Lauri Saari siirtyy Keski-Uusimaalta Unitediin

23/12/2015
Uutinen

Pallokerho Keski-Uusimaassa eli PKKU:ssa viime vuodet Kakkosen otteluita säännöllisesti pelannut Lauri Saari, 23, siirtyy Tampere Unitediin. Saari tunnetaan erittäin nopeana laitahyökkääjänä, jolla on kova ja tarkka laukaus. Erityisinä vahvuuksina voidaan mainita myös tilannevoima sekä suoraviivaiset juoksut linjan taakse. Kakkosen maalitilastot antavat ymmärtää, että usein nämä juoksut päättyvät tuliseen laukaukseen verkon perukoille.

Lauri Saari aloitti jalkapallon pelaamisen seitsemän vanhana Tuusulan Palloseurassa. A-juniori-ikäisenä hän siirtyi PKKU:hun kaudeksi 2010, ja pääsi heti samana vuonna debytoimaan Kakkosessa silloin pelanneessa edustusjoukkueessa. Ensi kausi on Saarelle siis jo seitsemäs miesten sarjoissa.

PKKU putosi viime kauden päätteeksi Kolmoseen jätettyään Kakkosen etelälohkossa taakseen vain Ilves-Kissat ja NJS:n. Myös Saaren oma kausi oli mollivoittoinen, sillä polvileikkauksen jälkeen lupa täysipainoiseen harjoitteluun heltisi lääkäriltä vasta kesäkuussa. ”En kerennyt koko kauden aikana täyteen kuntoon. Tuntui pahalta, kun en pystynyt auttamaan joukkuetta samalla tavalla kuin olisin pystynyt täydessä kunnossa ollessa, varsinkin kun kausi päättyi putoamiseen sarjasta”, Saari manaa.

Saarella oli syksyllä joka tapauksessa edessä muutto Tampereelle ja uuden joukkueen hakeminen. ”Palo takaisin kentille oli suuri. Rupesin selvittämään alueen joukkueita, ja silmääni osui TamUn uutinen pelaajahausta”, Saari kertaa. ”Heti tuli olo siitä että olisihan se nyt hienoa pelata Tampere Unitedissa, seurassa joka oli HJK:n kanssa se toinen seura, jota veikattiin Suomenmestariksi silloin kun opettelin pomputtelemaan palloa Kirkonkylän ala-asteen hiekkakentällä. Haluankin nyt olla täysillä mukana nostamassa tätä seuraa takaisin sinne minne se kuuluu.”

Tulevasta kaudesta Saari odottaa voitokasta. ”Olisi hienoa päästä syksyllä nousujuhliin neljän vuoden tauon jälkeen”, Saari kertoo viitaten PKKU:n nousujuhliin kauden 2012 päätteeksi. ”Uskon että siihen on tällä joukkueella täydet mahdollisuudet. Oma tavoitteeni on pysyä kunnossa ja auttaa omalla panoksellani joukkuetta voittamaan mahdollisimman paljon otteluita.”

”Lauri on huippunopea, nuori ja taitava”, lausuu joukkuetta kokoava Mika Suonsyrjä uusimmasta hankinnastaan. ”Hänellä on hyviä maalimääriä kovissa peleissä laiturin paikalta. Mahtavaa saada hänet mukaan projektiimme.”

Lauri Saaren myötä TamU:lla on joulunviettoon siirryttäessä yhteensä 18 sopimuspelaajaa. Suomen Cupin alkuun on vielä reilu kuukausi aikaa, ja ennen sitä joukkueeseen lisätään vielä useampi pelaaja.

Tampere Unitedin sopimuspelaajat:
Tuomas Alanen
Chakib Belbachir
Veli-Pekka Franssila
Timo Kauppinen
Jonne Keränen
Mika Kytöviita
Tuomas Lehti
Mika Lindroos
Riku Oras
Otto Pitkänen
Jussi Rasva
Eetu Rahkola
Jan Riikonen
Lauri Saari
Tuomas Savinainen
Jussi Siltanen
Valtteri Uimonen
Verneri Uimonen

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU