MuSa kaatui toistamiseen Porissa

20/03/2022 TamU
Otteluraportti

Miesten edustusjoukkueen tappiottomien otteluiden sarja sai jatkoa Porissa, kun samassa Kakkosen lohkossa ensi kaudella pelaava Musan Salama kaatui Ardian Kovaqin ja Anton Brightin ensimmäisellä jaksolla tekemillä erikoistilannemaaleilla lukemin 1–2 (1–2). Ottelu ei ollu Sinipaidoilta mikään huippuesitys, mutta voitto kauden ensimmäisestä ulkona pelatusta ottelusta ja vuoden ensimmäisestä matkaottelusta lupaa joka tapauksessa hyvää jatkoa ajatellen.

Harjoitusottelu

1 – 2

Voiton merkitystä lisää myös se, että vastassa oli tällä kertaa aivan eri joukkue kuin kuukausi aiemmin pelatussa harjoitusottelussa. Saatujen tietojen mukaan kotijoukkueella oli nimittäin mukana vain kolme pelaajaa, jotka olivat mukana myös edellisessä ottelussa. Joukkueen rakentaminen on MuSalla ilmeisesti vielä myös pahasti kesken, sillä ennen kauden alkua mukaan on littymässä vielä useampi pelaaja. Vielä ei siis voida sanoa, miten vahva MuSa on kauden alkaessa, mutta ainakin menneen reilun kuukauden aikana joukkue oli mennyt selvästi eteenpäin.

Alkutalvesta TamU otti isoja voittoja vastustajista, mutta kauden lähestyessä niitä ei enää välttämättä ole odotettavissa. Tästä käy esimerkkinä kaksi viimeistä ottelua, joissa TamU ei ole enää seilannut helppoon voittoon, mutta päävalmentaja Jukka Listenmaa ei ole huolissaan tästä.

”Vastustajat on ruvennut saamaan jo vähän joukkueita kasaan ja ne on saanut harjoiteltua, joten ei ole enää sitä sitä etua, mitä meillä oli alkuun, että ollaan niin paljon valmiimpia kuin muut. En mä nyt niin huolissani tässä ole. Kun ruvetaan nyt laittaa sitten jossain kohtaa sitä parasta kokoonpanoa kentälle, niin eiköhän se ihan hyvältä rupeaa vaikuttamaan taas”, päävalmentaja ruotii.

Sitä parasta kokoonpanoa ei tosin kukaan osaa vielä tässä vaiheessa varmuudella nimetä. Ei edes päävalmentaja itse. Joukkueen vahvuus on ehdottomasti tasaisuus, jolloin sekä penkille että kokoonpanon ulkopuolelle jää aina kovia pelimiehiä.

”Jos nyt pitäisi sanoa yksitoistikko sarja-avauksen, niin kai sitä nyt muutaman pelaajan pystyisi sanomaan, mutta kyllä aika monta kysymysmerkkiä on vielä. Luultavasti sitä rotaatiota tulee olemaan samalla lailla kuin viime vuonnakin aika paljon. Ei se siihen paljon vaikuta, ketä sinne heittää, niin se taso on vakio. Ja kaikki tietää pelitavat, niin ei pitäisi olla iso ongelma, vaikka rotaatiota tulee tapahtumaan”, Listenmaa pohtii.

MuSaa vastaan ottelun alku oli kuitenkin Sinipaidoilta hiukan kankea, ja MuSa pääsi pitämään palloa ajoittain pitkiäkin aikoja hallussaan hyökkäyspäässä. Lähimpänä puolustus oli murtua, kun MuSa pääsi nousemaan vaarallisesti oikealta laidalta ja keskitys saatiin siivottua viime hetkellä kulmaksi maalin edestä. Tätä seurasi kolme kohtuullisen vaarallista kulmapotkua peräjälkeen, mutta paine saatiin lopulta pois maalilta ilman takaiskua.

