Paikalliskilpailija TPV:stä Sinipaitoihin täksi kaudeksi tullut maalivahtivalmentaja Juha Seppälä on tärkeä osa TamUn laadukkassa ja laajassa taustaryhmässä. Seurayhteisöön hyvin kotiutunut Seppälä ajattelee TamU-projektia pitkällä tähtäimellä.

Oman pelaajauransa Juha Seppälä aloitti kasvattajaseurassaan Valkeakosken Hakassa, jonka edustusrinkiin hän nousi jo B-juniori-ikäisenä. Olli Huttusen ykkösvahdin paikka oli kuitenkin niin sementoitu, että Seppälä lähti pelaamaan FC Hämeenlinnaan Ykköstä. Ykköstä hän pelasi vielä myöhemmin KPV:ssa, jossa pelaajaura päättyi 30-vuotiaana.
Pelivuosien jälkeen Seppälä ei ollut moneen vuoteen missään tekemisissä jalkapallon kanssa. Tilanne muuttui, kun TPV:ssä toiminut entinen pelikaveri kysyi Tampereelle muuttanutta Seppälää valmentamaan futiskouluun, jonka toisena vetäjänä toimi TamUa pidempään seuranneille tuttu Kalle Heltonen. Futiskoulusta Seppälä siirtyi edustusjoukkueeseen, jonka maalivahtivalmentaja hän oli vielä viime kaudella.
Seppälällä on selkeä visio tulevaisuuteen. ”Tehdään projektia pidemmällä tähtäimellä kuin vain ensi kautta ajatellen. Kasaamme nyt runkoa, joka voisi olla yhdessä pidemmän aikaa, ja joka on valmiina, jos sarjataso vaihtuu korkeampaan”, Seppälä kaavailee.
Seppälän lausahdus pätee niin koko joukkueen rakennusfilosofiaan kuin nimenomaan maalivahteihin. Sinipaitoihin halutaan pelaajia, joilla on sekä kykyä että halua edetä urallaan ylemmille sarjatasoille.
Tampere Unitedilla on nyt käsissään nuoria maalivahteja, joita Seppälä pääsee kehittämään. Sami Maja debytoi viime kaudella Kakkosessa, ja Riku Tanila siirtyi seuraan KaaPosta. Kolmannen sopimusmaalivahdin Oskari Ikosen tilanne on kuitenkin vielä auki, koska työn ja harjoitusvuorojen yhteensovittaminen on ollut Ikoselle haastavaa. Rinkiin mahtuu vielä neljäskin maalivahti, sillä peliaikaa haetaan myös Nelosessa pelaavasta kakkosjoukkueesta.
”Vielä on ihan auki, kuka on kauden alussa aloittava maalivahti”, Seppälä kertoo. ”Meillä on loistava kilpailuasetelma, kun kaikki haluavat ykkösvahdin paikan ja kehittyä.”
Seppälä aikoo olla osaltaan modernisoimassa TamUn maalivahtipelaamista. ”Pallojen torjumisen lisäksi on tärkeää osata ennakoida, minne pallo tulee seuraavaksi ja sijoittua oikein.” Lisäksi jalalla pelaaminen tulee korostumaan. ”Listenmaan pelityylissä avataan paljon lyhyellä ja kierrätetään rohkeasti alhaalla”, Seppälä kertoo.
Tampere United ei ollut seurana Seppälälle etukäteen kovin tuttu, mutta hän on ollut erittäin tyytyväinen liityttyään siniseen seurayhteisöön. ”Jokainen kenet olen seurasta tavannut on ollut ihan huipputyyppi”, Seppälä hehkuttaa. ”Omaan tekemiseenkin on tullut ihan uutta virtaa.”
Edustusjoukkueen toisen maalivahtivalmentajan Jussi Siltasen kanssa yhteistyö on toiminut hyvin. ”Meillä synkkaa hyvin Jussin kanssa”, Seppälä sanoo.
Joukkue tulee muuttumaan paljon viime kaudesta ja yhteispelin löytymisessä menee oma aikansa. Seppälä toivookin kannattajilta malttia. ”Kannattajat haluavat aina menestystä, niin me valmentajatkin, mutta toivoisin joukkueelle työrauhaa. Tässä ei ole kyse vuoden projektista, vaan tätä hommaa tehdään pitkällä tähtäimellä”, Seppälä päättää.