Tampere Unitedin kenraaliharjoitus Ykkösen kauden kynnyksellä oli hivenen kaksijakoinen, mutta kokonaisuutena otteluun voidaan olla kohtalaisen tyytyväisiä. Ykkösliigassa pelaava SJK Akatemia oli ensimmäisellä jaksolla parempi joukkue ja pääsi tauolle ihan ansaitussa 0–2-johdossa. Toisella jaksolla TamU paransi sekä pelillisesti että numeroiden valoissa, ja nousi 2–2 tasapeliin Jesse Huhtalan ja Matias Sarlinin maaleilla. Sekä peliesitys että tulos nostatavat entisestään odotuksia perjantaina alkavalle ykkösen kaudella.


2 – 2

- SJK hallitsi ensimmäistä jaksoa, mutta myös TamUlla oli ainakin kaksi laadukasta tekopaikkaa.
- Toisella jaksolla TamU teki ansaitusti kaksi maalia ja nousi tasoihin.
- Ykkönen alkaa Tammelassa perjantaina 11.4. klo 19.00 ottelulla Atlantista vastaan.
Uskalsimme 0–2-tappioasemasta huolimatta pelata omaa peliämme, ja tauolla annetun ohjeistuksien jälkeen äijät sai käännettyä pelin komeasti.
Päävalmentaja
Sarkun tasoituksen juhlinta osoitti sen, että vaikka kyseessä oli pelkkä harkkamatsi, niin meidän valmistautumisen kannalta se oli tosipeli.
Päävalmentaja
Pystymme haastamaan ainakin yksittäisissä peleissä myös sarjatasoa ylempänä pelaavia kovia joukkueita ilman, että täytyisi tinkiä omasta pelityylistämme.
Päävalmentaja
Tammelan stadionille saapuneet lähes 300 katsojaa saivat sunnuntai-illan ottelussa esimakua siitä, miten jalkapallo muuttuu, kun otetaan askel tai kaksi Kakkosesta ylöspäin. Molemmat joukkueet liikuttivat palloa ajoittain erittäin nopeasti ja kauniilla kombinaatioilla, ja etenkin SJK:n viimeistely oli molemmissa vierasjoukkueen maaleissa kliinisen tehokasta.
Vaikka SJK oli ottelun ensimmäisellä jaksolla hivenen parempi, tulos olisi helposti voinut olla tauolla TamUn kannalta parempikin kuin kahden maalin tappioasema. TamUllakin oli omat tlaisuutensa maalintekoon, ja seinäjokelaiset puolestaan saivat maaliin johtaneet tilanteensa jopa hiukan onnekkaasti. Toki vastapainoksi muutamasta hyvin rakennetusta tekopaikasta SJK:lla jäi maali tekemättä.

Ottelun alkuminuutit oli hyvä esimerkki siitä, miten pienistä asioista ottelun suunnan kääntyminen voi olla kiinni. TamU sai nimittäin heti ensimmäisen peliminuutin päätteeksi hyvän tekopaikan, kun laitapuolustaja Lauri Kesti pelasi hyvän seinän Jesse Huhtalan kanssa.
Hiukan sekavien vaiheiden jälkeen Jimi Kovalainen pääsi tökkäämään pallon kohti maalia viiden metrin etäisyydeltä, mutta SJK-vahti Miguel Rodriguez otti komean reaktiotorjunnan, ja SJK:n maali varjeltui täpärästi.
Vain reilu minuutti myöhemmin pallo olikin sitten jo TamUn maalissa. Olatoundji Tessilimi toi hyökkäyksen oikealta ja antoi pallon Onni Hännisen jalkaan rangaistusalueen kaaren tuntumaan. Tämä laukoi toisella kosketuksellaan, ja pallo otti sellaisen kierteen, että maalivahti Joonas Immonen joutui nyrkkeilemään. Pallo putosi Aapo Hyppösen jalkaan, ja tämä viimeisteli ensimmäisellä kosketuksellaan maalin takakulmaan.

TamU sai koottua rivinsä nopean takaiskun jälkeen ihan hyvin, mutta seuraava huippupaikka nähtiin TamUn maalilla. Keskitys lähti jälleen oikealta Olatoundji Tessilimin jalasta ja tällä kertaa Onni Hänninen pääsi laukomaan paluupallosta. Nyt Joonas Immonen otti kuitenkin hyvän torjunnan ja toppari Ardian Kovaqi ehti ensimmäisenä karoille.
Parinkymmenen minuutin kohdalla Aapo Hyppönen pääsi puolittain karkuun TamU-puolustukselta Olatoundji Tessilimin pystysyötöstä. Ardian Kovaqi ei kuitenkaan ollut ohitettavissa, ja Hyppösen ratkaisu oli leikkaus keskelle ja veto 16 alueen rajalta.
Joonas Immonen torjui Hyppösen tiukan laukauksen eteensä, ja hetken jo näytti siltä, että Onni Hänninen pääsisi laukomaan paluupallon tyhjiin. Lauri Kesti oli kuitenkin juossut mukaan tilanteeseen ja liukui vedon tielle maalin eteen. Loistopelastus laitapuolustajalta.

