Tampere Unitedin kotiottelut jatkuvat lauantaina vain reilun viikon mittaisen tauon jälkeen. Tällä kertaa Pyynikille saadaan vieraaksi jo talvella Suomen Cupin ottelussa kohdattu Kaarinan Pojat. Talvella KaaPo haki Pirkkahallista niukan 0–1-voiton, joten lauantain ottelussa on mukana ripaus revanssihenkeä. Suurin motivaatio pisteiden hakuun täytyy kuitenkin löytyä sarjataulukosta, sillä tappioputken katkeamisesta huolimatta TamU on edelleen sarjassa viimeisenä ja kaipaa kipeästi pisteitä kavutakseen putoamisviivan paremmalle puolelle.

Talvella Suomen Cupissa KaaPo oli rehellisesti sanottuna askeleen Tampere Unitedin edellä, mutta tiivis puolustuspeli piti lukemat tasaisina, ja antoi Sinipaidoille mahdollisuuden ottaa ottelusta tulos. Tasoitusmaali toki jäi tekemättä, mutta etenkin ottelun loppuhetkillä siihen oli tilaisuutensa. Juuri tiiviissä puolustuspelissä on Tampere Unitedin ainoa mahdollisuus myös lauantain ottelussa. KaaPo on tehnyt kuluvalla Kakkosen kaudella melkein kaksi maalia per ottelu, ja tämä tahti pitää pysäyttää. TamU puolestaan on päästänyt maaleja jopa tätäkin enemmän, ja tämä onkin pääsyy huonoon menestykseen. Etenkin helpot takaiskut pitää kitkeä pois, ja silloin Sinipaidoillakin on mahdollisuus positiiviseen tulokseen ketä tahansa vastaan.
Toivoa tulosten paranemisesta antaa myös KäPa-ottelun maaliton tasapeli. Vaikka orgastisen riemunpurkauksen partaalla ollut kotiyleisö jäi juhannustorstaina vaille maalin tuomaa tyydytystä, saattoi Pyynikin pääkatsomossa tuntea, miten positiivinen energia huokui katsomosta kentälle. Ylipäätänsä vaikea sarjatilanne on tuonut viimeisessä kahdessa ottelussa koko seurayhteisön parhaat puolet esiin. Me emme luovuta, ja luotamme että voimme nousta tästäkin tilanteesta yhdessä. Tästä kertoo myös se, että juhannusaaton aattonakin Pyynikille saapui lähes 300 katsojaa, vaikka ennakkoon ajateltiin, että ottelu jäisi hankalan ajankohdan ja tukalan sarjatilanteen vuoksi yleisömäärältään hyvinkin vaisuksi.
KaaPon pelaajaluettelosta nousee ensimmäisenä esiin edellisen kohtaamisen ainoan maalin tehnyt Hans-Emil Honkasalo. Keskikenttäpelaajan maalivire on ollut etenkin kesäkuussa kova, sillä täysosumia on syntynyt peräti neljä. Tosin kaikki nämä on tehty sarjan tyvipään joukkueiksi jääneitä KäPaa ja Grankulla IFK:ta vastaan. Toinen Tampere Unitedin kannattajien mieleen todennäköisesti jäänyt pelaaja on Niklas Kuusio, joka pelasi Pallo-Iirojen keskikentällä kaudella 2016. Kolmatta kauttaan KaaPossa pelaava Kuusio on tehnyt tämänkin kauden sarjaotteluissa jo kaksi maalia.
Sinipaidoilla ovat varmuudella poissa kokoonpanosta loukkaantumisestaan yhä kärsivä Jere Remes sekä kakkosjoukkueen tiistaisessa ottelussa loukkaantunut Elias Harala. Lisäksi joukkueen ehdottomaan parhaimmistoon viimeisissä otteluissa kuuluneet Mustafa Hussein Zada ja Niklas Lindholm saivat pieniä kolhuja torstain harjoituksissa, ja heidän pelikuntonsa selviää perjantai-iltana otteluun valmistavissa harjoituksissa.
