Kauden päätös­ottelusta runsas­maalinen tasa­peli

03/10/2016
otteluraportti

Tampere United pelasi lauantaina Pyynikillä Tampereen Peli-Tovereiden vieraana sopuisan 4–4 (3–2) tasapelin kauniissa syyssäässä. Ottelu oli molemmille joukkueille kauden viimeinen, eikä kummallakaan ollut ottelussa myöskään minkäänlaista panosta. Ottelusta tulikin näistä lähtökohdista ajatellen varsin tyypillinen. Molempien joukkueiden puolustuspeli oli ajoittain löysää, ja osin tämän seurauksena maaleja nähtiin runsaasti. Sinänsä ottelu oli varsin viihdyttävä ja maalit olivat komeita.

Kolmonen

4 – 4

Nousunsa Kakkoseen jo viikkoa aiemmin varmistanut TamU lähti otteluun avauskokoonpanolla, jossa oli mukana monta tällä kaudella vähemmän peliaikaa saanutta pelaajaa. Samalla todennäköisesti nähtiin muutaman Sinipaidan viimeiset minuutit edustusjoukkueen paidassa. Kun pikkuvammoista viime aikoina kärsineet pelaajat eivät lähteneet otteluun lainkaan mukaan, oli kokoonpano myös vaihtopelaajien osalta varsin ohut ja vaihtopenkiltä löytyi vain kolme säännöllisesti tällä kaudella pelannutta pelaajaa. Heidän lisäkseen vaihtopelaajiksi oli merkitty aiemmin tällä kaudella vain muutaman minuutin entisellä kotikentällään Eurassa pelannut valmentaja Markus Halme sekä varamaalivahdin paikan täyttänyt joukkueenjohtaja Sami Koivula.

Riku Oras yrittää maalia Valtteri Uimosen antamasta epäsuorasta vapaapotkusta
Riku Oras yrittää maalia Valtteri Uimosen antamasta epäsuorasta vapaapotkusta

Ottelun alkuminuuteilla pallonhallinta oli TamUlla eikä kotijoukkue TP-T päässyt lainkaan hyökkäyksiin. Ottelun neljännellä minuutilla painostus tuotti epäsuoran vapaapotkun, kun TP-T-maalivahti Elias Peltonen otti puolustajan palauttaman pallon näppeihinsä rangaistusalueen laidalla. Pallon taakse asettui Valtteri Uimonen, joka siirsi pallon viereensä Riku Orakselle. Tämän laukaus oli painumassa vastustamattomasti maaliin, mutta oma pelaaja Eemeli Peltonen pysäytti pallon epäonnisesti hartiallaan aivan maalin edessä.

Eemeli Peltonen taistelee pallosta
Eemeli Peltonen taistelee pallosta

Alkuminuuttien jälkeen peli tasoittui ja myös TP-T sai rakennettua hyökkäyksiä. Avausmaali syntyi terävästä vastahyökkäyksestä, jossa Toni Toijala pelasi pallon Roope Kostiaiselle täyteen vauhtiin vasempaan laitaan. Tämän keskitys löysi maalin edestä Majed Rashedin, joka liukui pallon maaliin voitettuaan kaksinkamppailun toppari Antti Haavistoa vastaan.

Majed Rashedi päästetään laukomaan liian vapaasti
Majed Rashedi päästetään laukomaan liian vapaasti

Ottelua oli pelattu reilu 20 minuuttia, kun pallo oli taas maalissa. Asialla oli jälleen tuttu parivaljakko: nyt Roope Kostiainen syötti pallon Majed Rashedille boksin rajalle. Laitapuolustajana pelannut Jussi Rasva ei päässyt kunnolla Rashedin iholle, ja näin tämä pääsi virittelemään laukaustaan kaikessa rauhassa. Kierteinen veto painui hiukan helpon näköisesti Jussi Siltasen vartioiman maalin takanurkkaan.

