Kausikortin ostajalle tammikuussa kaksi lippua Tammelan avausotteluun

03/01/2024 TamU
Uutinen

Kausikortti kannattaa ostaa jo tammikuun aikana, sillä TamU-kaupasta ostettaessa kausikortin oheen saa kaksi irtolippua huhti-toukokuussa Tammelan stadionilla pelattavaan Tampere Unitedin ensimmäisen kotiotteluun. Ottelun vastustaja selviää, kun Kakkosen otteluohjelma julkaistaan arviolta tammi-helmikuun vaihteessa. Irtoliput saa luonnollisesti samaan katsomoon kuin johon ostaa kausikortin, ja liput ovat normaalihintaiset vaikka kausikortti olisi alennusryhmien kausikortti. Lippujen avo on 12 € / kpl pääkatsomossa ja 10 € / kpl päädyssä sijaitsevassa kannattajakatsomossa.

Kausikortit 2024

  • Myynnissä pääkatsomo stadionin länsipuolella sekä pohjoispääty.
  • Tammikuun ajan kaksi irtolippua Tammelan avausotteluun kaupan päälle.
  • VIP-kausikortit tulevat myyntiin myöhemmin.

”Vuodenvaihteeseen käynnissä ollut kampanja tuotti uuden myyntiennätyksen, sillä kausikortteja myytiin peräti 229 kappaletta. Myös rahasumma 16 716 on ennätys TamUn uuden tulemisen aikana”, myhäilee Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö.

”Tammikuun kampanjassa tarjotaan lisää hyvää sinivihreälle yhteisölle. Ja tietenkin me kaikki haluamme saada mahdollisimman suuren yleisömäärän kauden avausottelluun Tammeelaan!”

Kausikortit pääkatsomoon maksavat 120 € aikuisilta ja 90 € alennusryhmiltä. Pohjoispäädyssä sijaitsevaan kannattajakatsomoon kausikortit maksavat 100 € aikuisilta ja 70 € alennusryhmiltä. Alennusryhmiä ovat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset.

Sekä pääkatsomossa että päädyssä on sekä anniskelukatsomo että kaikille avoin katsomonosa, joten myös alle 18-vuotiaat katsojat pääsevät mukaan Sinikaartin tunnelmaan. Kausikorteissa ja lipuissa ei ole ensi kaudellakaan merkittyjä paikkoja.

Kausikortin ostajat pääsevät otteluissa myös stadionin sisätiloissa sijaitsevalle TamU-klubille, josta kerrotaan lisätietoja tammikuun aikana.

Uusi sarjajärjestelmä kasvattaa otteluiden määrää

Kakkonen pelataan ensin 10 joukkueen kaksinkertaisena sarjana, ja tämän jälkeen pelataan ylempi ja alempi jatkosarja. Kotipelejä on runkosarjassa 9 ja jatkosarjassa 2–3. Yhteensä ylempään jatkosarjaan pääsevät joukkueet pelaavat 23 ottelua. Nousukarsinnoissa on ensin kaksiosaisena otteluna pelattava semifinaali ja sitten kaksiosoainen nousukarsintafinaali.

Liput yksittäisiin peleihin maksavat kaudella 2024 pääkatsomossa 12 € / 9 € normaaleissa otteluissa ja 15 € / 12 € paikallisotteluissa. Päädyssä liput maksavat kaikissa otteluissa 10 € / 7 €, joten tältä osin hinnat ovat samat kuin kahdella edelliselläkin kaudella. Kausikortilla kausi tulee siis selvästi edullisemmaksi etenkin kun sen ostaa jo nyt joulukuussa kampanjahinnalla.

Kausikorttiostoksille pääsee suoraan tämän uutisen alla olevista napeista. Tervetuloa kausikorttiostoksille TamU-kauppaan!

Tammelan stadionin katsomokartta Tampere Unitedin peleissä.

Kausikortin voi maksaa myös kulttuuriedulla

Kausikortin voi maksaa myös kulttuurietua käyttäen Smartumin, Edenredin ja ePassin mobiili­sovelluksilla. Tällöin kausikorttiin merkitään ostajan nimi, ja henkilöllisyys tarkistetaan stadionille tultaessa. Kulttuuri­edulla voi luonnollisesti ostaa vain yhden kausikortin itselleen.

HUOM! Kulttuuriedulla maksettaessa tammikuun kampanjaetu ei ole voimassa, koska kulttuuriedulla voi ostaa kausikortin ja pääsylippuja vain omaan käyttöön.

Smartumin tai Edenredin mobiili­sovellusta käyttäessäsi valitse oikea summa (pääkatsomoon 120 € / 90 € tai päätyyn 100 € / 70 €). Lisäksi kirjoita viestiin kausikortin tyyppi ”Kausikortti 2024 pääkatsomo”, ”Kausikortti 2024 pääty”, ”Kausikortti 2024 pääkatsomo (alennusryhmät)” tai ”Kausikortti 2024 pääty (alennusryhmät)”.

Käyttäessäsi ePassin mobiilisovellusta kausikorttivaihtoehdot tulevat näkyviin ostettavina tuotteina. Valitse niistä haluamasi ja vahvista maksu.

Kulttuuriedulla maksaessasi lähetä kuvakaappaus kuitista tai välitä sähköpostiisi saamasi maksuvahvistus osoitteeseen talous@tampereunited.fi. Kerro samalla, mihin osoitteeseen haluat kausikortin postituksen. Kausikortit postitetaan viimeistään huhtikuussa ennen kauden alkua.

Osta kausikortti Hope Ry:n käyttöön

Tampere United tarjoaa mahdollisuuden tehdä hyvää ostamalla kausikortti Hope Ry:n käyttöön. Nämä hyväntekeväisyys­kausarit löytyvät TamU-kaupasta omana tuotteenaan, jonka hinta on vain 50 €. Hyväntekeväisyys­kausaria ei voi maksaa kulttuurieduilla.

Hopella on monia kymmeniä tai kenties jopa satoja perheitä, joissa pelataan jalkapalloa tai ollaan muutoin kiinnostuttu lajista, ja kausikortit menevät Hopen kautta näiden perheiden käyttöön. Tee perheet ikionnellisiksi tarjoamalla upea päivä Tammelan stadionin pääkatsomossa!

Osta hyväntekeväisyyskausari TamU-kaupasta!

Hanki naisten edustus­joukkueen ja miesten kakkos­joukkueen tukikausikortit

Naisten edustusjoukkueen ja miesten kakkosjoukkueen otteluihin on ensi kaudellakin vapaa pääsy, mutta joukkueita voi tukea hankkimalla 20 €:n hintaisen tukikausikortin.

Kummallakin joukkueella on oma tukikausikorttinsa, ja kerätyt varat käytetään kokonaisuudessaan joukkueiden kausimaksujen alentamiseen. Tukikausaria ei voi maksaa kulttuurieduilla.

Erityisesti naisten edustusjoukkueen kulut ovat suuret johtuen siitä, että vieraspelit pelataan pääasiassa Varsinais-Suomessa. Tukikausarilla autat joukkuetta nousutavoitteen toteutumisessa!

Tukikausikortit löytyvät TamU-kaupasta!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU