Korona­rajoitukset lievenevät: kaikki joukkueet pääsevät sisätiloihin ja yleisö otteluihin

03/02/2022 TamU
Uutinen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tiedottanut, että perjantaihin 4.2. saakka voimassa oleviin tilojen sulkupäätöksiin ei tule Pirkanmaalla jatkoa. Lisäksi lauantaista 5.2. alkaen Pirkanmaalla voidaan järjestää sisätiloissa sellaisia yleisötilaisuuksia, joissa tilaisuuden henkilömäärä on korkeintaan 50 % kyseisessä tilassa sallittujen henkilöiden enimmäismäärästä.

TamU-uutiskuva

Tampere Unitedille uutinen tarkoittaa muun muassa sitä, että miesten edustusjoukkue pääsee pelaamaan jo sunnuntaina 6.2. yleisön edessä, kun Kolmosessa ensi kaudella pelaava Tampereen Pallo-Veikkojen edustusjoukkue tulee vieraaksi Pirkkahallissa klo 20.00 alkavaan otteluun. Koronapassi ei ole käytössä.

Lisäksi uutinen otetaan ilolla vastaan naisten edustusjoukkueessa ja miesten kakkosjoukkueessa, jotka pääsevät vihdoin pelaamaan ja harjoittelemaan sisätiloissa. Naisten edustusjoukkueella on sunnuntaina 6.2. klo 19.30 ohjelmassa myös Kauppi Sports Centerissä pelattava Futsal-Kakkosen ottelu ACEa vastaan.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

11.7. TamU - FC Inter 2 1 – 3

18.6. FC HaPo - TamU naiset 1 – 4

6.7. TamU 2 - FC Haka j. 2 – 3

19.7. klo 17 JJK - TamU

26.7. klo 18 IFK Mariehamn - TamU naiset

26.7. klo 14 FC Lasten - TamU 2