Tampere United on kannattajien seura. Tämä näkyy ennen kaikkea siten, että TamUun alunperin kannattajina mukaan tulleet toimivat erilaisissa rooleissa seuran hallinnossa ja käytännön toiminnassa jalkapallokentillä. Kannattajien seurana Tampere Unitedilla on tiivis seurayhteisö, joka imaisee monen mukaan tulevan yhä syvemmälle sisäänsä. Muodollisesti kannattajat voivat käyttää päätösvaltaa seurassa liittymällä sen jäseneksi, ja Tampere Unitedilla onkin poikkeuksellisen paljon jäseniä, jotka eivät harrasta urheilua seurassa. Seuran kannattajien maksamat jäsenmaksut muodostavatkin merkittävän osuuden seuran tuloista, ja on tärkeää että kannattajat jatkavat seuran jäseninä vuodesta toiseen.

Jäsenmaksut 2023
- Seuran jäsenmaksu on 35 € ja kannatusjäsenmaksu 125 €.
- Laskut on lähetetty vanhoille jäsenille viime viikolla.
- Pelaajat maksavat jäsenmaksunsa pääsääntöisesti kausimaksun yhteydessä.
Minusta on tärkeää, että seuran jäsenet ja kannattajat voivat helposti lähestyä seuran vastuuhenkilöitä.
Tampere Unitedin puheenjohtaja
Moni on tullut tähän yhteisöön vähän varovaisesti sisään, mutta huomannut nopeasti koukuttuneensa mukaan loppuelämänsä ajaksi.
Tampere Unitedin puheenjohtaja
Tampere Unitedin puhenjohtaja Antti Niemistö pitää seuran identiteettiä kannattajien seurana tärkeänä asiana. Se on seuralle myös tapa erottua muista seuroista, mutta ennen kaikkea se näkyy konkreettisesti siinä, miten seura käytännössä toimii.
”Minusta on tärkeää, että seuran jäsenet ja kannattajat voivat helposti lähestyä seuran vastuuhenkilöitä. On mahtavaa miten kaikenlaiset seuraihmiset tulevat kysymään minultakin asioista ottelupäivinä stadionilla tai jälkeenpäin oluen äärellä.”
”On hienoa, että seuran kannattajat tulevat jutulle ja ehdottavat rohkeasti, miten voitaisiin tehdä jotakin paremmin – tai pääsevät kuulemaan suoraan asiasta vastuussa olevilta, miksi jokin asia on niin kuin se on. Avoimuus on elimellinen osa seuran tapaa toimia, ja kasvotusten jutellessa sitä on erityisen helppo toteuttaa”, Niemistö toteaa.
Puheenjohtaja Niemistö on itsekin tullut seuraan alunperin nimenomaan kannattajana.
”Olen itsekin tullut aikoinaan mukaan seuran toimintaan nimenomaan kannattajana. Paljasjalkaisena parikymppisenä tamperelaisena TamU tuntui heti ensimmäisellä kaudella 1999 virkistävältä ja tuoreelta tuulahdukselta vähän ummehtunemaan päässeessä tilanteessa.”
”Menestys liigassa tuntui tietysti 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenellä upealta, mutta en kyllä vaihtaisi tätä nykyistä tilannettamme takaisin niihin, vaikka koinkin Sinikaartin mukana unohtumattomia hetkiä, jotka sitoivat minut ikuisesti Tampere Unitediin”, Niemistö tunnelmoi.
Niemistö haluaa kuitenkin muistuttaa, että puhuttaessa Tampere Unitedin kannattajista ja TamUsta kannattajien seurana ei pidä rajoittua ajattelemaan vain Sinikaartia.
”Sinikaarti on TamUlle tietenkin tärkeä asia, koska se luo otteluihin upean tunnelman, joka on monelle tärkeä osa ottelutapahtumaa. Ei pidä myöskään väheksyä sitä, millainen vetovoimatekijä se on muutoinkin”, Niemistö toteaa.
”Seurayhteistö on kuitenkin paljon laajempi, sillä tämä ei ole mikään yksi kaveriporukka tai pieni perhe. Sen kertoo jo se, että seuralla on noin 150 jäsentä jotka eivät pelaa jalkapalloa seurassa. Kaikkein konkreettisimmin se näkyy ottelupäivinä ja etenkin silloin, kun panokset ovat kovat. Sen vain aistii miten tärkeä juttu Tampere United on myös niille, jotka eivät intoudu laulamaan Sinikaartin mukana.”
”Moni on tullut tähän yhteisöön vähän varovaisesti sisään, mutta huomannut nopeasti koukuttuneensa mukaan loppuelämänsä ajaksi”, Niemistö kiteyttää.
Näin liityt jäseneksi
Jos et ole vielä liittynyt seuran jäseneksi, se onnistuu kätevimmin TamU-kaupassa ostamalla haluamasi jäsenyys. Ostos onnistuu myös suoraan alla olevista napeista. Tarvittaessa jäsenmaksun voi maksaa myös tilisiirrolla.
Vanhoille jäsenille on lähetetty lasku jäsenmaksusta
Jos olet ollut Tampere Unitedin jäsen viime vuonna, sinulle on lähetetty viime viikon keskiviikkona 4.1. lasku jäsenmaksusta. Lasku tulee aiemman valintasi mukaan joko e-laskuna verkkopankkiisi tai sähköpostitse. Laskun summana on edellisen vuoden jäsenyyden tyypistä riippuen joko 35 € (jäsen) tai 125 € (kannatusjäsen). Voit itse vaihtaa maksettavan summan, jos haluat muuttaa jäsenyyden tyyppiä.
Jos et ole vielä huomannut laskua, tarkista tilanne verkkopankistasi tai sähköpostistasi. Huomaa että sähköpostilaskut tulevat TamUn taloushallinnon yhteistyökumppanina toimivan Fennoan järjestelmän kautta, jolloin lähettäjän osoite on noreply (ät) fennoa.com ja lähettäjän nimenä Jalkapalloseura Tampere United ry.
Jos pelaat Tampere Unitedissa, jäsenmaksu laskutetaan tavallisesti kausimaksun yhteydessä. Osa pelaajista onkin jo aiemmin maksanut jäsenmaksun talviharrastukseensa liittyvän kausimaksun yhteydessä.
Jäsenmaksun maksamisen yhteydessä on hyvä myös tarkistaa, ovatko laskulla näkyvät yhteystiedot kunnossa. Päivitetyt yhteystiedot voi ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen jasenet (ät) tampereunited.fi. Samasta osoitteesta voit myös kysellä muita jäsenyyteen liittyviä asioita.
Tilaa kätevä e-lasku verkkopankkiisi
Laskun Tampere Unitedin jäsenmaksusta voi tilata myös e-laskuna suoraan verkkopankkiin. Monessa verkkopankissa järjestelmä kysyy tavallisen laskun maksamisen yhteydessä, haluatko tilata laskut jatkossa e-laskuna. Lisäksi tilauksen voi käydä tekemässä erikseen verkkopankin kautta koska tahansa. Katso oman pankkisi ohjeistukset verkkolaskun tilaamiseen.