Tampere Unitedin naisten edustusjoukkue sekä kakkosjoukkue samoin kuin iiesten kakkos- ja kolmosjoukkueet ovat mukana tiistaina 4.3. Suomen Cupin arvonnoissa. Arvonnat alkavat naisten osalta klo 11.00 ja miesten arvontojen vuoro on tuntia myöhemmin eli klo 12.00 alkaen, ja niitä voi seurata Palloliiton YouTube-kanavalla. Myös miesten edustus osallistuu tällä kaudella Suomen Cupiin, mutta se tulee Ykkösen joukkueena mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa, kun arvotaan cupin kolmannen kierroksen ottelut.

Suomen Cupin arvonnat tiistaina 4.3.
- Naisten Suomen Cupin 1. kierroksen arvonta klo 11.00 alkaen.
- Miesten Suomen Cupin 2. kierroksen arvonta klo 12.00 alkaen.
Naisten Suomen Cupiin osallistuu tänä vuonna ennätykselliset 76 joukkuetta. Edellinen ennätys oli viime kaudelta, jolloin mukana oli 71 joukkuetta. Tiistain arvonnassa selviää, mitkä joukkueet TamU saa vastaansa cupin ensimmäisellä kierroksella.
TamUn joukkueet ovat arvonnassa korissa kaksi, jossa on mukana kymmenen lähialueiden Kolmosen ja Nelosen joukkuetta. Joukkueista kahdeksan on Pirkanmaalta, ja lisäksi mukana on yksi satakuntalainen ja yksi kantahämäläinen joukkue.
Miesten Suomen Cup on jo alkanut, ja tiistaina arvotaan cupin toisen kierroksen ottelut. Sekä kakkos- että kolmosjoukkue jännittävät tässä vaiheessa vasta hypoteettista vastustajaansa, sillä molempien joukkueiden ensimmäisen kierrroksen ottelut ovat vasta edessäpäin.
Myös miesten Suomen Cupissa on käytössä alueelliset arvontakorit. TamU on mukana korissa kolme, jossa on naisten tapaan mukana joukkueita Pirkanmaalta, Satakunnasta ja Kanta-Hämeestä. Tässä vaiheessa mukana on Kolmosessa ja sitä alempana pelaavia joukkueita.
Arvonnasta riippumatta miesten kakkosjoukkue pelaa Suomen Cupin ensimmäisen kierrroksen ottelunsa ensi lauantaina 8.3. klo 18.00 Tammelan stadionilla, jossa kotijoukkueena on vastassa Ilveksen kolmosjoukkue. Ottelu pelataan kustannusten säästämiseksi ilman yleisöä.
Miesten kolmosjoukkue on jo aloittanyt Suomen Cupin voittamalla tasauskierroksen ottelussa Kooveen maalein 2–4. Pääsy Suomen Cupin toiselle kierrokselle ratkeaa sunnuntaina 16.3. klo 20.00 alkaen pelattavassa ottelussa, jossa vastaan tulee kaksi sarjatasoa ylempänä Nelosessa pelaava PiPo-79. Tähän otteluun yleisö on lämpimästi tervetullut.
Lue lisää Suomen Cupin arvontojen koukeroista ja katso korijaot Palloliiton uutisesta.