Matias Stark teki vuoden mittaisen sopimuksen

20/03/2018
Uutinen

Tanskassa ensikosketuksensa jalkapalloon saanut laitapuolustaja Matias Stark, 21, Siirtyy Tampereen Peli-Tovereista Tampere Unitediin kauden 2018 kattavalla sopimuksella. Vaikka laitapuolustajan paikalla peliajan saaminen ei ole Mauno Sirénin ja Verneri Uimosen takana helppoa, on Stark pelannut talven harjoitusotteluissa kolme kertaa avauksessa ja tullut kolmesti kentälle vaihdosta.

Selitys Tanskassa pallon potkimiseen on Starkin perheen asuminen Juuttien maassa Matiaksen ollessa viiden vanha. ”Tanskasta muutettiin Yhdysvaltoihin muutamaksi vuodeksi ja lopulta päädyttiin Tampereelle vuonna 2007, jolloin siirryin Ilveksen riveihin, ja loput junnuvuosista menikin siellä”, Stark kertaa.

Siirtoa TamUun Stark kuvaa mahdollisuutena kokeilla rajojaan: ”Halusin vielä lähteä haastamaan itseäni ja pelaamaan futista tosissaan, ja kunnianhimoisena seurana TamU tuntui oikealta ratkaisulta. Tietysti on myös mukava päästä pelaamaan hienojen kannattajien eteen.”

Koko talven Sinipaitojen kanssa harjoitellut Stark voi tarvittaessa pelata myös laitahyökkääjänä, mutta talven mittaan pelipaikka on vakiintunut nimenomaan puolustuspäähän. ”Pelipaikaltani olen omimmillaan laitapakkina, vaikka on tullut kokeiltua lähes jokaista pelipaikkaa vuosien varrella. Vahvuudet pelaajana ovat ehkä puolustussuuntaan, ja oon aina ollut niin sanottu asennepelaaja”, kuvailee Stark.

”Viime kaudella pelasin TP-T:n riveissä hyökkäävässä roolissa, mikä varmasti toi lisää hyökkäyspelaamiseeni. Tuli muutama maalikin tehtyä, ja kaudesta jäi loppujen lopuksi ihan positiivinen fiilis”, toteaa Stark, vaikkei viime kauden seitsemäs sija Tampereen Kolmosessa varmasti täyttänyt TP-T:n seurana asettamia tavoitteita.

Myös Starkin pidemmän aikavälin tavoitteet lähtevät liikkeelle hyvistä fiiliksistä. ”Nautin pelaamisesta, ja tahdon kehittyä sekä mennä pelaajana ja seuran kanssa eteenpäin kohti yhteisiä tavoitteita”, Stark kaavailee. ”Tulevana kautena tarkoitus on tehdä läpimurto kakkosen peleissä ja saada mahdollisimman paljon minuutteja. Kilpailu peliajasta on kovaa, mikä on pelillisesti tietysti hyvä asia. Pitää vain itse olla valmis kun mahdollisuus tulee.”

”Masa tuo leveyttä kapeaan laitapakkiosastoon ja aktiivisena puolustajana sopii hyvin meidän pelitapaamme”, kommentoi päävalmentaja Mikko Mäkelä Matias Starkin liittymistä sopimuspelaajien joukkoon. ”Masa on päässyt paremmin ja paremmin kakkoseen vaadittavaan tempoon mukaan ja on kehittynyt jo selkeästi lyhyessä ajassa. Hänellä on loistava asenne reeneissä ja hän on osoittanut pärjäävänsä myös peleissä.”

Matias Stark tuo Tampere Unitedin sopispelaajien määrän 25:een joista 21 on kenttäpelaajia ja 4 maalivahteja. Viimeisiä joukkueen täydennyksiä odotellessa voi käydä hankkimassa kausikortin TamU-kaupasta tai tälläkin sivulla oikeassa laidassa näkyvän sinisen ”Osta lippuja” -napin kautta. Uusimpana vaihtoehtona mukana on myös kausikortin hankkiminen Smartumin verkkokaupasta Smartumin liikunta- ja kulttuurisaldolla. Kausikortit on hinnoiteltu oheisen taulukon mukaisesti.

PääkatsomoKannattajakatsomoVIP
Aikuiset90 €65 €360 €
Alennusryhmät65 €45 €

Sopimuspelaajat 2018:

Tommi Ala-Hakuni
Elias Alanen
Juuso Auvinen
Berat Grabovci
Antti Haavisto
Elias Harala
Topias Järvelä
Roope Kostiainen
Antti Kuusinen
Tuomas Lehti
Leroy Maluka
Leevi Manninen
Radwan Moussa
Riku Oras
Ville Puustinen
Eetu Rahkola
Konsta Raittinen
Jani Rantala
Jere Remes
Santeri Salomaa
Mauno Sirén
Matias Stark
Tuomas Telemäki
Valtteri Uimonen
Verneri Uimonen

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

2.2. TamU - FC Inter 2 1 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

8.2. klo 14 FC Inter 2 - TamU

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU