Tampere Unitedin ystävät saivat kauden alla ihasteltavakseen "Samaan rytmiin" -promovideon. Tyylikkäästi toteutettu kokonaisuus oli Markkinointitoimisto TREILin käsialaa ja vain pieni palanen sitä kokonaisuutta, jonka TREIL Tampere Unitedille kauden aikana tuottaa.

Markkinointitoimisto TREIL on vajaa vuosi sitten perustettu paikallinen yhden miehen mainostoimisto, jonka takana on monille seurayhteisössä varsin tuttu Mikko Malinen.
”Yritys on nyt ensimmäisellä tilikaudellaan eli se on elokuussa 2019 perustettu. Aikaisemmin olen tehnyt markkinointitöitä palkollisena noin viiden vuoden ajan. Yrittäjyys on ollut jonkinlainen tavoite minulle kuitenkin koko ajan, ja nyt tuntui oikealta ajalta lähteä kokeilemaan”, taustoittaa Malinen yrityksen perustamista ja sen tilannetta.
Mikko Malinen on ollut Tampere Unitedissa monessa mukana. Hän on käynyt kannattajana peleissä jo noin 15 vuoden ajan sekä päätynyt sittemmin muihin rooleihin seurassa. Malinen toimi pitkään seuran hallituksen jäsenenä ja oli keskeisessä roolissa TamU-TV:ssä sen voiman vuosina. Lisäksi hän on pelannut pitkään seuran joukkueissa, vielä viime kaudella kolmosjoukkueessa.
Katso ”making of” -video promovideon kuvauksista.
Samaan rytmiin -videon lisäksi yksi näkyvimpiä töitä TamU-yleisölle ulospäin on ollut hiljattain uusittu julkaisuilme seuran verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.
”Toki olen katsellut ja seurannut miltä isojen sarjojen, kuten esimerkiksi Valioliigajoukkueiden, julkistuskuvat ja markkinointimateriaalit näyttävät. Isompien seurojen fiilistä olen tuohon hakenut, ja ylipäätään tässä on ollut ajatuksena, että grafiikoiden ilmettä muutettaisiin vuosittain. Tämä oli nyt toinen vuosi, kun visuaalinen ilme oli kokonaan tekemäni.”
Mikko Malisella on pohjalla markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinto, mutta hän pitää koulusta tärkeämpänä sen, että on päässyt tekemään konkreettisesti alansa töitä. Malisen mukaan mm. Tampere United on antanut tähän oivan alustan.
”Aika pitkälti olen oppinut tekemään näitä hommia erilaisten projektien kautta ja TamU on ollut yksi niistä. Varsinkin videopuolta aloittelin TamUssa, kun halusin nähdä ja kokea miten homma toimii. Taannoiset kuukausimakasiinit ovat tästä hyvä esimerkki”, Malinen kertoo.
”TamU on ollut hyvä paikka, jossa on päässyt kokeilemaan ja tekemään. Kaikki mitä on tähän mennessä ehdottanut, on saanut tehdä ja pystynyt opettelemaan siinä samalla”, jakaa Malinen kiitosta seuralle.
Malinen korostaa paikallisuutta ja pienten yrittäjien tukemista yrityksensä arvoina.
”Se kelle tämä yritys on kohdistettu, on paikalliset yrittäjät, ja erityisesti pienet yritykset. Käytännössä lähes kaikki asiakkaani ovat joko yrittäjiä tai vaihtoehtoisesti hyvin pieniä yrityksiä”, Malinen avaa asiakaskuntaansa.
Tampere Unitedissa mukana olon Malinen näkee yritykselleen ensiarvoisesti tärkeänä yhteisöllisenä asiana, mutta kokee siitä olevan myös suoranaista hyötyä.
”Ehdottomasti se hyödyttää! Ihan konkreettisesti olen jo saanut asiakkaita, kun olen verkostoitunut tässä porukassa seuran ympärillä. Tässä on kuitenkin takana oikeasti hyvin tiivis seurayhteisö mistä olen oppinut tuntemaan todella paljon uusia ihmisiä ja sieltä on avautunut välillä jopa vähän hämmentäviäkin linkkejä omalle yritykselle.”
Kauden alus kiireisintä TamU-aikaa
Kun avauspotku Ilves-Kissoja vastaan viime lauantaina vihellettiin, oli Mikko Malisen suurin urakka tämän kauden osalta takana. Lähes kaikki talven sekä kevään julkaisukuvat tulivat Malisen näyttöpäätteen kautta.
”Varsinkin kaudella alla sitä hommaa piisaa, kun tulee paljon kaikkea. Julkaisukuvia, otteluohjelmapohjaa, tämä videoprojekti, laitamainoksia, kannattajaklubilakana, että kyllä tässä on hommaa riittänyt. Omalta osaltani se TamUun liittyvä työ tapahtuu lähinnä juuri ennen kautta”, Malinen valaisee.
Nyt hän pääseekin nauttimaan peleistä kannattajana katsomossa. Mitä hän odottaa tulevalta kaudelta?
”Mielestäni tässä on nyt poikkeuksellisen hyvä pöhinä ja positiivinen ilmapiiri koko seuran ympärillä. Edustusjoukkueen osalta toki odotukset ovat korkealla, mutta on tärkeää myös osata nähdä se, että edustusjoukkue on lopulta vain osa tätä seuraa. Toki tärkeä sellainen, mutta se ei ole koko seura. Kuten talvi osoitti, että kun edustusjoukkue tippui Kolmoseen, niin tämä ei mitenkään tarkoittanut sitä, että koko seura olisi ottanut samalla askeleen taaksepäin.”
Tutustu Markkinointitoimisto TREILiin: treil.fi
Katso ”Samaan rytmiin” -promovideo: youtu.be/rQNgyyXsHh0