Lauantaina vastassa rutinoitunut HJS

06/09/2024 TamU
Otteluennakko

Tampere United pelaa lauantaina ylemmän loppusarjan ainoan matka­pelinsä, kun bussi suunnataan kohti Hämeenlinnaa. Edellisen kerran TamU pelasi Kaurialan kentällä heinäkuun puolessa välissä, ja joutui hyvästä esityksestä huolimatta kotimatkalle 2–0-tappio niskassaan. Tällä kertaa panokset ovat vielä edellis­kertaakin kovemmat, sillä TamU tarvitsee kipeästi pisteitä pysyäkseen mukana nousu­kamppailussa. Lauantaina saadaankin jännittää myös kaksi tuntia ennen TamUn ottelua alkavaa VJS:n ottelua FC Interin vieraana Turussa.

HJS – Tampere United

  • Voitot kauden aiemmista keskinäisistä otteluista ovat tasan 1–1.
  • Sarjassa toisena oleva HJS on käytännössä jo varmistanut paikkansa nousu­karsinnoissa, mutta nouseminen lohkon kärki­joukkueeksi toisi todennäköisesti helpomman vastustajan.
  • TamU tavoittelee käytännössä enää pääsyä nousu­karsintoihin kolmannelta sijalta, vaikka periaatteessa HJS:n ohittaminen on vielä mahdollista

Meidän pitää olla kärsivällisiä, koska HJS kyllä rankaisee aika nopeasti, jos vähänkään kurinalaisuus unohtuu ja kenttä­tasapaino kärsii.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Meidän pitää vain pystyä pelaamaan omalla tasollamme ja omilla vahvuuksillamme. Tärkeää on että myös nautitaan tästä tilanteesta ja matkasta.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

TamU on ennen lauantain otteluita sarjataulukossa neljäntenä, mutta kolmantena oleva VJS on vain yhden pisteen päässä. Kolmen Kakkosen lohkon kolmanneksi sijoittuneista kaksi parasta pääsee nousukarsintoihin, joten TamU taistelee edelleen täysillä noususta Ykköseen.

Lohkokolmosten vertailu tehdään tosin siten, että mukaan lasketaan vain ottelut lohkossa sijoille 1, 2 ja 4 päätyneitä joukkueita vastaan. Vertailussa on mukana kaikki yhdeksän runkosarjan ja jatkosarjan ottelua näitä joukkueita vastaan. Tämä tekee vaikeaksi ennakoida, mistä lohkoista kaksi parasta lohkokolmosta löytyvät, mutta tässä vaiheessa TamUn tilanne tässä vertailussa näyttää lupaavalta.

HJS-ottelun tärkeyttä korostaa se, että se on suurella todennäköisyydellä TamUn viimeinen tilaisuus ottaa lohkokolmosten vertailuun mukaan tulevia pisteitä. Toki Pallo-Iiroilla ja TPV:llä on vielä periaatteessa mahdollisuus nousta neljänneksi tai jopa kolmanneksi. mutta se vaihtoehto että TamU on kolmas ja joku muu kuin VJS neljäs näyttää epätodennäköiseltä, koska TamU kohtaa HJS:n jälkeen ensin nimenomaan TPV:n ja sitten päätöskierroksella Pallo-Iirot.

Kauriala on ollut Tampere Unitedille vaikea paikka viime vuosina, sillä kotiin tuomisena on ollut kolmesta edellisestä ottelusta vain yksi piste. Toisaalta kaikki kohtaamiset ovat olleet sellaisia, että ne olisivat hyvinkin voineet kääntyä TamUn voitoksi. Syitä tilastolle voi löytää moniakin, mutta yksi selkeä syy löytyy siitä, että HJS:llä on etenkin kotikentällään kova rutiini voittamiseen.

TamUn päävalmentaja Tero Suonperä muistuttaa, että HJS on tehnyt ison käännöksen viime kaudesta, jolloin HJS oli lähellä jopa pudota Kolmoseen.

”Heillä uusi valmentaja aloitti viime vuonna aika myöhään syksyllä, ja sekään ei ihan lähtenyt lentoon. He ovat onnistuneet kehittämään silloista materiaaliaan ja hankkimaan muutamia täsmävahvistuksia. HJS on kurinalainen ja hyvin organisoitu joukkue, jossa kaikki tietävät tehtävänsä ja pelaavat omilla vahvuuksillaan.”

”Varmaan viime kauden vastoinkäymiset ovat myös kasvattaneet joukkuetta, ja nyt kun on tullut kliinisiä maalin voittoja, se ruokkii menestystä”, Suonperä arvioi.

Suonperän mainitsemista täsmävahvistuksista uusin on paluun kasvattajaseuraansa heinäkuun loppupuolella tehnyt Prince Mokuma, joka on ehtinyt pelata kuusi ottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia. Koko kauden mukana on ollut Gnistanista siirtynyt Medo, ja vanhoista tutuista hyökkäyspään pelaajista kannattaa merkitä ainakin myös TamUa vastaan tuhoja tällä kaudella tehnyt Jonni Thusberg.

”HJS:llä on laadukas pelaajamateriaali, mutta me lähdemme siitä että olemme lauantaina laadukkaampi joukkue. Mehän voitimme HJS:n toukokuussa Tammelassa, ja heinäkuun vieraspelissäkin olimme pitkään pelin päällä. Meidän pitää olla kärsivällisiä, koska HJS kyllä rankaisee aika nopeasti, jos vähänkään kurinalaisuus unohtuu ja kenttätasapaino kärsii”, Suonperä toteaa.

Loppukauden vahvistukset täysillä mukana

Luonnonnurmella pelaaminen nousee väkisin esiin silloin harvoin, kun sitä Kakkosessa vielä tapahtuu. Sen roolia joukkueessa ei kuitenkaan haluta korostaa, ei etenkään kun jälleen torstain ja perjantain harjoitukset on saatu viedä Kaupissa luonnonnurmelle.

”Kyllä nurmi on kaikille aika tuttu, mutta on silti hyvä saada harjoitella pari kertaa sillä alustalla millä pelataan. Meillä on ollut kaikin puolin hyvä viikko. Treeneissä on hyvä draivi, ja nyt pitää saada siirrettyä se peliin”, Suonperä sanoo

Myös loppukauden mittaan tulleiden uusien pelaajien eli Baba Harunan, Leo Autin ja viimeisimpänä Matias Sydänmaan integroiminen joukkueeseen on Tero Suonperän mukaan sujunut ongelmitta.

”Kaikki tulijat ovat olleet tarpeellisia, ja heidät on otettu tosi hyvin vastaan. Heiltä on tullut palautetta, että meillä on hyvähenkinen ryhmä johon on helppo tulla mukaan”, Suonperä sanoo.

”Kaikki tulijat ovat myös todella urheilullisia ja tavoitteellisia pelaajia, Hieno juttu että TamUssa on imua, ja pelaajat haluavat tulla tänne kehittymään.”

Päävalmentaja kertoo joukkueen huokuvan harjoituksissa voitontahtoa, ja lähtee itse siitä, että TamUlla on vain voitettavaa.

”Meidän pitää vain pystyä pelaamaan omalla tasollamme ja omilla vahvuuksillamme. Tärkeää on että myös nautitaan tästä tilanteesta ja matkasta.”

Kannattajaryhmä Sinikaarti on luonnollisesti mukana ottelussa, ja Suonperä kertoo odottavansa hienoa tunnelmaa Kaurialan pimenevään iltaa.

”Laitetaan sekä joukkue että kannattajat yhdessä sininen tsunami kunnolla liikkeelle”, muotoilee Suonperä.

Sinikaartin bussiin voi tiedustella paikkoja yksityisviestillä kannattajaryhmän sosiaalisen median tilien kautta Instagramissa tai Facebookissa.

Tampere United matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2