Naisten ottelutahti jatkuu tiiviinä – maanantaina vastassa FC Haka

03/08/2020 TamU naiset
Uutinen

Naisten edustusjoukkue pelaa maanantai-iltana toisen ottelunsa viiden päivän sisään. Maanantai-illan myöhäisottelussa vastaan asettuu Ahvenisjärvellä Valkeakosken Haka, jonka Sinipaidat kaatoivat kauden alla runsasmaalisesti harjoitusottelussa.

TamU-uutiskuva

Pitkään ei saanut naisten edustus iloita historiallisen suuresta PP-70 voitosta, kun katseet oli suunnattava jo maanantai-iltaan, jolloin Ahvenisjärvellä on vastassa FC Haka kello 20.10 alkavassa ottelussa. Joukkueet kohtasivat kauden alla pelatussa harjoitusottelussa, jossa Tampere United oli murskaavan ylivoimainen voittaen ottelun lopulta tylyin 11–0-numeroin.

Vaikka Tampere United on massiivinen suosikki tulevassa kohtaamisessa, lyhyt otteluväli tuo valmistautumiseen oman kiharuutensa. Joukkueelle kun ei mahtunut väliin yhtään yhteistä harjoituskertaa pelien väliin. Näin valmistautuminen onkin jäänyt hyvin pitkälle pelaajien omalle vastuulle. Unitedin pelaajista Mari Virtanen ei näe tätä kuitenkaan ongelmana.

”Joukkueharjoituksia ei ole ollut, joten jokainen pelaaja tekee valmistautumisen omalla tavallaan. Mielessä valmentajalta saatu edellisen pelin palaute sekä tulevan pelin valmistava materiaali”, Virtanen valaisee valmistautumisprosessia Hakan kohtaamiseen.

Mari Virtanen on ollut alusta asti mukana, kun Tampere Unitedin naisjoukkue perustettiin kaudelle 2017. Hänen mukaansa toiminta on kehittynyt koko ajan eteenpäin.

”Joukkueen toimintakulttuuri on kehittynyt parempaan suuntaan kausi kaudelta. Jo viime kaudella oltiin sarjan kärkisijoilla, ja tälle kaudelle on otettu isoja harppauksia. Harjoitusaktiivisuus on noussut merkittävästi, mikä on mahdollistanut eri malliin joukkuepelin harjoittelun”, Virtanen kiittelee ja jatkaa.

”Joukkueeseen on tullut taitavia pelaajia, mikä puolestaan on tuonut uutta virtaa joukkueen tekemiseen. Pidän siitä, että valmentajallamme on selkeä visio meidän pelaamisestamme, ja mielestäni pelaajat ovat sen hyvin sisäistäneet.”

Otteluun lähdettäessä Tampere United johtaa sarjaa puhtaalla pelillä. Ylöjärven Ilves vaanii kaksi pistettä perässä, ja pelin vähemmän pelannut Ilves-Kissat on puolestaan kolme pistettä TamUa takana. Maanantain jälkeen Ilves-Kissat ja Ylöjärven Ilves ovat Sinipaitojen seuraavat vastustajat, joten nämä pelit tulevat hyvin pitkälle sanelemaan sen, kantaako Sinipaitojen nousujuna perille asti vai jäädäänkö viimeiselle asemalle. Mari Virtasen mukaan tulevat ottelut eivät ole häiriötekijä, ja fokus saadaan pidettyä maanantaina sen hetkisessä ottelussa.

”En usko, että tämä on meillä ongelma minkään pelin kohdalla. Joka pelissä on tarjolla yhtä paljon sarjapisteitä, joten edetään peli kerrallaan.”

Vastustaja FC Haka on aloittanut oman sarjansa huomattavasti TamUa heikommin. Neljästä pelistä saldona on ollut yksi voitto ja kolme tappiota. Viimeksi valkeakoskelaiset olivat tulessa tiistaina, kun he hävisivät kotonaan juuri mainitulle Ylöjärven Ilvekselle tennislukemin 1–6. Huomionarvoista oli, että koskilaiset pelasivat kaksi ottelua kolmeen päivään, sillä joukkue oli käynyt häviämässä Pirkkalassa vain kahta päivää aikaisemmin. Koskilaiset ovatkin siis nyt saaneet kaivattua lepoa ennen TamUn kohtaamista.

Naisten Nelosen ottelu Tampere United – FC Haka käynnistyy Ahvenisjärvellä maanantaina kello 20.10. Otteluun on vapaa pääsy, ja otteluseuranta on tarjolla TamUn twitterissä perinteiseen tapaan.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2