Naisten edustusjoukkue kohtaa täksi vuodeksi kolmoseen nousseen HJS:n huomenna lauantaina. Tämäkin ottelu pelataan poikkeuksellisesti vielä Kaupin jalkapallostadionilla johtuen Pyynikin edelleen jatkuvasta remontista. Vaikka vastassa on sarjanousija, ottelu on ennalta ajatellen yksi kauden haastavimipia, sillä HJS:ää ennakoidan sarjan kärkipäähän. Lisäksi TamUa painavat keskiviikkoisen Suomen Cupin ottelun rasitukset.
TamU – HJS
- TamU palaa sarjapelien pariin vain kolme päivää upean Suomen Cupin taistelun jälkeen.
- Vastaan tulee nuori ja juoksuvoimainen HJS, jota TamU ei voi sarjanousijan statuksesta huolimatta aliarvoida.
- Molemmat joukkueet tarvitsevat voiton pysyäkseen mukana kärjen tahdissa.
Sinipaidat ja HJS pelasivat talvella Hämeenlinnassa harjoitusottelun, jonka kotijoukkue vei selkein 3–0-lukemin. HJS:llä on nopeita sekä taitavia pelaajia, joita joukkue hyödyntää erinomaisesti. Hyökkäyksissä Sinipaitojen puolustus saa olla tarkkana nopeiden linjan taakse heitettyjen pallojen kanssa, ja oma pallollinen peli on tärkeä saada kulkemaan alkuvihellyksestä asti.
TamU ja HJS ovat kummatkin aloittaneet kautensa samoin tavoin. Molemmilla joukkueilla on takana kaksi voittoa ja yksi häviö. Ottelusta on siis varmasti tulossa tiukka kummankin joukkueen tavoitellessa täyttä kolmea pistettä, jotka pitäisivät sarjasijoituksen kärjen tuntumassa.
TamU lähtee peliin kovan otteluruuhkan alla, ja viikon treenit ovat olleet pitkälti otteluun valmistavia ja taktiikan läpikäyntejä. Keskiviikon Suomen Cupin peli loi loistavan mahdollisuuden harjoitella muun muassa kolmen puolustuslinjalla pelaamista, ja varsinaisen peliajan maaliton tasatulos kaksi sarjatasoa ylempänä pelaavaa vastusttajaa vastaan antoi tukusti itseluottamusta.
Tervetuloa Kaupin jalkapallostadionille
Ottelu pelataan siis lauantaina 20.5. klo 18.00 alkaen Kaupin jalkapallostadionilla. Otteluun on vapaa pääsy.
Anniskelualueella on tarjolla Salama Brewingin juomia ja grillillä muun muassa Tapolan ja Vegemin makkaroita, pientä makeaa purtavaa sekä kuumia ja kylmiä juomia. Palvelut aukeavat jo puoli tuntia ennen ottelun alkua klo 17.30.
Kauden 2023 tukikausikortin voi edelleen ostaa TamU-kaupasta tai suoraan alla olevasta napista. Tukikausarien tuotot käytetään täysimääräisesti joukkueen kulujen kattamiseen ja sitämyötä pelaajien kausimaksujen alentamiseen. Tue siis joukkuetta ja sen tavoitetta nousta sarjatasoa ylemmäksi Kakkoseen!
Tervetuloa Kauppiin sinivihreään tunnelmaan kannustamaan TamU-naiset voittoon!