9.9.2020

 
 

Nousun jo varmistanut nais­joukkue pelaa keskiviikko­iltana kauden viimeisen koti­ottelunsa

Tampere Unitedin kannattajilla on vielä kerran mahdollisuus nähdä läpi kesän loistanut naisjoukkue kotinurmella. Ikurissa kello 18.15 alkavassa ottelussa vastaan asettuu sarjan heittopussiksi ajautunut Tuisku Orivedeltä.

Viime perjantaina se sitten tapahtui.

Kaudelle 2016 perustettu Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue raivasi tiensä vihdoin sarjaporrasta ylemmäksi. Parina vuonna Kolmosen porttia oli jo kolkuteltu, mutta tällä kaudella Sinipaitojen ylivoima on ollut sarjassa lähes mykistävää.

”Kun kauteen 2020 l√§hdettiin valmistautumaan, oli koko joukkueelle selv√§√§, ett√§ sarjanousua haetaan. Meill√§ on kasassa joukkueellinen taitavia, voitontahtoisia ja motivoituneita pelaajia, jotka Nummisen Kari on saanut pelaamaan loistavasti yhteen”, taustoittaa joukkueen maalivahteihin kuuluva Helmi Lind.

”Jos aikaisemmilla kausilla sarjanousua on pidetty tavoitteena, niin t√§ll√§ kaudella se on ollut enemm√§nkin p√§√§m√§√§r√§, jonka saavuttamisen eteen on tehty johdonmukaisesti t√∂it√§”, Lind jatkaa.

Helmi Lind lukeutuu niihin pelaajiin, jotka ovat olleet mukana koko TamUn tarinan alusta alkaen. Lindin lisäksi Mari Virtanen, Mari Filatov, Emilia Heino, Jera Keskinen ja Mirumaru Metsäjätti ovat yhä mukana kauden 2016 joukkueesta. Lind on kiitollinen, että hän sai TamUn kautta mahdollisuuden käynnistää uudelleen jo kertaalleen päättyneen jalkapalloharrastuksensa.

”Kuluneet kaudet TamUssa ovat antaneet minulle ensinn√§kin rakkaan harrastuksen takaisin. Kerkesin kuitenkin jo el√§k√∂ity√§ ennen TamU-paidan p√§√§lle pukemista. Suhtautumiseni t√§t√§ seuraa kohtaan on ollut junnusta asti v√§hint√§√§nkin intohimoista, ja on todella hienoa kuulua pelaajan juuri t√§h√§n seurayhteis√∂√∂n. Eik√§ mitenk√§√§n sovi unohtaa yst√§vi√§, joita vuosien varrella on t√§t√§ kautta saanut”, ajattelee Helmi Lind kuluneista vuosista.

Lind ei peittele sitä, että nousun varmistuminen merkitsi hänelle paljon.

”Onhan t√§m√§ nyt aivan todella upeaa, sen paremmin en oikein osaa pukea sanoiksi sarjanousun henkil√∂kohtaista merkityst√§. T√§m√§n eteen on tehty t√∂it√§ niin pitk√§√§n ja periksiantamattomasti, ett√§ on paikoin edelleen hankala uskoa nousun nyt koittaneen. Kyll√§ se fiilis, kun nousun sinet√∂inyt loppuvihellys kuului Kaupin illassa ja p√§√§si joukkueen kanssa juhlimaan, oli kaiken t√§m√§n eteen vuodatetun hien, veren ja kyyneleiden arvoista. Tosin nyth√§n se ty√∂nteko vasta alkaa, sill√§ ei me Kolmoseen h√§vi√§m√§√§n l√§hdet√§.”

Kaksi ottelua vielä jäljellä

Kuten kaikki jalkapallon ystävät tietävät, niin jokaiselle kaudelle joukkueet muuttuvat aina väkisin jonkin verran. Tätä kautta on jäljellä vielä kaksi ottelua, jotka naiset pääsevät pelaamaan nyt paineettomasti toisilleen tässä kokoonpanossa.

Keskiviikkona TamU kohtaa Oriveden Tuiskun ottelussa, joka piti pelata jo aiemmin elokuussa mutta lopulta siirrettiin pelattavaksi Ikuriin tähän ajankohtaan. Kausi päättyy lauantaina 26.9. Toijalassa TP-49:n vieraana.

”J√§ljell√§ olevat pelit tarjoavat meille mahdollisuuden hioa omaa peli√§mme entisest√§√§n. Olemme pelanneet t√§ll√§ joukkueella t√§h√§n menness√§ yhteens√§ vain kymmenen ottelua, eli kaikki pelikent√§ll√§ vietett√§v√§t minuutit tulevat kyll√§ tarpeeseen. Vaikka kauden viimeiset vastustajat tulevat sarjataulukon toisesta p√§√§st√§, tulee peleihin l√§hte√§ samalla asenteella kuin muihinkin: kovaa ja t√§ysi pistepotti kiikarissa”, n√§kee Helmi Lind j√§ljell√§ olevien otteluiden asetelman.

Keskiviikkoillan vierailijalle Tuiskulle ei noin etuk√§teen osaa povata kovinkaan miellytt√§v√§√§ pelimatkaa Orivedelt√§ Tampereelle. Tampere Unitedin saldo on kahdeksasta ottelusta kahdeksan voittoa maalisuhteella 55‚Äď4. Tuiskun vastaava on yksi tasapeli ja seitsem√§n tappiota maalierolla 5‚Äď44. Tuiskun yl√§puolella majailee kolmen pisteen p√§√§ss√§ juuri TamUn viimeisen kierroksen vastustaja TP-49.

Tampere United-Tuisku alkaa Ikurissa keskiviikkona kello 18.15. Otteluun on vapaa pääsy ja Twitter-seuranta palvelee tuttuun tapaan. Tervetuloa!