Naisten edustus avaa Kolmosen kauden paikallis­ottelulla

04/05/2025 TamU naiset
Otteluennakko

Tampere Unitedin kausin naisten Kolmosessa alkaa sunnuntaina komeimmalla mahdollisella tavalla, kun vastaan tulee Kakkosesta Kolmoseen tälle kaudelle pudonnut TPV. Joukkueet ovat aiemmin kohdanneet kilpailullisissa otteluissa vain kerran, kun arpa asetti viime keväänä joukkueet vastakkain Suomen Cupissa. Nyt joukkueet kohtaavat ensimmäisen kerran sarjaotteluissa, ja molemmilla on kauden tavoitteena nousu Kakkoseen.

Tampere United – TPV

  • Paikalliskilpailijat TamU ja TPV kohtaavat ensimmäistä kertaa sarjaottelussa.
  • Molemmilla joukkueilla on selkeä tavoite nousta Kakkoseen.
  • Sarjasta on odotettavissa mielenkiintoinen, sillä nousua havittelevia joukkueita on useita.

Lohko on mielenkiintoinen ja vaatii hyvää suorittamista pelistä toiseen, jos meinaa pisteitä napsia. Joukkue on taitotasollisesti viime vuosien kaltainen, joten sen puolesta kaikki on valmiina sarjanousun jahtaamiseen.

- Kari Numminen
Päävalmentaja

TPV ehti aloittaa sarjakautensa jo viime viikonloppuna ottamalla selkeän 4–0-voiton TuTosta. TamUlla on alla hankalampi tulos, kun FC Nokian edustusjoukkueen pelaajat päihittivät kakkosjoukkueen nimellä TamUn Suomen Cupissa rumin 6–0-lukemin.

Sinipaitojen talvikausi on sujunut pääasiassa hyvin, vaikkakin huhtikuussa flunssa-aalto riivasi joukkuetta.

”Se tuntuu nyt olevan selätetty, ja joukkue on pystynyt muutamat treenit tekemään normaalilla treeniryhmällä”, kommentoi päävalmentaja Kari Numminen.

Harjoitusryhmään on tietenkin tullut myös jonkin verran muutoksia viime kaudesta.

Uusista pelaajista toppari Ronja Ohtonen on ottanut kahdessa pelatussa Suomen Cupin ottelussa paikan keskimmäisenä topparina. Juniorivuosinaan Ohtonen pelasi muutaman pelin naisten Ykköstä kasvattajaseurassaan Haukiputaan Pallossa, ja on nyt palannut jalkapallon pariin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Toinen FC Nokiaa vastaan avauskokoonpanossa nähty uusi pelaaja on Jyväskylän Pallokerhon kasvatti Henna Pirkkalainen, joka otti paikkansa keskikentän keskustasta.

TamU pelaa nyt viidettä kauttaan Kolmosessa Kari Nummisen valmennuksessa. Kahdesti joukkue on sijoittunut lohkon kakkoseksi ja nousu on jäänyt pienestä kiinni. Nyt mahdollisuudet nousuun ovat jälleen tarjolla.

”Lohko on mielenkiintoinen ja vaatii hyvää suorittamista pelistä toiseen, jos meinaa pisteitä napsia. Joukkue on taitotasollisesti viime vuosien kaltainen, joten sen puolesta kaikki on valmiina sarjanousun jahtaamiseen. Toivon todella, että saamme joka matsiin riittävän kokoisen rosterin vaihtopelaajineen, jolloin jokainen pelaaja on hyödynnettävissä omien vahvuuksien kautta”, Numminen sanoo.

Myös vastustaja TPV on ilmoittanut haluavansa nousta heti takaisin Kakkoseen. Vaikka kokoonpanoon on myös TPV:llä tullut muutoksia, joukkueen runko on pysynyt koossa nousutaistelun edellyttämällä tavalla.

Silmiin pistävimmät lähtijät ovat viime kaudella Kakkosessa 9 maalia tehnyt Greta Moilanen sekä 5 maalilla joukkueen maalipörssin kakkoseksi Yasmin Baasousi. Myös viime kauden ykkösmaalivahti Pinja Ilmivalta samoin kuin pitkään puolustajana pelannut Niina Huotari ovat ilmeisesti jääneet pois, samoin kuin TamUakin aiemmin edustanut Eeva Veijola.

Toisaalta TPV:hen on tullut mukaan Kakkosesta pudonneen ja tällä kaudella Nelosessa jatkavan TKT:n pelaajia, joten joukkueen iskukyky on varmasti hyvällä tasolla.

Palvelut Pyynikillä: osta Olympia-buffet

Kauden avausottelu pelataan Pyynkin urheilukentällä sunnuntaina 4.5. klo 16.30 alkaen. Tarjolla anniskelualueen ja normaalien kioskipalveluiden lisäksi myös Olympia-kortteliin runsas ja monipuolinen buffet klo 16.00 alkaen.

Buffetin hinta on 25 €, ja siihen sisältyy oheisen menun lisäksi vapaavalintainen makea herkku TamU-kioskilta sekä yksi ruokajuoma (tarjolla ainakin olut, siideri, lonkero ja alkoholittomia vaihtoehtoja). Buffetin voi ostaa paikan päältä tai ennakkoon TamUn Holvi-verkkokaupasta.

Anniskelualueella on tarjolla Salama Brewingin sekä Pyynikin Brewingin juomia, ja grillillä kärisee Tapolan ja Vegemin makkaroita.

”On kyllä ihan huippua, että TamU tekee jälleen tapahtumat kotimatseihin. Toivotaan, että yleisö löytää paikalle ja tulee nauttimaan viihdyttävästä jalkapallosta tarjoilujen kera”, toivoo päävalmentaja Kari Numminen.

Tervetuloa Pyynikin sinivihreään tunnelmaan!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

10.5. RoPS - TamU 0 – 2

9.5. PaiHa - TamU naiset 3 – 1

11.5. ACE - TamU 2 1 – 2

15.5. klo 19 TamU - EPS

17.5. klo 14 TamU naiset - IPa

19.5. klo 19 TamU 2 - TP-49