TamU saa myös sunnuntaina vieraita Paraisilta, kun PIF:n naisten edustus saapuu Sinipaitojen vieraaksi Pyynikin urheilukentälle. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 14.00. TamU on aloittanut syyskierroksen vahvasti kahdella voitolla, ja nappasi viimeksi viikko sitten komean voiton TuTosta Pyynikin pyhätössä. Sinipaidat esittivät ottelussa yhden kauden parhaista pallollisista esityksistään uudella pelimuodollansa. Myös PIF on kuntopuntarin kärkipään joukkueita, joten tulossa on tiukka kamppailu pisteistä.
TamU – PIF
- Joukkueet kohtaava kolmatta kertaa kuluvalla kaudella ja TamU hakee ensimmäistä voittoaan.
- Viiden ottelun kuntopuntarissa TamU on kolme pistettä PIF:n edellä mutta sarjataulukossa neljä pistettä jäljessä.
- Grillipiste ja anniskelualue palvelevat tutusti katsojia Pyynikin urheilukentällä.
TamU vaihtoi kesken kauden pelimuotoaan, ja pallollisen pelin kehittyminen on ottanut muutaman ottelun aikaa. Viime aikojen tulokset ja pelillinen ilme ovat kuitenkin osoittaneet joukkueen olevan hyvällä tiellä. Sunnuntaina edessä on kuitenkin aiempaa kovempi testi.
PIF on pelannut läpi kauden vahvasti, mikä näkyy myös sarjataulukossa. Joukkue on tällä hetkellä sarjakakkosena vain kolme tappiota tilillään. Tappioissa on myös huomionarvoista se, että joukkue on kärsinyt kaksi niistä sarjakärki HJSää vastaan.
PIF on vienyt nimiinsä kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista. Huhtikuun alussa PIF voitti TamUn Suomen Cupissa maalein 4–2 ottelussa, joka pelattiin poikkeuksellisesti Paimiossa. Toukokuun puolessa välissä paraislaiset hallitsivat myös omaa kotikenttäänsä ja veivät Kolmosen ensimmäisen kierroksen ottelun nimiinsä maalein 4–0. Sinipaidat keskittyvät kuitenkin vain tulevaan otteluun ja pyrkivät jatkamaan siihen mihin TuTo-pelissä jäivät.
TamUlla on hyvä terveystilanne joukkueessa, ja Sinipaidat saavat jalkeille vahvan kokoonpanon, jolla he lähtevät haastamaan vahvaa kautta pelaavaa PIFiä. TamUn hyökkäysosastolla on nähty onnistumisia laajalla rintamalla, ja viimeistely on onnistunut useammalta pelaajalta joukkueen voittoputken aikana. TamU lähtee otteluun luottavaisin mielin ehjä harjoitusviikko allaan hakemaan kolmea pistettä.
Ottelu pelataan siis Pyynikin urheilukentällä sunnuntaina 13.8. klo 14.00 alkaen. Anniskelualue ja grillipiste palvelevat yleisöä jo klo 13.30 alkaen, ja tarjolla on muun muassa Salama Brewingin oluita mukavaan 7 €:n tölkkihintaan. Grillistä tarjoillaan Tapolan lihaisia makkaroita sekä Vegemin vegaanisia vaihtoehtoja.
Otteluun on vapaa pääsy. Tervetuloa Pyynikin sinivihreään tunnelmaan!