Naisjoukkue juhli sarja­nousua viiko­loppuna tyylillä

01/10/2020 TamU naiset
Uutinen

Tampere Unitedin naisten edustusjoukkueen riemumarssi kohti Kolmosta sai arvoisensa päätöksen menneenä viikonloppuna. Ensin naiset nuijivat Toijalassa uudet seuraennätyslukemat taululle, minkä jälkeen matka jatkui Pyynikille miesten otteluun kunniavieraaksi.

Naiset ovat sykähdyttäneet ja häikäisseet otteillaan läpi kesän. Aiempaa seuraennätystä eli 14 maalin voittomarginaaliakin oli jo sivuttu aiemmin kaudella, mutta viime lauantaina Tampere Unitedin naiset laittoivat seuran edustusjoukkueiden ennätyksen uusiksi viemällä pisteet Toijalasta murskaavin 0–15-lukemin. Ilahduttavaa ottelussa oli se, että onnistumiset jakaantuivat nyt usealle eri pelaajalle.

Alkutahdit tukkapöllylle antoi ottelussa lopulta kolmesti onnistunut Johanna Heikkinen. Kun Noora Kakko tuplasi pian johdon ja Nea Vironmäki triplasi heti perään, oli TamU jälleen kerran karannut sellaiselle karkumatkalle heti kättelyssä, ettei TP-49:llä ollut enää rahkeita vastata sille heitettyyn haasteeseen.

Ottelu noudatti oikeastaan sitä kaavaa, millä Unitedin pelit koko kauden aikana olivat tähän asti edenneet. TamU maalasi kahta poikkeusta lukuunottamatta joka kerta ensimmäisen viiden minuutin aikana ja karkasi pian perään. Pelit ratkottiin järjestään avausjakson aikana ja tälläkin kertaa tauolle mentiin täysin selvissä 0–8-numeroissa.

Toiselle jaksolle TamU suoritti kauden aikana paljon vaihtoja, niin nytkin. Pelin tempo pysyi silti kiitettävällä tasolla, eikä vastustajalla ollut vaihtojenkaan jälkeen perässä roikkumista. Isoin repeäminen nähtiin siis lopulta Toijalassa, mutta kauan ilmassa roikkuneen seuraennätyksen syntyminen oli lopulta vain ajan kysymys. Aika vain odotti tällä kertaa kauden viimeiseen peliin asti.

Historiallisesta 0–15 maalista vastasi lopulta myös ottelun avausmaalin iskenyt Johanna Heikkinen, joka tyylikkään vasemmalta tehdyn nousun päätteeksi sijoitti pelivälineen varmuudella oikeaan alakulmaan.

Kaikkiaan TamUn kauden musertavuuttaa kuvastaa se, että joukkue voitti kaikki 10 sarjapeliään, ja niissä maaliero oli murskaava 84–4.

Valmentajan kommentit

”Olihan se hienoa! Näki, että tytöillä oli halu voittaa ja pelata loppuun asti. Tulos sitten seuraa sen mukana”, kommentoi Valmentaja Kari Numminen ottelun jälkeen uutta seuraennätystä.

Numminen oli oikein tyytyväinen siihen, että Sinipaidat jaksoivat painaa hyvällä tekemisellä kauden viimeiset pelit nousun oltua jo pidempään selviö.

”Hyvin pelasimme tänäänkin ja pystyimme kierrättämään koko seitsemäntoista mukana olleen pelaajan rosteria pelipaikkoja vaihdellen. Silti pystyimme pelaamaan koko ajan sillä tasolla, että vastustaja sai luotua jaksoa kohden vain yhden tilanteen, missä pallo päätyi meidän maalialueelle asti”, Numminen hykerteli tyytyväisenä.

Nummisen mukaan kauden menestys tehtiin toistoilla treenikentillä kauden alla.

”Onnistuimme niissä perusasioissa, mitä harjoittelimme erityisen hyvin. Meillä oli kaksi alkuteemaa tälle kaudelle, kun futsalilla aloitettiin. Ensimmäinen oli tehdä fysiikasta niin hyvä, että pärjäämme sillä vaikka tulisi suoritustasossa vaihteluita, niin fysiikan tulee kestää kahdensuunnan pelaamisen. Toinen oli saattaa jokaista pelaajaa eteenpäin heidän perustekemisessään”, Numminen luettelee.

”Sen haluan vielä mainita, että muutimme kesken kauden pelitaktisesti siihen, että tarkoituksenmukaisesti kavensimme ottaen laitalinkit leveydestä kapeammalle ja halusimme näin enemmän voimaa keskisektorille hyökkäystilanteisiin. Nyt näimme mitä se on parhaimmillaan, kun annetaan suoraan linjan taakse merkistä syöttöjä ja murretaan sisään”, Numminen jatkaa.

Naisten joukkue pitää nyt taukoa ja juhlii asianmukaisin menoin! Pian katseet kuitenkin käännetään kohti tulevaa kautta ja Kolmosta, kun tulevaa joukkuetta aletaan rakentamaan. Vielä kerran onnittelut naisille sarjanoususta!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2