palloseuran sarjasta luopuminen tarkoitti käytännössä sitä, että kaikki maskulaisten pelit mitätöitiin, ja kaikilta joukkueilta vähennettiin sarjataulukossa MaPSia vastaan pelatuissa otteluissa ansaitut pisteet sekä tehdyt ja päästetyt maalit.

Vaikka TamU oli kohdannut MaPSin vain kerran, siinä tehty maaliero oli suurempi kuin esimerkiksi FC Nokian kahdessa ottelussa takoma maaliero yhteenlaskettuna. TamU myös menetti mahdollisuuden kohentaa malieroa edelleen MaPSI vastaan Pyynikillä.

Urheilullisen puolen lisäksi ratkaisu on ikävä myös joukkueen talouden kannalta.

”Ikävintä tämä tietenkin on maskulaispelaajille, mutta meille jäi vierasottelun matkakulut vaikka pisteet nollattiin. Samalla kotiottelu peruuntui, ja siitä jää yleisötulot saamatta. Kokonaisuutena tämä on lähemmäs tuhannen euron juttu”, avaa Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö.

Tilanne sarjan neljän kärkijoukkueen osalta on joka tapauksessa edelleen yhtä kutkuttava kuin tähänkin asti. TamU on siis nyt sarjakärjessä, mutta rästiottelun voitto veisi nokialaiset jälleen kolmen pisteen karkumatkalle.

Pargas IF ja Paimion Haka puolestaan pelasivat keskiviikkona maalittoman tasapelin, jota tervehdittiin ilolla sekä Tampereella että naapurissa Nokialla, sillä kumpikaan varsinaissuoomalais­joukkueista ei voi enää tavoittaa TamUa tai FC Nokiaa, mikäli pirkanmaalaiset hoitavat omat pelinsä.

”Joukkue tiedostaa sarjatilanteen, ja kuluneen viikon aikana on taas harjoiteltu sekä pelin rakentelua että viimeisen linjan murtamista. Hieman hankalaksi tilanteen on tehnyt muutamien pelaajien pienet loukkaantumiset sekä siviilimenot, joita näin syksyn tullen kaikille ilmaantuu”, kertoo Tampere Unitedin päävalmentaja Kari Numminen.

Lietolaisille tarjolla kiusaajan rooli

Liedon Pallon kausi on sujunut siinä mielessä hyvissä merkeissä, että joutuminen sarjan tyvipäähän ei ole missään vaiheessa uhannut, ja joukkue on varmistanut sarjapaikkansa ensi kaudelle. Toisaalta kärki karkasi LiePalta nopeasti niin kauaksi, että nousuhaaveita ei ole Liedossa varmasti elätelty juuri sarjan alkamisen jälkeen.

Viime kaudella LiePa sijoittui sarjassa pykälän verran TamUn edelle kolmanneksi ja päihitti TamUn molemmissa kohtaamisissa. Tällä kaudella TamU onnekkaasti lietolaiset vieraissat täpärästi lisäajan voittomaalilla, kun toppari Emilia Numminen puski 1–2-voittomaalin Johanna Heikkisen kulmapotkusta ajassa 90+7′.

LiePa ei missään vaiheessa ole TamUlle lauantaina helppo vastua. Joukkuetta varmasti harmittaa kevään kotitappio, ja toisaalta sarjatilanne on sellainen, että vieraat saavat pelata täysin paineetta. Kuisaajan roolihan on tunnetusti helppo ja usein aika herkullinenkin.

Liedon Pallon tähtipelaajaksi voidaan tituleerata Terhi Ristolainen, joka on iskenyt pallon vastustajan maalin tällä kaudella peräti 22 kertaa, ja on käytännössä omalla osaamisellaan pystynyt ratkaisemaan pelejä joukkueensa hyväksi. Joukkueen peli on kuitenkin ollut hyvin ailahtelevaa, ja yllättäviä pistemenetyksiä on tullut esimerkiksi TuToa ja SalPaa vastaan.

Loppukauden ohjelma

Maskun Palloseuran luopuminen sarjasta tekee Tampere Unitedin loppukauden ohjelmasta sikäli hankalan, että ennen 28.9. pelattavaa viimeistä sarjakierrosta TamU pelaa edellisen ottelun jo 8.9. Kolmen viikon tauko peleistä varmasti vaikeuttaa viimeiseen otteluun valmistautumista. Samalla muut kärkioukkueet pelaavat rästipelinsä pois, ja TamU saa seurata sarjataulukon kehittymistä pystymättä itse vaikuttamaan tilanteeseen.

Loppukauden peleistä ennalta ajatellen vaikein on kuitenkin lauantain ottelu LiePaa vastaan, ja joukkue toivookin paikalla runsaslukuista yleisöä auttamaan Sinipaidat tärkeään voittoon. Samalla on mahdollisuus katsoa kaksi muutakin ottelua, sillä ennen naisten ottelu miesten kolmosjoukkue kohtaa Ilveksen vitosjoukkueen, ja naisten ottelun jälkeen miesten kakkosjoukkue pelaa jälleen kärkiottelun, kun Pyynikille saapuu tasapisteissä oleva Nokian Palloseura.

”Lähdemme peliin voittamaan ja pitämään hauskaa. Toivottavasti katsojat löytävät lauantaina Pyynikille katsomaan, kun TamUn joukkueet taistelevat klo 12 alkaen aina noin klo 18 asti. Ainakin naiset ovat valmiina antamaan kaikkensa, jotta pisteet jäävät Tampereelle”, päävalmentaja Kari Numminen lupaa.

Naisten edustuksen ottelu LiePaa vastaan potkaistaan käyntiin Pyynikin urheilukentällä lauantaina 24.8. klo 14.00. Anniskelualue ja kioski palvelevat jo miesten kolmosjoukkueen ottelun aikana ja pysyvät luonnollisesti auki aina miesten kakkosjoukkueen ottelun loppumiseen eli noin klo 18:00 asti.

Anniskelualueella on Pyynikin superpäivän Happy Hour, eli kaikki alkoholijuomat maksavat 5 € / annos. Grillillä on perusvalikoimaan kuuluvien Tapolan ja Vegemin grillimakkaroiden lisäksi tarjolla hodareita, makkaraperunoita ja makeannälkään vohveleita. Anniskelualueen johtotähdet tulevat Salama Brewing Companylta sekä Pyynikin Brewing Companylta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2