Kausi päätökseen lauantaina Ratinassa

28/09/2017
Otteluennakko

Tampere United päättää menestyksekkään Kakkosen debyyttikautensa lauantaina Ratinan stadionilla. Vastaan asettuu sarjataulukossa pisteen verran Tampere Unitedin perässä oleva Käpylän Pallo, ja ottelussa ratkaistaan lopullisesti keskikastin sijoitukset viidennestä seitsemänteen. Kolmantena joukkueena näistä sijoista kamppailee samanaikaisesti Salossa sarjakärki SalPan vieraana pelaava TPV. Tärkeintä on kuitenkin päättää Kakkosen kausi tyylillä niin kentällä kuin katsomossakin.

Edellinen KäPan ja TamUn kohtaaminen pelattiin heinäkuun alussa Helsingissä. Silloin ottelu oli erittäin tasainen, ja päättyi lopulta tasatulokseen 1–1 (1–0) Lauri Saaren tasoitettua ottelun kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä. Ottelu oli samalla osa TamUn seitsemän ottelun tappiotonta putkea, joka siivitti TamUn aina sarjapaikan säilyttämiseen saakka. KäPalle ottelu oli päinvastoin osa seitsemän ottelun voitotonta putkea, joka pudotti helsinkiläiset sarjan kärkitaistelusta.

Merkillepantavaa KäPan kaudessa on se, että keskikastin sarjasijoituksesta huolimatta se on on koko sarjan vähiten maaleja päästänyt joukkue. Itse asiassa 18 päästettyä maalia on kaksi muuta Kakkosen lohkoakin mukaan lukien huipputasoa, sillä vain A-lohkoa johtavalla KTP:llä ja C-lohkoa johtavalla AC Kajaanilla on pienemmät lukemat. Esimerkiksi TamUn päästettyjen maalien lukema on kaksinkertainen eli yhteensä 36 päästettyä maalia. Tämä lukema onkin sarjapisteiden lisäksi se tekijä, joka tilastoissa selvimmin erottaa Sinipaidat sarjan voitosta kamppailevasta kärkinelikosta.

Tampere Unitedin kaudesta jää päällimmäisenä mieleen iloinen hyökkäyspeli ja nuorten pelaajien esiinmarssi. Suuri joukko pelaajia pelasi kuluvalla kaudella ensimmäiset ottelunsa Kakkosessa, ja vaikka kauden alku oli vaikea, sarjapaikka varmistettiin jo hyvissä ajoin syyskuun alussa, kun neljä ottelua oli vielä pelaamatta. Nyt onkin hyvä juhlia vielä kerran katsomossa ja siirtää sen jälkeen katseet entistäkin vahvemman Tampere Unitedin rakentamiseen talven aikana.

”Lauantaina päätämme pitkän ja hienon kauden kotona KäPaa vastaan. Vaikka olemme operoineet pienellä nipulla ja kärsineet loukkaantumisista, olemme pystyneet kehittämään peliämme ja pelaamaan viikosta toiseen hyvällä tasolla. Viimeiseen peliin lähdemme 110 prosentin asenteella ja haluamme päättää kautemme voittoon. Mikään muu ei kelpaa meille”, linjaa päävalmentaja Mikko Mäkelä.

”Kiitos kaikille jätkille kaudesta. Kausi on ollut hyvin opettavainen. Iso kiitos ja kumarrus myös meidän faneillemme. Olette olleet meille todella tärkeä apu niin kotona kuin vieraissakin. Vielä kerran tänä vuonna näytetään parasta niin kentällä kuin katsomossakin”, jakaa Mäkelä kiitoksia.

Tampere Untedin kokoonpanosta puuttuu lauantaina useampikin tärkeä pelaaja. Riku Oras ja Mahdi Ali päättivät kautensa jo edelliseen kotiotteluun, ja Tuomas Lehden pitää poissa samassa ottelussa tapahtunut loukkaantuminen. Lisäksi poissa ovat edellisessä ottelussa pelikiellon punaisen kortin myötä hankkinut Santeri Salomaa sekä samassa ottelussa korttitilinsä täyteen saanut Topias Järvelä. Myös Mehdi Fennane joutuu jättämään ottelun väliin.

TamU-TV tekee ottelusta ennätyspitkän lähetyksen, joka alkaa jo klo 10 aamulla eli neljä tuntia ennen ottelun alkamista. Mukana lähetyksessä ovat studioisäntä Tarmo Lyytikäisen ja selostaja Manu Haapalaisen lisäksi TamU-TV:n asiantuntijaryhmään koko kauden ajan kuuluneet Ari ”Zico” Hjelm, Ville Toiva, Joonas Niemelä ja Juha Kumara. Lisäksi vieraina lähetyksessä ovat mukana Tampere Unitedin puheenjohtaja Heikki Wilen sekä Käpylän Pallon urheilutoimenjohtaja Juha Valla.

Ratinaan Laukonsillan kautta

Ottelu pelataan lauantaina jo klo 14 Ratinan stadionilla. Sisäänkäynti stadionille tapahtuu klo 13 alkaen ylätasanteelta Laukonsillan puoleisesta päädystä. Samaan aikaan aukeavat myös Tapolan makkaraa tarjoileva grillipiste ja Tampereen Ylpeys Pale Alea tarjoileva anniskelualue. Portilla on turvatarkastus. Vaarallisten aineiden ja alkoholin tuominen stadionille on kielletty. Kaikilla myyntipisteillä voi maksaa ostoksensa käteisen lisäksi kortilla.

Liput otteluun maksavat aikuisilta 8 € ja alennusryhmiltä 5 €. Alennusryhmiin kuuluvat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset. Lipun voi maksaa stadionilla käteisellä tai kortilla. Lipunmyynnin jonot voi välttää ostamalla ennakkoon mobiililipun ZUPticketistä. Huomaa että ZUPticket-sovellus tulee olla asennettuna puhelimeesi, jotta lipuntarkastaja voi ”repäistä” lippusi puhelimen näytöltä.

Ratinan katsomoista on avoinna vain pääkatsomo. Sinikaartille ja muille kannattajahenkisille on varattu tilaa pääkatsomon länsipäädystä ja vieraskannattajille pääkatsomon itäpäädystä. Ratinassa on parkkitilaa hyvin rajoitetusti, joten suosittelemme käyttämään julkisia kulkuneuvoja tai parkkeeraamaan keskustan parkkihalleihin.

Ottelun jälkeen kaikki katsojat ovat tervetulleita Ratinan stadionin VIP-tiloihin. Ohjelmassa on pelaajahaastatteluja ja myynnissä on virvokkeita (olut, siideri, limsa, kivennäisvesi). Tilaisuus päättyy noin klo 17.30, jonka jälkeen siirrytään jatkamaan iltaa perinteiseen tapaan Kaijakkaan. Kulku VIP-tiloihin tapahtuu pääkatsomon puolessavälissä olevasta rappukäytävästä, seuraa opasteita.

Tervetuloa sinivihreään tunnelmaan Ratinaan!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU