Lauantaina JJK:n kimppuun Jyväskylään

21/03/2025 TamU
Otteluennakko

Tampere United hyppää lauantaina neljännen kerran tänä talvena bussin kyytiin. Tällä kertaa nokka suunnataan kohti Jyväskylää, jossa kohdataan upouudessa Huhtahallissa paikallinen Ykkösen joukkue JJK. Saman sarjatason joukkueena JJK on TamUlle sopiva mittari kolme viikkoa ennen sarjakauden alkua. Edellisissä otteluissa Sinipaitojen peli on kulkenut mallikkaasti, joten odotukset ovat jälleen korkealla.

TamU – JJK

  • Kaksi saman sarjatason joukkuetta kohtaavat toisensa.
  • Edellisen kerran TamU ja JJK pelasivat vastakkain talvella 2022, jollon TamU voitti molemmat harjoitus­ottelut.
  • TamUlle ottelu on kauden viimeinen sisällä pelattava ottelu.

Suhteellisen ehjällä nipulla päästään pelaamaan, ja samassa sarjassa pelaavaa joukkuetta vastaan on kiva mitata tasoa.

- Sebastian Bowles
Päävalmentaja

Suomen seitsemänneksi suurimman kaupungin ykkösseurana JJK:lla pitäisi olla kaikki edellytykset nousta valtakunnalliselle huipulle, jossa se toki olikin silloin, kun myös Tampere United pelasi toistaiseksi viimeisiä kausiaan pääsarjassa.

Aivan helppoa menestyminen Jyväskylässä ei ole kuitenkaan viime vuosina ollut, vaikka JJK käväisikin kaudella 2023 maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Myös viime kausi meni keskisuomalaisilla hivenen alakanttiin, sillä joukkue jäi niukasti ylemmän jatkosarjan ulkopuolelle. Alemmassa jatkosarjassa JJK päätyi lopulta kärkipaikalle, ja oli näin koko sarjan seitsemänneksi paras.

Talviharjoittelun olosuhteet kohentuivat Jyväskylässä roimasti äskettäin, kun upouusi Huhtahalli avautui jalkapalloilijoille helmikuun alussa. Hallin ensimmäisen maalin teki kokenut Arian Goljahanpoor, kun JJK voitti paikalliskilpailija FC Vaajakosken puhtain 4–0-lukemin.

JJK:n päävalmentajana jatkaa viime kaudeksi Jyväskylään pitkän Seinäjoen rupeaman jälkeen tullut skotlantilainen Brian Page. TamUn päävalmentaja Sebastian Bowles uskoo tietävänsä, millaista peliä JJK tällä kaudella pelaa.

”Pagen joukkueet tykkäävät prässätä hanakasti, ja JJK:n nuori joukkue jaksaa varmasti myös tehdä tämän. Siellä on myös pari kokeneempaa kaveria Jonathan Dunyinin ja Arian Goljahanpoorin muodossa, ja he voivat ratkaista pelejä, jos heille annetaan liikaa tilaa ja aikaa”, Bowles arvioi.

Mielenkiintoinen bongaus JJK:n talven pelaajaluettelosta on myös Niki Patjas, joka pelasi kaudella 2023 Kolmosta TamUn kakkosjoukkueessa.

Omien vahvuuksien kautta

Päävalmentaja Bowles on moneen otteeseen talven mittaan puhunut suoritusten ja pelaamisen tasaisuuden merkitystä menestymisen avaimena. Juuri tätä Bowles sanoo TamUn lähtevän rakentamaan myös Jyväskylää.

”Suhteellisen ehjällä nipulla päästään pelaamaan, ja samassa sarjassa pelaavaa joukkuetta vastaan on kiva mitata tasoa. Meidän täytyy olla valmiita pelaamaan omaa peliä paineen alla ja antamaan JJK:lle harmaita hiuksia omalla suorittamisellamme”, Bowles sanoo.

Edellisissä otteluissa joukkueen tekemisestä on huokunut luottamus siihen, että omaa pelitapaa noudattamalla ja omiin vahvuuksiin nojautumalla TamU on vahvoilla.

”Itseluottamus on pelaajilla korkealla tasolla ja meillä on hyvä treeniviikko takana. Jos pystymme tekemään samoja asioita yhtä hyvin kuin kahdessa edellisessä pelissä niin uskon, että saamme hyvän tuloksen”, Bowles päättää.

Ottelu pelataan Huhtahallissa Jyväskylässä huomenna lauantaina 22.3. klo 12.15 alkaen. Ottelusta ei ole tiettävästi tarjolla livelähetystä.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

15.4. TamU - TPS 0 – 3

30.3. Tuisku - TamU naiset 0 – 6

16.4. Härmä - TamU 2 1 – 3

20.4. klo 15 FC Inter 2 - TamU

4.5. klo 16 TamU naiset - TPV

26.4. klo 14 TamU 2 - Loiske