Tampere United ja SJK Akatemian Kakkosessa pelaavassa kakkosjoukkueessa alkukauden pelannut Leo Autti ovat tehneet loppukauden kattavan pelaajasopimuksen. Vasta 18-vuotias hyökkäyspään pelaaja on tehnyt tällä kaudella neljä maalia kahdessatoista pelaamassaan Kakkosen ottelussa. Pohjoisesta kotoisin olevan Auttin ensimmäinen seura oli rovaniemeläinen FC Santa Claus Juniorit, josta tie kulki Rovaniemen Palloseuran kautta SJK Akatemiaan. Kaudella 2021 pelasi myös yhden ottelun Suomen U16-maajoukkueessa.
Leo Autti
- Syntynyt 11. helmikuuta 2006.
- Pelannut alkukauden Kakkosen C-lohkossa viidentenä olevassa SJK Aktemian kakkosjoukkueessa.
- Täydentää TamUn vaihtoehtoja keskiakselin hyökkäävien pelaajien osalta.
Tekninen ja voitonhaluinen. Siinä on varmasti kaksi parasta sanaa kuvailemaan minua. Pystyn tuomaan hyökkäyspeliin uhkaa ja tilanteita.
Tuore sopimuspelaaja
Leolla on poikkeuksellista erikoisominaisuutta, joka voi kääntää pelejä meille. Hän on erittäin hyvä viimeisellä kolmanneksella ja hän pystyy tekemään yllätyksellisiä ratkaisuja.
Päävalmentaja
Tampere United ei ole Leo Auttille erityisen tuttu seura, mutta yksi tuore lähikosketus Sinipaitoihin nuorella miehellä on, sillä hän oli SJK Akatemian kakkosjoukkueen mukana, kun TamU otti Tammelan stadionilla tammikuussa pelatussa harjoitusottelussa selvän 4–1 (2–1) voiton.
”Tekninen ja voitonhaluinen. Siinä on varmasti kaksi parasta sanaa kuvailemaan minua. Pystyn varmasti tuomaan hyökkäyspeliin uhkaa ja tilanteita”, toteaa Leo Autti kysyttäessä millainen pelaaja hän on.
Seinäjoella Autti oli ympäristössä, jossa uralla etenemisen mahdollisuudet olivat hyvät, onhan SJK:lla joukkueet Kakkosen lisäksi myös Ykkösliigassa ja Veikkausliigassa.
”Katsottiin että loppukausi TamUssa on paras ratkaisu tähän vaiheeseen. Keskusteltiin ensin Tero Suonperän kanssa, ja nyt on siirto läpi”, Autti toteaa.
Päävalmentaja Tero Suonperä on luonnollisesti tyytyväinen saamastaan vahvistuksesta. Asiat tapahtuivat nopeasti, sillä Autti liittyi harjoituksin vasta kuluvan viikon maanantaina.
”Poikamaajoukkueessakin pelannut nuori pelaaja haluaa tulla TamUun kehittymään. Se on kyllä hieno juttu”, Suonperä sanoo.
Tärkeä lisä loppukauteen
Päävalmentaja Tero Suonperä kaavailee peluuttavansa Leo Auttia kymppipaikalla, ja näkee aivan mahdollisena, että nuori pelaaja murtautuu syksyn edetessä avauskokoonpanoon asti.
”Meillä on hyvä joukkue ja pelaajia on riittävästi, mutta meillä on hiukan vajausta kymppioksalla ja hyökkäävissä rooleissa.”
”Hyökkäyspään pelaajista Toni Paukkeri on tulossa takaisin, mutta on vasta toipumassa pitkästä loukkaantumisesta, eikä vielä ole takeita milloin hän palaa. Niilo Jalkanen taasen on valitettavasti loppukauden poissa. Viimeistään siinä kohtaa kun Toni Toijala lähti pois, tuli tarve varmistaa että näille pelialueille riittävästi vaihtoehtoja”, perustelee päävalmentaja Suonperä uuden pelaajan hankkimista.
Päävalmentaja kuvailee uuttaa suojattiaan nuoreksi ja lahjakkaaksi pelaajaksi.
”Leolla on poikkeuksellista erikoisominaisuutta, joka voi kääntää pelejä meille. Hän on erittäin hyvä viimeisellä kolmanneksella kun hänellä on rintamasuunta kohti vastustajan maalia, ja pystyy tekemään yllätyksellisiä ratkaisuja, joita monella ei tule edes mieleen yrittää. Lisäksi Leo on erittäin hyvä erikoistilanteissa”, Suonperä maalailee.
Leo Autti ottaa pelinumeron 19 ja on käytettävissä heti ylemmän jatkosarjan avausottelussa VJS:ää vastaan. Nähtäväksi jää, millaiseen rooliin päävalmentaja nuoren pelaajan ensiotteluussaan laittaa.
Ottelu pelataan Tammelan stadionilla huomenna perjantaina klo 19.00 alkaen. Pääsyliput ovat myynnissä Lippu.fi-verkkokaupassa.