Keskiviikkona EBK:n vieraaksi hakemaan jatkoa voitto­putkelle

28/05/2024 TamU
Otteluennakko

Keskiviikkona Tampere United pääsee tositoimiin ensi kertaa puoleentoista viikkoon, kun Esbo Bollklubb isännöi ottelua Keski-Espoossa. Sarjanousijaksi EBK on aloittanut kauden pirteästi, ja erityisen vaarallinen espoolaisnippu on pienellä kotikentällään. TamU lähtee hyvän harjoitusviikon jälkeen otteluun hakemaan täyttä pistepottia, joka toisi hyvät asetelmat sunnuntaina Tammelassa odottavaan kärkikamppailuun. 

EBK – Tampere United

  • Joukkueet eivät ole aiemmin kohdanneet toisiaan.
  • TamU taistelee sarjan kärkisijoista ja EBK pääsystä ylempään jatkosarjaan.
  • Oman mausteensa otteluun tuo EBK:n pienikokoinen kotikenttä.

Keskiviikkona meillä on edessä luonnetesti, eikä EBK ole varmasti luopumassa pisteistä helpolla. Mitään läpimarssia ei ole odotettavissa.

- Tero Suonperä
Päävalmentaja

Keskiviikon otteluun lähdetään sinivihreiden lasien takaa hyvissä asetelmissa, sillä TamU valmistautuu peliin kolmen voiton putkessa. Kakkosen B-lohkossa Sinipaidat keikkuvat toisella sijalla, mutta takana on hyvin pienellä marginaalilla joukko muita kärkijoukkueita. Eroa sunnuntaina kohdattavaan FC Interin kakkos­joukkueeseen on kertynyt kuitenkin kuusi pistettä, joten mikäli turkulaisten ohi mielii, ei pisteitä voi enää liikaa tiputella.

Keskiviikon vastustaja EBK majailee sarjataulukossa seitsemäntenä eli ensimmäisellä sijalla, josta ei pääse ylempään loppusarjaan. Ottelun enemmän pelannut VJS on kahden pisteen päässä kuudennella sijalla, jonne EBK:lla on mahdollisuus voitolla nousta. Kolmosesta viime kaudella noussut espoolaisryhmä on siis aloittanut uudeksi sarjatulokkaaksi kauden mainiosti. 

EBK:n edellinen peli päättyi 1–2-tappioon HJS:lle, mutta tätä edeltäneessä ottelussa espoolaiset kokivat Kakkosen tasolle poikkeuksellisen selkäsaunan, kun Pallo-Iirot kylvetti espoolaisia Raumalla peräti lukemin 11–0. Rumiksi revenneisiin lukemiin myötävaikutti Etrit Halimin 26. minuutilla toisen keltaisen kortin myötä saama ulosajo.

Halimin lisäksi EBK:ssa pelaa useita kosovolaisia, joista yksi on FC Lahtea kaudella 2020 edustanut Valdrin Rashica. Rashica on neljällä maalillaan EBK:n alkukauden paras maalintekijä, mutta hän on pelikiellossa korttitilin tultua täyteen HJS-ottelussa.

EBK:n nimekkäin pelaaja on Hassan Sesay. Vuonna 1987 syntynyt Sesay edusti vuonna 2003 Sierra Leonea Suomessa järjestetyissä alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa suuri osa Sierrra Leonen pelaajista loikkasi Suomeen ja haki turvapaikkaa. Sesay on palannut Veikkausliigassa pitkälti yli toistasataa ottelua mm. KuPSin, MyPan ja FC Lahden paidassa. Edellisestä liigakaudesta on kuitenkin ehtinyt vierähtää jo kuusi vuotta.

EBK:n hyvästä alkukaudesta kertoo myös eteneminen 32 parhaan joukkoon Suomen Cupissa. Edellisellä kierroksella jalkoihin jäi Ykkösessä pelaava PKKU, joten mikään helppo paikka vierasottelu EBK:ta vastaan ei ole. Parin viikon päästä EBK pääsee hakemaan isoa yllätystä Veikkausliigan FC Hakaa vastaan.

Hyvän harjoitusviikon jälkeen edessä luonnetesti

Viime viikolla Tampere Unitedilla ei ollut otteluita, joten TamU on päässyt hiomaan kuvioita kuntoon harjoituskentillä ennen kahden pelin viikkoa.

”Takana on laadukas treeniviikko. Ilman peliä pystyimme harjoittelemaan kovaa”, Tampere Unitedin päävalmentaja Tero Suonperä kertoo.

Keskiviikon ottelu pelataan Keski-Espoon urheilukeskuksen pienehköllä tekonurmella, mikä tuo peliin oman vaikutuksensa. 

”Keskiviikkona meillä on edessä luonnetesti, eikä EBK ole varmasti luopumassa pisteistä helpolla. Mitään läpimarssia ei ole odotettavissa, mutta voittoa lähdetään hakemaan niin kuin kaikista muistakin peleistä”, Suonperä pohtii.

”Omilla vahvuuksillamme lähdemme pelaamaan. Meidän pitää olla pelin jokaisella osa-alueella parempia.”

Tampere United pääsee lähtemään Espooseen ilman suuria loukkaantumishuolia. Joukkueeseen on tullut yksi muutos, kun NoPSista täksi kaudeksi TamUun siirtynyt Jonne Rosenberg palaa kasvattajaseuraansa loppukauden kestävällä lainasopimuksella.

Ottelu EBK:ta vastaan pelataan Keski-Espoon urheilupuistossa keskiviikkona 29.5. klo 18.30 alkaen. Tampere United matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2