Kausikortti Smartumin, Edenredin tai ePassin kulttuuriedulla

26/12/2023 TamU
Uutinen

Tampere Unitedin kausikortin ensi kauden otteluihin Tammelan stadionille voi ostaa myös Smartumin, Edenredin ja ePassin kulttuurieduilla. Monella on kulttuurietuja vanhenemassa vuodenvaihteessa, joten kannastaa tarkistaa oma tilanne ja käyttää mahdollinen vanheneva saldo kausikorttiin. Kausikorttiin sisältyy kauden kulusta riippuen 11–12 Kakkosen runkosarjan ottelua sekä mahdolliset Suomen Cupin ja nousukarsintojen kotiottelut, ja se tulee huomattavasi irtolippuja edullisemmaksi. Kulttuuriedulla maksamisen lisäksi kausikortin voi ostaa myös tavalliseen tapaan TamU-kaupasta.

Kausikortit 2024

  • Myynnissä pääkatsomo stadionin länsipuolella sekä pohjoispääty.
  • Kampanjahinnat vuoden loppuun asti.
  • VIP-kausikortit tulevat myyntiin myöhemmin.

Kausikortit pääkatsomoon maksavat vuoden 2023 loppuun jatkuvan kampanjan ajan Tampere Unitedin perustamis­vuoden mukaisesti 98 €. Alennus­ryhmien kausikortti pääkatsomoon maksaa 68 €. Pohjoispäädyssä sijaitsevaan kannattajakatsomoon kausikorttien kampanjahinnat ovat 89 € aikuisilta ja 59 € alennusryhmiltä.

Alennusryhmiä ovat tuttuun tapaan seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset.

Näkymä Tammelan stadionin päätykatsomosta. Oikealla näkyy TamUn peleissä käytössä oleva pääkatsomo, jonka yhteydessä on 3. kerroksessa myös VIP-tilat.

Näin ostat kausikortin kulttuuriedulla

Ostaessasi kausikortin kulttuuriedulla, korttiin merkitään ostajan nimi, ja henkilöllisyys tarkistetaan stadionille tultaessa. Kulttuuri­edulla voi luonnollisesti ostaa vain yhden kausikortin itselleen.

Smartumin tai Edenredin mobiili­sovellusta käyttäessäsi valitse oikea summa (98 € / 89 € / 68 € / 59 €). Lisäksi kirjoita viestiin kausikortin tyyppi ”Kausikortti 2024 pääkatsomo”, ”Kausikortti 2024 pääty”, ”Kausikortti 2024 pääkatsomo (alennusryhmät)” tai ”Kausikortti 2024 pääty (alennusryhmät)”.

Käyttäessäsi ePassin mobiilisovellusta kausikorttivaihtoehdot tulevat näkyviin ostettavina tuotteina. Valitse niistä haluamasi ja vahvista maksu.

Kulttuuriedulla maksaessasi lähetä kuvakaappaus kuitista tai välitä sähköpostiisi saamasi maksuvahvistus osoitteeseen talous@tampereunited.fi. Kerro samalla, mihin osoitteeseen haluat kausikortin postituksen. Kausikortit postitetaan viimeistään huhtikuussa ennen kauden alkua.

Tammelan stadionin katsomokartta Tampere Unitedin peleissä.

Osta kausikortti Hope Ry:n käyttöön

Tampere United tarjoaa mahdollisuuden tehdä hyvää ostamalla kausikortti Hope Ry:n käyttöön. Nämä hyväntekeväisyys­kausarit löytyvät TamU-kaupasta omana tuotteenaan, jonka hinta on vain 50 €. Hyväntekeväisyys­kausaria ei voi maksaa kulttuurieduilla.

Hopella on monia kymmeniä tai kenties jopa satoja perheitä, joissa pelataan jalkapalloa tai ollaan muutoin kiinnostuttu lajista, ja kausikortit menevät Hopen kautta näiden perheiden käyttöön. Tee perheet ikionnellisiksi tarjoamalla upea päivä Tammelan stadionin pääkatsomossa!

Osta hyväntekeväisyyskausari TamU-kaupasta!

Hanki naisten edustus­joukkueen ja miesten kakkos­joukkueen tukikausikortit

Naisten edustusjoukkueen ja miesten kakkosjoukkueen otteluihin on ensi kaudellakin vapaa pääsy, mutta joukkueita voi tukea hankkimalla 20 €:n hintaisen tukikausikortin.

Kummallakin joukkueella on oma tukikausikorttinsa, ja kerätyt varat käytetään kokonaisuudessaan joukkueiden kausimaksujen alentamiseen. Tukikausaria ei voi maksaa kulttuurieduilla.

Erityisesti naisten edustusjoukkueen kulut ovat suuret johtuen siitä, että vieraspelit pelataan pääasiassa Varsinais-Suomessa. Tukikausarilla autat joukkuetta nousutavoitteen toteutumisessa!

Tukikausikortit löytyvät TamU-kaupasta!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

10.5. RoPS - TamU 0 – 2

9.5. PaiHa - TamU naiset 3 – 1

11.5. ACE - TamU 2 1 – 2

15.5. klo 19 TamU - EPS

17.5. klo 14 TamU naiset - IPa

19.5. klo 19 TamU 2 - TP-49