Lopulta SJK:n painostus tuotti maalin ensimmäisen jakson ylitettyä juuri puolivälin. TamU menetti pallon keskialueella vaarattoman näköisessä tilanteessa, mutta kaikessa mukana olleet Olli Hänninen ja Aapo Hyppönen pelasivat pallon tekopaikkaan nopealla seinällä. Ardian Kovaqi oli tilanteessa epäonninen ja kompastui yrittäessään katkaista ratkaisusyöttöä. Näin pallo oli Hännisen jalassa boksissa ja tämä viimeisteli kauniilla laukauksella maalin taka-alakulmaan.
Näin TamU oli 0–2 tappioasemassa, ja moni varmasti ehti jo miettiä, onko tasoero Ykkösen ja Ykkösliigan välillä todella näin suuri.

TamU kuitenkin näytti iskukykynsä jo ensimmäisen jakson toisella puolikkaalla. Kavennusmaali oli lähellä jo ennen puolen tunnin täyttymistä, kun pallo pyöritettiin oikean laidan sivurajaheiton jälkeen puolustuksen kautta vasempaan laitaan. Sieltä Juho Heikkinen lähetti mainion pallon takatolpalle juosseelle Jesse Huhtalalle, jonka ohjaus suuntautui kuitenkin maalin ohi.
Ensimmäisellä jaksolla ei kuitenkaan enää nähty maaleja vaikka SJK loi vaaraa pariin kertaan hyvin pelatusta sivurajaheitosta ja kulmapotkusta. Näin TamU pääsi pukukoppiin punomaan juonia iskuetäisyydeltä.
Tasonnosto toiselle jaksolle
Toinen jakso oli TamUlta ensimmäistä jaksoa parempi, mistä toki kertoo nousu tasalukemiin. Asiat olisivat helposti voineet kuitenkin kääntyä päinvastaiseen suuntaankin, sillä SJK Akatemia olii erittäin lähellä kolmatta maali kun pelattiin jakson viidettä minuuttia.
Tilanteessa toppari Jonne Koistiselle sattui pallonmenetys pahassa paikassa toiseksi alimpana kenttäpelaajana. Aapo Hyppönen pelasi Olatoundji Tessilimin läpiajoon, mutta vastaan tullut Joonas Immonen sai estettyä maalinteon kengän kärjellään. Irtopallo pomppasi Immosen selän taakse, jonne Koistinen ehti onneksi ensimmäisenä ja maali pelastui.
Toista jaksoa pelattiin tästä eteenpäin hyvin tasaisissa merkeissä ilman huippuluokan tekopaikkoja, kunnes TamU iski kavennusmaalin reilu parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa.



Janar Georg toi pallon vauhdilla ylös oikealta laidalta ja sai pelattua pallon boksissa Jimi Kovalaiselle. Tämä pyörähti oivaltavasi puolustajansa tavoittamattomiin ja syötti pallon takaisin Georgille, joka löys maalin edestä Jesse Huhtalan. Näistä paikoista ei maalintekijä erehdy, ja TamU nousi maalin päähän lukemiin 1–2.


Tässä vaiheessa ottelua SJK ei enää juurikaan päässyt luomaan maalinteon uhkaa. Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa Olatoundji Tessilimi toki laukoi ihan terävästi kohti alakulmaa, mutta etäisyyttä maaliin oli sen verran reilusti, että Joonas Immosella ei ollut vaikeuksia vangita pallo syliinsä.

TamUn tasoitusmaali syntyi lopulta juuri ennen ottelun viimeisen minuutin alkamista todella kauniin ja tehokkaan syöttökuvion päätteeksi. Pallo liikkui oikealla laidalla melko pienessä tilassa Jesse Huhtalan, Jimi Kovalaisen, Lauri Kestin ja Tuukka Törmän välillä todella vauhdikkaasti.
Lopulta Huhtala murtautui boksiin Kestin syötön perään. Puolustaja sai blokattua kärkipelaajan maalintekoaikeet, mutta pallo päätyi viereen Matias Sarlinin jalkaan, eikä ”Sarkku” tarvinnut maalintekoon yhtä kosketusta enempää. Näin peli oli riemastuttavasti tasan 2–2.