Jakson edetessä myös TamU sai paikkoja ja pallonhallintakin siirtyi Sinipaidoille. Lähimpänä maalia oli Roope Kostiainen, joka pelasi näppärän seinän Toni Toijalan kanssa, ja pakotti maalivahdin hyvää jalkatorjuntaan. Muutoin tekopaikat jäivät vähiin, vaikka pallo liikkui ajoittain hyökkäyspäässä mukavan näköisesti pelaajalta toiselle.

Tulostaululle päästiin pian jakson puolenvälin jälkeen, kun Joonas Rantalan sivuvapari putosi Ardian Kovaqin jalkaan aivan maalin edessä. Kovaqin laukaus epäonnistui, mutta mies itse pääsi puskemaan pallon maaliin ennen kuin kukaan muu ehti reagoida tilanteeseen. Näin TamU johti 0–1.

Sinipaitojen toinen maali syntyi niinikään erikoistilanteesta, kun Mika Ahosen kulma päätyi Ardian Kovaqin jalan kautta makeaan vetopaikkaan Anton Brightille. Paluun kentille tehnyt toppari ei epäröinyt, vaan laukoi 0–2-maalin voimalla yläkulmaan.

”Satuin olemaan juuri oikeassa paikassa”, kommentoi Anton Bright maaliaan.

”En tiedä, kävikö pallo jopa ulkona, siinä tuomarit ei osannut sanoa eikä kukaan muukaan, mutta pallo kimposi sitten siihen keskelle kuuden metrin etäisyydelle maalista, ja siitä sitten aika kiva kosketus siihen palloon. Tuntui kyllä ihan hyvältä tehdä maali parin kuukauden jälkeen tauon jälkeen.”

Tauolle lähdettiin lopulta 1–2-lukemissa, sillä MuSa iski kavennuksen lyhyen painostusjakson päätteeksi muutama minuutti ennen taukovihellystä. Kaksi ensimmäistä tilannetta puolustus sai vielä blokattua boksissa, mutta lopulta Ardian Kovaqin harhasyöttö oli kohtalokas tilanteessa, jossa pallon olisi voinut pelata turvallisesti maalivahti Antti Kuusiselle. Kotijoukkueen pukukoppimaali lupasi hankalaa toista jaksoa.

Maaliton toinen jakso

Toisen jakson ensimmäinen tekopaikka osuikin kotijoukkueelle jo reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun terävä veto 16 rajan takaa suuntautui alkakulmaan. Maalivahti Antti Kuusinen venytti kuitenkin hienosti kätensä vedon tielle. Tämän jälkeen MuSa tuli pari kertaa vaarallisesti boksiin, mutta tilanteista ei seurannut kulmapotkua vaarallisempaa.

Jakson edetessä Sinipaidoista vetopaikkaan pääsivät muun muassa Ardian Kovaqi, tunnin kohdalla sisään tullut Julius Stenroos sekä pitkästä aikaa maaleitta jäänyt Toni Toijala. Lisämaaleja ei toisella jaksolla enää kuitenkaan nähty kummassakaan päässä, ja näin ottelu päättyi Sinipaitojen 1–2-voittoon.

Päävalmentaja Jukka Listenmaa kuvaili mietteitään ottelun jälkeen kaksijakoisiksi.

”Ensimmäisen jakson alku oli meidän pallonhallintaa, mutta ei siinä nyt oikein maalipaikoille päästy. Sitten puolustettiin tilanteet ihan hyvin mitä oli, että eipä siinä taas sitten myöskään vastustaja päässyt maalipaikoille”, Listenmaa ruoti.

”Aika semmoista tasapaksua keskialueen pelailua vähän se oli. Ja sitten aikamoista kaksinkamppailua. Tunnetta oli pelissä yllättävän paljonkin tähän aikaan vuoteen. Sitten taas kun ei pelitilanteista saatu maaleja, niin tehtiin kaksi erikoistilannemaalia. Sama kai se sitten on, mistä ne loppujen lopuksi tulee.”

Toisella jaksolla pallonhallinta menetettiin selkeämmin MuSalle, mutta Listenmaa ei halunnut olla tästä huolissaan.

