Närpiössä jälleen edessä kuuden pisteen ottelu

27/07/2018
Otteluennakko

Kahden viikon mittainen pelitauko päättyy lauantaina, kun Tampere United matkustaa lauantaina Närpiöön ja kohtaa Kraftin alkuillan ottelussa. Kyseessä on jälleen putoamiskamppailun kannalta erittäin tärkeä ottelu, sillä joukkueet ovat tasapisteissä, ja vain parempi maaliero pitää TamUn putoamisviivan yläpuolella. Kraftilla tosin on pelattuna yksi ottelu vähemmän, sillä sarjan avauskierroksen ottelu TPV:tä vastaan jouduttiin siirtämään Mosedalin nurmen huonon kevätkunnon takia, ja pelataan vasta ensi viikolla.

Tampere Unitedin lähtökohta otteluun on voiton tavoittelun kannalta erikoinen, sillä joukkue ei ole ottanut sarjassa vielä ainuttakaan vierasvoittoa, ja ainoa vieraspiste on haettu 0–0-tasapelillä Torniosta. Vierasmaalejakin joukkue on tehnyt luvattoman vähän, eli vain kolme. Kraftilla pistesaldo jakautuu huomattavasti tasaisemmmin: sekä kotoa että vieraista on kaksi voittoa, eikä joukkue ole pelannut tasapelejä. Närpiön sanotaan usein olevan vaikea paikka hakea pisteitä, mutta tällä kaudella se ei ole varsinaisesti toteutunut.

Kraftin kaudelle tunnusomaista on ollut, että se on päästänyt huomattavan määrän maaleja. Edellinen ottelu Herculeksen vieraan sujui erityisen murheellisesti, sillä oululaiset takoivat Castrenilla rumat 7–0-lukemat. Tätä ennen Kraft oli hävinnyt kotonaan JBK:lle 1–4, joten jälki on ollut viimeisissä peleissä rumaa. Sinipaidat puolestaan tekivät Kraftin verkkoon kolme maalia, kun joukkueet kohtasivat edellisen kerran Pyynikillä toukokuun puolessa välissä.

Edellisen kohtaamisen voitto ei kuitenkaan lauantaina paljoa paina, vaan TamUn fokus on ennen sarjataukoa kehittyneen viiden voitottoman ottelun putken katkaisemisessa. Tosiasia on, että sarjapaikan pelastusoperaation aloittamisella alkaa olla jo kiire, ja varsinkin kun vastassa on toinen sarjan tyveen juuttunut joukkue, ei pisteitä ole varaa antaa vastustajalle.

Kraft on siitä poikkeuksellinen Kakkosen joukkue, että sillä on hyvin kapea pelaajarinki. Tälläkin kaudella kentällä on käynyt vain 22 pelaajaa, eikä avauskokoonpanossa ole nähty suuria vaihteluita ottelusta toiseen. Lauantaina tosin joukkueen paras maalintekijä, neljä maalia tehnyt Nedim Ibric joutuu jättämään ottelun väliin ensimmäistä kertaa tällä kaudella, sillä hänen korttitilinsä tuli täyteen edellisessä ottelussa. Tällä osastolla tosin myös TamUlla on huolia, sillä seitsemän maalin mies Berat Grabovci joutuu niin ikään jättämään Kraft-ottelun väliin korttitilin täyttymisen takia.

”Grabovcin pelikielto on meille paha menetys, mutta se toisaalta antaa muille pelaajille mahdollisuuden esittää osaamistaan. Toisaalta Riku Oras palaa kokoonpanoon, ja se on loistava asia”, puntaroi päävalmentaja Leroy Maluka.

”Ottelu on jälleen äärimmäisen tärkeä molemmille joukkueille, ja odotaan hyvää peliä. Olen luottavainen ja pojat näyttävät valmiilta. Myös kannattajat ovat jälleen mukana. Se on aina ollut hyvä asia ja auttaa toivottavasti pelaajia antamaan parastaan”, Maluka päättää.

Ottelu pelataan Närpiössä Mosedalin stadionilla lauantaina 28.7. klo 17 alkaen. TamU-TV aloittaa lähetyksensä jo klo 16.30m ja silloin ottelua ennakoivat kentän laidalta Tarmo Lyytikäinen ja Ville Toiva. Itse ottelun selostaa totutusti Manu Haapalainen.

TamU matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

8.3. FC Jazz - TamU 0 – 3

2.3. TamU naiset - TPV 1 – 2

8.3. Ilves 3 - TamU 2 0 – 12

16.3. klo 14 TamU - HJS

30.3. klo 16 Tuisku - TamU naiset

17.4. klo 20 FC Lasten - TamU 2