Juuri ennen loppuvihellystä ottelun lisäajalla nähtiin vielä erikoinen tilanne, kun maalivahti Joonas Immonen joutui tulemaan katkaisemaan syötön boksin ulkopuolellle. SJK onnistui pelaamaan jatkotilanteessa pallon maaliin, mutta muutaman sekunnin arpomisen jälkeen tilanne liputettiin paitsioksi, sillä maalivahdin ollessa ylhäällä pallon alla oli TamUlla vain yksi pelaaja.
Ykkösen avausottelu perjantaina
Päävalmentaja Sebastian Bowles vaikutti ottelun jälkeen tyytyväiseltä sen antiin.
”Ennakkoon tiedettiin, että vastaan tulee harjoituskauden kovin vastustaja, ja sen mukaan myös valmistauduttiin ja latauduttiin henkisesti. Uskalsimme 0–2-tappioasemasta huolimatta pelata omaa peliämme, ja tauolla annetun ohjeistuksien jälkeen äijät sai käännettyä pelin komeasti”, päävalmentaja summasi.
SJK Akatemialta odotettiin vauhtia ja sitä myös saatiin.
”Pysyttiin vauhdissa mukana. Välillä mentiin päästä päähän, ja tilanteita tuli kummallekin joukkueelle”, kuvailee Bowles.
Bowles vakuuttaa, että toiselle jaksolle tullessa kaikilla oli täysi usko hyvään tulokseen.
”Uskoimme omaan tekemiseemme ja tiesimme, että jos saadaan se kavennusmaali niin meillä on mahikset.”
Ennen ottelua päävalmentaja Bowles korosti, että joukkue lähestyy ottelua aivan kuin se olisii jo sarjaottelu. Tämä näkyi myös siinä, miten pelaajat reagoivat TamUn tekemiin maaleihin.
”Jessen maalin jälkeen hän otti pallon ja välittömästi vei keskelle. Tiedettiin, että nyt on mahikset, mutta duuni oli vielä kesken”, Bowles sanoo.
”Sarkun tasoituksen juhlinta osoitti sen, että vaikka kyseessä oli pelkkä harkkamatsi, niin meidän valmistautumisen kannalta se oli tosipeli.”
Päävalmentajan mukana tasatulos valaa uskoa siihen, että TamU pystyy pelaamaan omaa peliään Ykkösessä.
”Pystymme haastamaan ainakin yksittäisissä peleissä myös sarjatasoa ylempänä pelaavia kovia joukkueita ilman, että täytyisi tinkiä omasta pelityylistämme”, Bowles sanoo.
Tästä saadaankin mielenkiintoinen testi, kun Suomen Cupissa tulee tiistaina 15.4. vastaan Ykkösliigassa pelaava Turun Palloseura.
Tässä vaiheessa fokus on kuitenkin Ykkösen sarja-avauksessa, joka pelataan perjantaina 11.4. klo 19.00 alkaen Tammelan stadionilla. Vastaan tulee aina arvaamaton Atlantis FC. Liput otteluun ovat myynnissä Lippu.fi-verkkokaupassa.
Osta kausikortti
Kausikortit ovat edelleen myynnissä TamU-kaupassa. Kausikortti on helpoin ostaa sieltä ennakkoon ja noutaa perjantaina Tammelan stadionin lipunmyynnistä klo 17.30 alkaen. Kausikortin voi toki maksaa myös vasta lipunmyynnissä.
Kausikorttien hinnat ovat:
- Pääkatsomo: 129 € (alennusryhmät 99 €)
- Kannattajapääty: 109 € (alennusryhmät 79 €)
Alennusryhmiä ovat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset. Alennusryhmään kuuluminen on todistettava stadionille tultaessa.
Tammelan stadionin päädyssä on Pohjoiskatsomoksi nimetty kannattajakatsomo Sinikaartin johdolla, ja kaikki ääneen kannattamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Sekä pääkatsomossa että kannattajapäädyssä on kaikille avoimia katsomoita sekä vain 18-vuotta täyttäneille avoimia anniskelukatsomoita oheiseen karttaan merkityllä tavalla.
Tule ostoksille TamU-kauppaan: tampereunited.fi/kauppa

2 – 2
( 0 – 2 )

89′ Matias Sarlin
Yleisöä:
273
3′ Aapo Hyppönen
25′ Onni Hänninen
1 | Joonas Immonen C | ||
3 | Jonne Koistinen | 55' | |
5 | Ardian Kovaqi | ||
13 | Jesse Huhtala | ||
15 | Joonas Rantala | ||
17 | Taha Özcelik | ||
18 | Janar Georg | 85' | |
21 | Lauri Kesti | ||
22 | Juho Heikkinen | 62' | |
25 | Rasmus Lehtonen | 62' | |
41 | Jimi Kovalainen | 90' +1 | |
33 | Oskari Hirvonen | ||
4 | Teemu Palo | ||
6 | Joel Laitinen | 55' | |
7 | Julius Stenroos | 90' +1 | |
8 | Tuukka Törmä | 85' | |
10 | Matias Sarlin | 62' | |
24 | Arttu Mättö | 62' | |
26 | Joona Hallivuori | ||
35 | Abu Seyar |