Mikkelissä kasvojen pesun paikka

15/06/2025 TamU
Otteluennakko

Tampere Unitedin Savon kiertue jatkuu sunnuntaina Mikkelissä, jossa vastaan tulee neljä edellistä otteluaan tappioitta pelannut MP. Viikko sitten TamU kärsi ruman tappion Kuopiossa, jossa KuPS Akatemia vei pisteet rumin 5–0 (1–0) -lukemin. Kaikkiaan TamU on pelannut kolme edellistä otteluaan ilman voittoja, mutta muiden joukkueiden pelattua asemat sarjataulukossa ovat edelleen erinomaiset, ja voitto Mikkelissä pitäisi Sinipaidat Ykkösen kärkipaikalla.

MP – Tampere United

  • Vastakkain on kaksi kunto­puntarin eri päissä olevaa joukkuetta.
  • Edellisessä kolmessa ottelussa kymmenen maalia päästänyt TamUn on pitänyt puolustus­teemaisen harjoitus­viikon.
  • Sinipaidoilla on pelissä myös sarjan kärkipaikan pitäminen.

Kannattajat ansaitsevat parempaa, ja nyt on aika mennä kentälle ja antaa tekojen puhua puolestaan.

- Sebastian Bowles
Päävalmentaja

Kuluvan kauden Ykkönen on hämmästyttävän tasainen sarja, sillä ennen sunnuntain otteluita kaikki joukkueet ovat seitsemän pisteen sisällä. Sarjan kärjessä on yhden ottelun TamUa enemmän pelannut PKKU 17 pisteellä ja viimeisenä on RoPS 10 pisteellä. Sunnuntain otteluissa pistehaitari voi toki venyä 1–2 pistettä kun loputkin joukkueet pelaavat kymmenennen ottelunsa.

Mikkelin Palloilijoiden alkukausi oli todella heikko, sillä viidestä ensimmäisestä ottelustaan se otti vain yhden pisteen. Tämän jälkeen tahti on ollut aivan toinen, sillä neljästä viimeisestä ottelusta MP:llä on koossa kymmenen pistettä. Näillä tuloksilla mikkeliläisten sarjasijoitus on kymmenes, mutta voitto sunnuntaina voisi nostaa sen jopa sarjan ylempään puolikkaaseen kuudenneksi.

MP:n nykyvireestä kertoo myös keskiviikkona pelattu Suomen Cupin kotiottelu HJK:ta vastaan, jossa MP taipui niukasti lukemin 0–1. Toisaalta mikkeliläisten otteluruuhka tuo pienen edun Sinipaidoille.

TamUn viimeaikainen trendi on ollut vastakkainen, kun kolmesta edellisestä ottelusta on saatu vain yksi piste. Paluun voittojen tielle täytyy tapahtua nopeasti, jotta Sinipaidat pysyy mukana sarjan kärkitaistelussa.

”Olen sataprosenttisen varma, että näemme hyvän reaktion edelliseen peliin. Lähdemme Mikkeliin itsevarmoina ja nälkäisinä”, toteaa päävalmentaja Sebastian Bowles edellisen ottelun rökäletappioon viitaten.

”Kannattajat ansaitsevat parempaa, ja nyt on aika mennä kentälle ja antaa tekojen puhua puolestaan.”

Kokoonpanohuolet ovat jääneet taakse

Kauden alussa TamUn hyökkäyksen hahmoja olivat kymppipaikan Jimi Kovalainen ja kärki Jesse Huhtala. Kaksikko joutui kuitenkin jättämään väliin muutaman ottelun loukkaantumistensa takia, mutta tämä ei TamUn pistetahtia hidastanut, joukkueen venyttyä ratkaisumaaleihin useamman ottelun loppuhetkillä.

Jesse Huhtala palasi kokoonpanoon edellisessä ottelussa Kuopiossa ja pääsi heti muutaman kerran hyvään tekopaikkaan, mutta viimeistely ei ollut yhtä kliinistä kuin alkukaudesta. Jos kärkipelaajan maalivire palaa entiselleen Mikkelissä, TamUn voitonmahdollisuudet kasvavat olennaisesti.

Alkukauden menestyksessä myös puolustuspelin tiiveys on ollut TamUlla avainasemassa, sillä huhti-tokoukussa TamU pelasi neljä peräkkäistä ottelua päästämättä maaliakaan. Tämän jälkeen tilanne on kääntynyt päälaelleen, sillä kolmessa näitä seuranneessa pelissä TamU on päästänyt yhteensä kymennen maalia.

Mikkelin Palloilijat on fyysinen ja hyökkäysvoimainen joukkue, jonka maalipörssiä johtaa viidellä maalillaan Torfiq Ali-Abubakar, joka oli edellisessä sarjaottelussa pelikiellossa, mutta paukutti tätä edelisessä ottelu KPV:n vieraan hattutempun.

”MP on vahva hyökkäämisessä ja vastahyökkäyksissä, joten meidän puolustusteemainen treeniviikko saa tulikokeen”, toteaa päävalmentaja Bowles.

Oman elementtinsä otteluun tuo se, että se on kauden ensimmäinen ottelu luonnonnurmella. Tätä silmällä pitäen TamU on harjoitellut Kaupin nurmikentällä. Myös loukkaantumistilanne on hyvä.

”Ainoastaan Niilo Jalkanen ja Jani Alaperä ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa, ja muutoin päästään valitsemaan kokoonpano isosta nipusta pelaajia”, Bowles kertoo.

Suora lähetys Aamulehden tilaajille

Ottelu pelataan Mikkelin urheilupuistossa sunnuntaina 15.6. klo 19.30 alkaen.

Aamulehti Live näyttää ottelun suorana lähetyksenä yhteistyössä Etelä-Savon kanssa. Lähetyksen katsominen edellyttää Aamulehden digitilausta.

Tampere Unitedin vie Mikkeliin Siniset bussit.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

11.7. TamU - FC Inter 2 1 – 3

18.6. FC HaPo - TamU naiset 1 – 4

6.7. TamU 2 - FC Haka j. 2 – 3

19.7. klo 17 JJK - TamU

26.7. klo 18 IFK Mariehamn - TamU naiset

26.7. klo 14 FC Lasten - TamU 2