”KaaPo on tällä hetkellä lohkon kakkonen ja koko lohkossa vähiten maaleja päästänyt joukkue”, luonnehtii päävalmentaja Mourad Seddiki lauantain vastustajaa, joka on hämmästyttävästi päästänyt yhdeksässä ottelussa vain neljä maalia. ”Meidän täytyy olla puolustuspelissä tarkkoja ja hyökkäyksessä tehokkaita. Toivottavasti meillä on tällä kertaa myös ripaus onnea mukana.”
TamU-TV näyttää ottelun suorana lähetyksenä Pyynikiltä. Ottelun selostaa Juuso Koskinen ja kentän laidalla haastattelut hoitaa Juho Reijonen. Lähetys alkaa noin viisi minuuttia ennen ottelun alkua.
Portit ja palvelut aukeavat tunti ennen ottelun alkua
Ottelu pelataan Pyynikin urheilukentällä lauantaina 29.6. klo 17.00 alkaen. Sisäänkäynti stadionille tapahtuu F. E. Sillanpäänkadun ja Mariankadun kulmassa olevasta pääportista klo 16.00 alkaen. Samaan aikaan aukeavat myös grillipisteet ja anniskelualue.
Normaalihintaiset liput otteluun maksavat 10 € ja alennusliput 7 €. Alennukseen ovat oikeutettuja Tampere Unitedin jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset. Alennusryhmään kuuluminen on todistettava stadionille tultaessa. TamU-junioripelaajilla on vapaa pääsy seuran pelipaita päällä. Portilla on turvatarkastus. Vaarallisten aineiden ja alkoholin tuominen stadionille on kielletty.
Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketin nettikaupassa ja muissa myyntipisteissä. Tampereella myyntipisteet löytyvät ydinkeskustasta Stockmannilta, Sokokselta ja Swamp Musicista.
TamUn omalla grillipisteellä on tarjolla Tapolan grillimakkaraa, alkoholittomia virvokkeita, kahvia ja makeisia. Samassa yhteydessä on fanituotteiden myyntipiste, jolla on myynnissä uusia TamU-logolla varustettuja pikeitä, suosittuja TamU-lippiksiä sekä lukuisia muita Tampere Unitedin fanituotteita. Lisäksi ravintola 4 Vuodenaikaa tuo jälleen hodarinsa tarjolle. Tällä kertaa tarjolla on maalaismakkara, punakaalisalaatilla ja BBQ-majoneesilla.
Anniskelualue on sijoitettu pääkatsomon länsipäätyyn ja kattaa lähes puolet pääkatsomosta. Myös anniskelu alkaa heti klo 16.00 eli stadionin porttien auetessa. Tarjolla on tietenkin Pyynikin käsityöläispanimon tuotteita. Lain vaatimusten mukaisesti anniskelukatsomoon on pääsy vain 18 vuotta täyttäneillä.
Kaikilla myyntipisteillä voi maksaa ostoksensa käteisen lisäksi yleisimmillä maksukorteilla.
Ottelun jälkipelit pelataan ravintola Maja/Talossa (Pirkankatu 1) korttelin päässä stadionilta. Ohjelmassa on TamU-valmennuksen edustajan ja TamU-pelaajan haastattelut noin puoli tuntia ottelun päättymisen jälkeen. Tervetuloa aftereille!
Pystyykö TamU laittamaan kampoihin sarjassa toisena majailevalle kaarinalaisvieraalle? Saadaanko oma pää tukittua ja aukeavatko maalihanat vihdoin hyökkäyspäässä? Tule Pyynikille ottamaan tästä selvää! Stadionin portit, ruokapalvelut ja anniskelualue aukeavat siis jo klo 16.00, ja itse ottelu potkaistaan käyntiin tuntia myöhemmin klo 17.00. Tervetuloa mukaan Pyynikin sinivihreään tunnelmaan!