”Edelleenkään ei nyt äkkiä tule mieleen, oliko MuSalla siinä yhtään maalipaikkaa kumminkaan, että periaatteessa siinä oli ihan hyvää johtoasemassa pelaamista. Varmasti kesällä tulee vastaavia pelejä eteen eli joudutaan toinen puoliaika puolustamaan, kun ollaan maalin johdossa, niin se oli hyvää harjoittelua siihen sitten kumminkin”, Listenmaa pohti.

”Kyllähän sen tuossa nyt näki, että ensimmäinen tapahtuma ulkokentällä, niin ei se pallo lennä ihan samalla lailla kuin tuolla hallissa. Ja vähän heikkokuntoinen alustakin oli siinä, että ei ollut ihan helppo tapahtuma senkään puolesta meille. Mutta hyvä, kun saadaan totutella vähän näihin ulkoilmapeleihin jo tässä kohtaa.”

Asepalvelustaan suorittava Anton Bright oli mielissään päästyään pelaamaan ensimmäisen ottelunsa pitkään aikaan.

”Tuntui todella hyvältä. Vähän oli epäilyttävät fiilikset, kun just ei ole päässyt treenaamaan ja se kunto nyt on päässyt vähän heikkenemään siellä intissä, mutta hyvin se pallo pysyi jalassa ja kaveri pallon perässä. Ihan tyytyväinen oon kyllä omaan suoritukseen ylipäätään”, Bright kommentoi ottelun jälkeen.

Uuden pelisysteemin mukaisessa kolmen alakerrassa pelaaminenkaan ei tuottanut Brightille isompia haasteita.

”Mitä on nyt livestreamien kautta katsonut, niin ihan hyvin se näyttää toimivan. Itselle kumminkin suht vieras vielä näiden kavereiden kanssa se kolmen linja, että miten siitä lähdetään rakentamaan peliä sun muuta, mutta ihan hyvältä ja luonnolliselta toi tuntui siinä pelin aikana. Onneksi sain sitten kavereilta ja koutsilta neuvoja, minkälaista haetaan sitten pelityyliltä.”

Brightin asepalvelus jatkuu aina kesäkuun puoliväliin asti, mutta toiveissa on päästä pelaamaan ja harjoittelemaan joukkueen mukana tähänastista enemmän jo ennen sitä.

”Toivotaan, että pääsemn paremmin urheiluvapaille nyt, kun koronarajoitukset sun muut on vähän keventynyt, niin pääsisi vaikuttamaan omaan pelaamiseen tässä joukkueessa. Olisi tärkeätä päästä mukaan rinkiin vähän paremmin kuin mitä tähän asti on päässyt”, Bright päättää.

Tampere Unitedin pelit jatkuvat viikon päästä Pallo-Iirojen vieraana. Ottelu pelataan Äijänsuon stadionilla lauantaina 26.3. klo 15.00 alkaen.

Harjoitusottelu

1 – 2

( 1 – 2 )

26′ Ardian Kovaqi
31′ Anton Bright

Yleisöä:

42′ MuSa

Yleisöä:

32 Antti Kuusinen
6 Severi Kankkunen C
11 Roope Kostiainen
13 Anton Bright 86'
15 Jesse Vuori 59' 62'
16 Ardian Kovaqi
20 Arttu Haapala 62'
22 Toni Toijala 81'
23 Joonas Rantala
24 Arttu Mättö 71'
33 Mika Ahonen 62'
30 Aapo Sipponen
7 Mauno Sirén 62'
18 Farhad Rahimi 81'
21 Tomi Ylinen 71'
26 Julius Stenroos 62'
27 Ali Aitbenzanzoun 86'
41 Eetu Räisänen 62'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

18.9. TamU - KaaPo 1 – 1

23.9. LeKi-futis - TamU naiset 0 – 6

23.9. TPV - TamU 2 2 – 2

1.10. klo 14 TamU - EPS

klo - TamU naiset

27.9. klo 20 ACE - TamU 2