Nokian Palloseura kaatui helposti 5–1 (3–0)

29/02/2016
Otteluraportti

Tampere United pelasi sunnuntai-iltana harjoitusottelun Nokian Palloseuraa vastaan. Vaikka Sinipaitojen avauskokoonpanossa vastuuta saivat monet vähälle peliajalle alkukaudella jääneet pelaajat, näkyi joukkueiden tasoero kentällä nopeasti, eikä ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä Mehdi Fennanen tekemän avausmaalin jälkeen. Erityisellä ilolla lehtereillä tervehdittiin polvivammasta toipuneen Timo Kauppisen paluuta kentälle ja suoraan avauskokoonpanoon.

Harjoitusottelu

5 – 1

Ottelu alkoi parilla puolivaarallisella nokialaisvieraiden hyökkäyksellä, mutta tämän jälkeen Sinipaidat ottivat ottelun nopeasti haltuunsa. Johtomaali syntyi hiukan onnekkaastikin, kun Mehdi Fennane pelattiin puolittain läpi, mutta nokialaispuolustaja ehti peittämään väylän vetopaikkaan. Pallo ajautui Riku Oraksen kautta takaisin Fennanelle, ja tämä ei erehtynyt avoimesta paikasta.

Oikeana laitahyökkääjänä pelannut Mika Kytöviita oli koko ottelun ajan pirteä. Pian Fennanen johtomaalin jälkeen Kytöviita pelasi Riku Oraksen vapaaseen vetopaikkaan keskellä lähellä maalia, mutta maalivahti onnistui torjumaan pallon eteensä, josta puolustus hoiti loput. Hiukan ennen puolen tunnin täyttymistä sama parivaljakko vihdoin osui. Tilanne lähti liikkeelle Sasha Popovitšin näppäristä harhautuksista keskialueella. Syöttö löysi Kytöviidan oikealta laidalta, ja tällä kertaa Oras ei erehtynyt saatuaan nappisyötön. Tilanne taululla oli 2–0 ja ottelu näytti jo ratkenneen.

Lopullinen niitti oli NoPSin maalivahdin virheestä syntynyt 3–0-maali. Valtteri Uimonen antoi vapaapotkun lähes puolesta kentästä sivurajan tuntumasta. Maalivahti huusi ottavansa pallon, mutta näin ei käynyt, vaan toppari Eetu Rahkola puski pelivälineen helposti maaliin. Samoissa lukemissa mentiin myös tauolle.

Toinen jakso alkoi täydet minuutit ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelanneen Sasha Popovitšin helpolla maalilla. Toiseksi jaksoksi kentälle vaihdettu Verneri Uimonen pelasi pallon Riku Orakselle pystyyn, ja kun vastassa oli vain yksi puolustaja, oli tämän helppoa syöttää pallo Popovitšille avoimeen maalintekopaikkaan.

NoPSin 4–1-kavennusmaali syntyi hieman halvan näköisesti vaparista. Siirto sivuun, ja napakka vero ohitti niin muurin kuin maalivahti Juuso Auvisenkin. Kaikkinensa toinen puoliaika oli kuitenkin varsin heikkoa peliä molemmilta joukkueilta. Hyökkäyspäässä Chakib Belbachir kolisutteli ylärimaa noin 75 minuutin kohdalla. Loppulukemat 5–1 puolestaan iski Sasha Popovitš pelattuaan komean seinän Valtteri Uimosen kanssa.

Ottelun jälkeiset kommentit

”NoPS on asettanut tavoitteensa Kolmosen kärkipäähän, ja odotin ottelusta paljon enemmän kuin mitä saimme”, päävalmentaja Mikko Mäkelä totesi ottelun jälkeen kiteyttäen tilanteen yksinkertaisesti: ”Pääsimme tänään liian helpolla.”

”Ottelun ensimmäinen jakso oli vielä jokseenkin hyvätempoista siihen saakka, kunnes menimme 3-0 johtoon”, Mäkelä kertaa ”Meillä oli selkeä tavoite nostaa pelinopeutta ja tempoa toisella jaksolla, mutta siinä ei tänään onnistuttu, vaan menimme mukaan vastustajan tempoo. Se on toisaalta ymmärrettävää, mutta asiaan pitää saada jatkossa parannusta.”

”Pelistä tuli meille hyökkäysharjoitus, ja vain huolimaton viimeistely piti luvut siedettävinä. Heti kun maltoimme pelata ja tehdä niitä asioita joita olemme reenanneet, saimme pelin toimimaan. Meillä oli kuitenkin liikaa kiirettä ja oikomista pelaamisessa, samalla pelin rakenne unohtui”, Mäkelä ruotii.

Pelaajista Mäkelä nostaa esiin aiemmin vähemmälle peliajalle jääneen hyökkäyspään kaksikon: ”Olen tyytyväinen ensimmäistä kertaa avauksessa olleisiin Kytöviitaan ja Fennaneen, jotka toivat hyvän leveyden pelaamiseen.”

”Nyt alamme keskittyä TPS-otteluun ja saamaan siitä parhaan mahdollisen tuloksen”, päättää päävalmentaja Mäkelä viitaten ensi sunnuntaina 6.3. klo 18.15 Pirkkahallissa pelattavaan Suomen Cupin 4. kierroksen otteluun. Ottelun lipunmyynti on jo käynnissä TamU-kaupassa, ja paikanpäälle odotetaan monisatapäistä yleisöä. Erityisen tunnelman takaavat Sinikaarti sekä Turusta saapuvat yli 50 vierasjoukkueen äänekästä kannattajaa.

Harjoitusottelu

5 – 1

( 3 – 0 )

11′ Mehdi Fennane
28′ Riku Oras
34′ Eetu Rahkola
46′ Sasha Popovitš
80′ Sasha Popovitš

Yleisöä:
128

52' NoPS

Yleisöä:
128

17 Juuso Auvinen
3 Tuomas Savinainen
5 Eetu Rahkola C
7 Jussi Rasva 56'
8 Riku Oras 65'
10 Jonne Keränen 46'
19 Valtteri Uimonen
26 Mika Kytöviita 56'
27 Timo Kauppinen 46'
28 Sasha Popovitš
32 Mehdi Fennane 56'
1 Jussi Siltanen
9 Tuomas Lehti 56'
11 Lauri Saari 87' 56'
18 Otto Pitkänen 46'
20 Verneri Uimonen 46'
22 Tuomas Alanen 56'
30 Chakib Belbachir 65'
Ei kokoonpanotietoja

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

20.4. FC Inter 2 - TamU 2 – 3

30.3. Tuisku - TamU naiset 0 – 6

16.4. Härmä - TamU 2 1 – 3

25.4. klo 19 TamU - KPV

4.5. klo 16 TamU naiset - TPV

26.4. klo 14 TamU 2 - Loiske