Pitkä talvi on ohi, aurinko lämmittää ja Tampere Unitedin pelit miesten Kakkosessa alkavat sunnuntaina kotiottelulla Grankulla IFK:ta vastaan. Täksi kaudeksi TamUn kotiottelut siirtyvät pääasiassa Kaupin jalkapallostadionille, ja siellä kausi myös aloitetaan. Kaikki aiemmilta kausilta Pyynikiltä tutut palvelut löytyvät Kaupista, ja jotakin pientä uuttakin on tarjolla. Itse ottelussa haussa on hyvä startti kauteen, sillä TamU hakee tosissaan sarjanousua. Sarjauudistuksen myötä Kakkosen ja nykyisen Ykkösen väliin tulee uusi sarjataso, joten nouskahinoihin pääsee mukaan tällä kaudella tavallista suurempi määrä joukkueita. TamU haluaa olla yksi näistä.
TamU – GrIFK
- Nuorentunut TamU saa vastaansa rutinoituneen Granin.
- Viime kaudella molemmat voittivat keskinäisen vierasottelun.
- Ottelussa nähdään ensimmäistä kertaa, miten TamUn ottelutapahtuma toimii Kaupissa.
Erittäin kokenut ja rutinoitunut joukkuehan Grani on, ja taitoa on paljon. Toivotaan että pystymme pelitempolla ottamaan heiltä iloa pois pelaamisesta.
Päävalmentaja
Kyllä sen näkee, että sarja on alkamassa. Kaikki tulevat hyvin latautuneena reeneihin, ja haluavat tapella pelipaikasta.
Päävalmentaja
Grankulla IFK on Tampere Unitedille tuttu vastustaja menneiltä kausilta. Viime kaudella TamU haki kesäkuussa voiton Kauniaisista maalein 1–2, mutta kotona TamU taipui värikkäiden vaiheiden jälkeen 3–4-tappioon. Sunnuntaina olisi siis pitkästä aikaa kotivoiton vuoro.
Grania on viime vuosina voinut luonnehtia rutinoituneeksi Kakkosen joukkueeksi, eikä tämäkään kausi tuo muutosta. Joukkueessa on lukuisia pelaajia, jotka ovat pelanneet jo pidempään vähintään Kakkosen tasolla Kauniaisissa tai muualla. Näihin kuuluu myös viime kaudella kuudella maalillaan Granin parhaaksi maalintekijäksi tullut Daniel Langhoff. Entisistä TamU-pelaajista joukkueen kirjoilla ovat Omar Khary sekä täksi kaudeksi Ilves-Kissoista siirtynyt Aleksi Sainio.
Viime kaudella GrIFK ja TamU taistelivat varsin tasapäisesti myös sarjataulukossa, ja lopulta Grani päätyi kaksi pistettä ja kaksi sijaa Sinipaitoja ylemmäksi sarjan kuudenneksi. Tosin kaudet olivat sikäli vastakkaiset, että Granin alku oli heikko, kun taas TamU aloitti keräämällä pisteitä jopa yli odotusten. Kuuden ottelun jälkeen Granilla oli viime kaudella nimittäin vain neljä pistettä, kun TamU oli kerännyt kolmetoista pistettä. Granin kautta kuvaa se, että sarjan puolivälissäkin sillä oli kahdentoista ottelun jälkeen vasta kaksitoista pistettä, mutta jälkimmäisellä puoliskolla pisteitä tuli tuplamäärä.
Suurten odotusten kausi
Tampere United lähtee alkavaan kauteen suurin odotuksin. Joukkue on talven aikana nuorentunut, ja mukaan on saatu runsaasti juoksuvoimaa etenkin uusien laitapelaajien myötä. Toisaalta keskikentän keskustaan on saatu erityisen selkeät vahvistukset Taha Özcelikin ja Juho Heikkisen siirryttyä Tampere Unitediin.
Özcelik pelasi vielä kaudella 2021 yhteensä 14 ottelua Veikkausliigassa, ja Heikkinen pelasi kolme edellistä kautta Ykköstä ensin Musan Salamassa ja sitten PEPOssa. Kun viime kauden keskikenttäpelaajista Eetu Räisänen, Arttu Haapala, Arttu Mättö ja Julius Stenroos jatkavat, on keskikentän pelipaikoista kova kilpailu.
Odotuksia tulevaan kauteen lisää myös ensi kaudelle tuleva sarjauudistus. Nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin tulee uusi sarjataso, ja sen takia tällä kaudella Kakkosen kolmesta lohkosta nousee yhteensä peräti kymmenen joukkuetta. Näistä yksi nousee suoraan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, jonka nimi on kaudella 2024 Ykkösliiga. Uuteen Ykköseen nousee yhdeksän joukkuetta, ja nousukarsintaan pääsemiseen riittää sijoittuminen Kakkosessa vähintään viidenneksi.
Päävalmentaja Jukka Listenmaa odottaa tasaista sarjaa viime vuoden tapaan.
”Vaikea tässä kohtaa on lähteä luetteleman, kuka olisi kovin ja kuka olisi heikoin. Talven pelit ovat talven pelejä, ja niistä puuttuu pelaajia ja peleissä haetaan eri juttuja, eikä tulos ole aina tärkein asia. Tästä ne kortit alkaa tulla esiin ja nähdään mitä mikäkin joukkue on. Kolmen viikon päästä ollaan jo huomattavsti viisaampia”, Listenmaa arvioi.
Pelitempo voiton avaimena
Päävalmentaja Jukka Listenmaa näkee, että pallonhallinan ottaminen ja pelitempon pitäminen korkeana on se keino, jolla TamU voi parhaiten voittaa sunnuntain ottelun.
”Erittäin kokenut ja rutinoitunut joukkuehan Grani on, ja taitoa on paljon. Toivotaan että pystymme pelitempolla ottamaan heiltä iloa pois pelaamisesta. Jos mennään heidän pelitempolla, vaikeaa tulee, mutta kun otetaan pallohallinta meille ja laitetaan tempo kovaksi, peli kääntyy meille”, Listenmaa pohtii.
Lisäksi Listenmaa painottaa huolellisuutta pallon kanssa.
”Hölmöjä menetyksiä ratkaisevilla alueilla ei saa tulla. Siitä lähdetään, että oma pää ei kolise, jolloin yksikin maali riittää voittoon.”
Kuluvan viikon harjoituksista on ollut yksi olennainen poissaolo, kun Eetu Räisänen on ollut opintoihinsa liittyvän matkan takia poissa. Lisäksi Arttu Mättö potee edelleen talvella sattunutta jalkavammaansa ja toppari Biran Jeng ei pääse työesteen takia sunnuntaina mukaan.
Ottelu edeltävä harjoitusviikko on ollut Listenmaan mukaan erittäin hyvä.
”Kyllä sen näkee, että sarja on alkamassa. Kaikki tulevat hyvin latautuneena reeneihin, ja haluavat tapella pelipaikasta. Hyvältä näyttää sen puolesta”, Listenmaa summaa.
Tervetuloa sinivihreään Kauppiin
Ottelu pelataan Kaupin jalkapallostadionilla sunnuntaina 23.4. klo 18.00. Stadionin lipunmyynti ja palvelut aukeavat jo tunti ennen ottelun alkua klo 17.00.
Liput otteluun maksavat 10 € aikuisilta ja 7 € alennusryhmiltä. Alennusryhmiin kuuluvat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset. TamU-junioripelaajilla, valmentajilla sekä aikuispelaajilla on vapaa pääsy otteluun. Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä.
Grillipisteellä on tarjolla Tapolan grillimakkaraa ja vegaanisena vaihtoehtona myös Vegemin makkaroita. Lisäksi ravintola 4 Vuodenaikaa tuo jälleen hodarigrillinsä paikalle. Anniskelualueella on tarjolla ennen kaikkea Pyynikin Brewing Companyn juomia. Myös Finesportsin pelialue palvelee erityisesti lapsia.
Paikalle pääsee monin tavoin. Ratikan linja 1 tuo suoraan Kauppiin, autoilijat voivat pysäköidä alueella olevaan Finnparkin parkkihalliin ja lisäksi paikalle pääsee esimerkiksi Tierin sähköpotkulaudoilla.
Ottelutapahtumien tarkempi info on kerätty omalle sivulleen: tampereunited.fi/ottelutapahtumat-2023
Tervetuloa Kaupin jalkapallostadionille!
Hanki kausikortti
Kausikortin voi edelleen ostaa TamU-kaupasta, sillä kuluvalla viikolla ostetut kausikortit ovat noudettavissa sunnuntain ottelun lipunmyynnistä. Yleisimmin ostetut kausikortit löytyvät alta napeista, ja TamU-kaupassa on tarjolla myös yhdistelmiä, joihin on paketoitu mukaan myös TamU-naisten tukikausikortti tai VIP-lippuja.
Kausikortti maksaa 90 € aikuisilta ja 65 € alennusryhmiltä. Kausari kattaa kaikki 11 kotiottelua Kakkosen B-lohkossa sekä mahdolliset Suomen Cupin kotiottelut ja nousukarsintojen kotiottelut.