Nousu­haaveille toinen kolaus Turussa

30/08/2022 TamU naiset
Otteluraportti

Naisten edustusjoukkue kohtasi Turun Toverit sunnuntaina tuulisissa olosuhteissa Kisapuiston kentällä Turussa. Joukkueet olivat aiemmin kohdanneet kevätkierroksella Pyynikillä, jolloin TamU otti vakuuttavan 8–2-voiton. TamUlla on kuitenkin ollut syyskierroksella vaikeampaa, eikä viimeistely ole luonnistunut kevätkierroksen tapaan. Samat haasteet jatkuivat myös TuTo-ottelussa, joka päättyi 1–1-tasalukemiin. Sinipaidat hallitsivat palloa lähes koko ottelun, mutta viimeistelyt ja viimeisen linjan murtaminen jäivät uupumaan.

Naisten Kolmonen

1 – 1

  • TamU hallitsi palloa ottelun alusta loppuun ja loi useita tekopaikkoja, mutta pallo saatiin maaliin asti vain kerran.
  • Tasapeli vaikeuttaa entisestään jo lähes toivottomaksi tullutta haavetta ohittaa RaiFu loppupeleissä, mutta myös sarjan toinen sija voi lopulta osoittautua arvokkaaksi.
  • TamUn osalta kautta on vielä jäljellä kahden vierasottelun ja yhden kotiottelun verran.

Nyt tasapeli tuntui tappiolta, mutta tästä kyllä selvitään. Pisteen saaminen oli kuitenkin tärkeää, ja pelitapahtumat antavat uskoa siihen, että joukkueena teemme oikeita asioita.

- Kari Numminen
Päävalmentaja

TamU aloitti ottelun hyvin, prässi toimi ylhäällä ja joukkue pysyi tiiviinä. Pallonhallinnassa oli hyviä ajatuksia, mutta syötön voimakkuus ja oikea-aikainen liike jäivät vielä piippuun. Ensimmäisen jakson kuluessa TuTo tiivisti puolustuslinjaansa, eikä linjan taakse saatu onnistuneita murtavia syöttöjä. TuTo kokosi joukkonsa hyvin pienelle alueelle kentästä, ja TamU seurasi vastustajaa liian herkästi. Kentän tiloja ei käytetty hyväksi ja Sinipaitojen pelaamisessa oli havaittavissa puskemista.

TuTo ei saanut ensimmäisen jakson aikana rakenneltua kovinkaan monta kunnollisia hyökkäyksiä. Aivan jakson lopussa kotijoukkue syötti pallon ahtaasta tilasta pois keskikentälle, josta pallo käännettiin painottomalle puolelle. Nopeilla syötöillä ja tempokuljetuksella TuTon laituri oli pian boksin laidalla haastamassa TamUn puolustuslinjaa. Sieltä lähti aikainen keskitys kohti takatolppaa, jossa oli paikalla TuTon kärki Ada Välimäki viimeistelemässä pallon maaliin päällään. Maali haiskahti hieman paitsiolta, mutta linja piti lippunsa alhaalla, ja TamUn oli nieltävä tuomio. Tauolle lähdettiin siis TuTon 1–0-johdossa Sinipaitojen pallonhallinnasta huolimatta.

”Ottelu Turussa oli TamUn hallintaa alusta loppuun, mutta tulos ei ollut pelitapahtumien mukainen. Alusta alkaen pystyimme pitämään pallonhallinnan itsellämme, mutta jälleen kerran viimeistely oli hankalaa. TuTo sai ensimmäisellä jaksolla yhden maalintekopaikan, jonka he käyttivät hyväkseen. Ensimmäinen puoliaika pelattiin loppuun palloa pitäen, mutta maalintekopaikkoja ei vaan tullut”, analysoi päävalmentaja Kari Numminen ensimmäistä jaksoa.

Toiselle jaksolle TamU teki selkeän asennemuutoksen, ja kentällä nähtiin huomattavasti päättäväisempi joukkue kuin ensimmäisellä jaksolla. Pallonhallinta otettiin heti itselle, ja tilanteita alkoi syntymään vastustajan maalilla. Sinipaidat pyörittivät palloa hyökkäyspuoliskolla, ja TuTo pyrki vain purkamaan palloa takaisin keskialuetta kohden. Jakson aikana nähtiin tuhannen taalan paikkoja, joista TamUn olisi pitänyt viimeistellä pallo maaliin, mutta TuTon maalivahti Matilda Virtanen piti maalinsa puhtaana.

Lopulta 66. minuutilla TamU sai kulman vasemmalta puolelta. Keskikenttä Emilia Heino meni antamaan sisäkierteisen pallon, joka putosi suoraan maalin eteen. TuTo yritti purkaa pallon, mutta ping-pong pallon päätteeksi pallo päätyi Nea Vironmäen jalkaan, joka potkaisi pallon takaisin kohti maalia. Pallo kimposi tolppaan, josta se päätyi maalivahdin kainalon alitse maalille jääneen toppari Emilia Nummisen jalkaan, jolle jäi helppo työ potkaista pallo vain verkon perukoille.

Maalin jälkeen TamU lisäsi entisestään kierroksia ja pyrki tekemään johtomaalin. Yrityksistä ja taistelusta huolimatta palloa ei kuitenkaan saatu enää uudestaan maaliin asti. Sinipaidat ajautui pelaamaan sivurajojen tuntumaan, eikä keskialueelle päästy enää entiseen tapaan. Tästä myös kunnia kotijoukkueelle, joka tiivisti puolustuksensa vaarallisimmalle maalintekoalueelle ja peitti vetoja aktiivisesti.

TuTolle tasapeli oli selkeästi voitettu tasapeli, mutta Sinipaidoille tämä tuntui tappiolta. Ottelusta olisi ollut tärkeä saada täydet kolme pistettä, jotta sarjataulukossa olisi pysytty paremmin RaiFUn tuntumassa ja saatu pidettyä suurempi piste-ero kolmantena majailevaan FC Nokiaan.

”Toisella jaksolla kulman jälkitilanteesta saimme maalin, ja sen jälkeen pelitilanteet olivat täysin TamUn hallintaa. Varsinkin toisen jakson loppupuolella saatiin useita hyviä tilanteita ja pari maalintekopaikkaa, mutta maalia ei saatu aikaiseksi. TuTo puolusti viimeistä linjaa todella voimakkaasti, ja he pysyivät omalla puoliskollaan, joten tiloja ei oikein helposti syntynyt, arvioi päävalmentaja Kari Numminen toista jaksoa.

”Nyt tasapeli tuntui tappiolta, mutta tästä kyllä selvitään. Pisteen saaminen oli kuitenkin tärkeää, ja pelitapahtumat antavat uskoa siihen, että joukkueena teemme oikeita asioita. Itseluottamuksen kohottaminen ja usko omaan tekemiseen ovat seuraavissa peleissä teemoja, joita pyrimme parantamaan. Viimeisen linjan murtaminen ja maalinteko tulevat olemaan osa harjoitusohjelmaa kuluvien viikkojen aikana. Koitetaan saada maalihanat auki viimeisiin peleihin”, päättää Numminen.

TamU pelaa seuraavan kerran vasta sunnuntaina 11.9. Paraisilla, jossa vastaan asettuu luonnollisesti Pargas IF eli PIF. Tulevana viikonloppuna ei siis ole ottelua, koska vastustajaksi tulossa ollut PiPS on päättänyt luopua sarjasta. Viimeinen kotiottelu pelataan lauantaina 17.9. kello 15.00 alkaen Pyynikin urheilukentällä IFK Mariehamnia vastaan. Sarjan päätöskierroksen ottelussa TamU kohtaa LeKi-futiksen vieraissa perjantaina 23.9.

Naisten Kolmonen

1 – 1

( 1 – 0 )

66′ Emilia Numminen

Yleisöä:

44′ Ada Välimäki

Yleisöä:

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

22.1. TamU - TPV 0 – 0

26.11. HJS - TamU naiset 3 – 0

28.1. TamU 2 - NoPS 0 – 5

5.2. klo 14 TamU - FC Kiffen

5.2. klo 20 TKT - TamU naiset

12.2. klo 20 ACE - TamU 2