Lauantain harjoitusottelusssa kohdataan TP-T – viikon päästä sunnuntaina vastassa SexyPöxyt
Tampere United miesten edustusjoukkue pelaa ennen sarjakauden alkamista vielä kaksi harjoitusottelua. Tulevana lauantaina 29.5. Pyynikille saadaan vastaan tuttu vastustaja Tampereen Peli-Toverit, joka kohdataan myös kaksi viikkoa myöhemmin lauantaina 12.6. pelattavassa sarja-avauksessa. Sunnuntaina 6.6. pelataan vielä viimeinen harjoitusottelu ennen sarjakauden alkua, kun espoolainen Kolmosen joukkue SexyPöxyt vieraillee Pyynikillä.
Lauantaina 29.5. Pyynikillä pelataan ennen miesten harjoitusottelua myös TamU-naisten harjoitusottelu Kakkosessa alkavalla kaudella pelaavaa Tampereen Kisatovereita vastaan. Naisten ottelu alkaa klo 14.00 ja miesten ottelu klo 17.00. Aiemmin tiedotetusta poiketen ottelun yleisömäärää ei jouduta rajoittamaan aluehallintoviraston perjantai-iltapäivällä tekemän päätöksen ansiosta. Grillipiste ja anniskelualue palvelevat, joten stadionilla voi viettää vaikka koko iltapäivän ja alkuillan. Stadionille pääsee sisään klo 13.45 alkaen ja palvelut aukeavat samaan aikaan.
Yli 50 hengen yleisömäärä edellyttää viime kesältä tuttuja toimia koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi OKM:n ja THL:n ohjeen mukaisesti. Pyydämme yleisöä ottamaan kaikissa otteluissa huomioon seuraavat seikat:
- Desinfioi kätesi heti stadionille tultuasi. Saatavilla on käsihuuhdetta, mutta voit ottaa myös oman pikkupullosi mukaan.
- Pidä 2 metrin turvavälit stadionilla sekä jo lippuluukulle jonottaessasi. Katsomossa penkkiriveistä on käytössä vain joka toinen. Perheenjäsenet voivat toki istua lähellä toisiaan.
- Käytä kasvomaskia THL:n suositusten mukaisesti.
- Aivasta ja yski paperiseen nenäliinaan ja heitä se roskiin heti käytön jälkeen. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojaa suusi kyynärtaipeella. Desinfioi kätesi.
- Desinfioi kätesi myös ennen grillillä ja muilla myyntipisteillä asiointia ja ruokailua. Käsihuuhdetta on saatavilla.
- Älä missään nimessä tule otteluun jos olet sairaana. Myös riskiryhmiin kuuluvien suositellaan pysyvän poissa ottelutapahtumista.
Tervetuloa Pyynikin sinivihreään tunnelmaan!