United oli lähennä kaventaa heti 2–0-maalin jälkeen, kun Mika Kytöviidan pitkä sivurajaheitto löysi Riku Oraksen etutolpalta. Pallo kimposi kuitenkin Toni Toijalan pään kautta yläriman päälle, ja seurauksena oli vain kulmapotku.

Jussi Rasva tuo hyökkäystä
Jussi Rasva tuo hyökkäystä

Kavennusmaali syntyi reilun puolen tunnin pelin jälkeen kuin varkain. Riku Oras otti pallon haltuunsa keskiympyrässä, ja syötti piikissä pitkästä aikaa pelanneelle Valtteri Uimoselle pomppivan pystypallon. Uimonen sai pallon kiinni rangaistusalueen rajalla, ja sijoitti pallon ensimmäisellä kosketuksellaan eleettömästi maalin vasempaan alanurkkaan.

Veli-Pekka Franssila puolustaa, taustalla toppari Antti Haavisto ja maalivahti Jussi Siltanen
Veli-Pekka Franssila puolustaa, taustalla toppari Antti Haavisto ja maalivahti Jussi Siltanen

TP-T:n kolmas maali syntyi jälleen TamU-puolustuksen sähläyksen tuloksena. Olli Kuusisto heitti sivurajaheiton nopeasti ja Majed Rashedi pääsi toppari Jesse Tuomiselta karkuun. Maalivahti Jussi Siltanen pelasti vielä Rashedin maalintekoyrityksen, mutta TamUssa takavuosina suomenmestaruudenkin voittanut Jussi Kohtilahti pääsi nikkaamaan korkealle nousseen paluupallon maaliin.

Tuomas Savinainen hakee keskityspaikkaa
Tuomas Savinainen hakee keskityspaikkaa

TamU kavensi tilanteeksi 3–2 heti aloituspotkua seuranneesta hyökkäyksestä. Pallo pelattiin Tuomas Savinaiselle keskityspaikkaan vasemmalle laidalle. Savinainen antoi mainion pallon puolustuslinjan ja maalivahdin väliin, josta Valtteri Uimonen sai puskettua pallon vastustamattomasti maalin takanurkkaan.

TamU nousee tasoihin toisella jaksolla

Toisen jakson alkuminuutteja sävyttivät kaksi maalia. Näistä ensimmäinen eli Unitedin tasoitusmaali syntyi hieman samalla tavalla kuin TP-T:n kolmas maali. Tuomas Savinaisen pitkä sivurajaheitto vapautti Riku Oraksen puolittain läpi. Puolustajan ahdistellessa Oraksen sijoitus kimposi takaisin kentälle takatolpasta, mutta Eemeli Peltonen pääsi tälläämään paluupallon maaliin.

Mika Kytöviita tuo palloa sivurajaa pitkin
Mika Kytöviita tuo palloa sivurajaa pitkin

TP-T siirtyi jälleen johtoon vain parisen minuuttia 3–3-tasoituksen jälkeen. TamU puolusti Pyynikillä aina vaarallisen sivuvaparin lepsusti, ja Mikael Paajanen pääsi sijoittamaan palloon päällään maaliin kenenkään varsinaisesti estämättä.

Maalien jälkeen kentällä nähtiin varsin sekavaa peliä. Reilun parinkymmenen minuutin kohdalla TP-T:n Roope Kostiainen tosin oli lähellä tehdä maalin saatuaan pallon vapaaseen vetopaikkaan kuudentoista rajalle. Maalivahti Jussi Siltanen veti kuitenkin pidemmän korren.

Tuomas Alanen nousee korkeimmalle
Tuomas Alanen nousee korkeimmalle

Toisessa päässä puolestaan Valtteri Uimonen oli lähellä viimeistellä hattutemppunsa, kun Mika Kytöviita syötti pallon hienon nousun jälkeen hyvään vetopaikkaan, ja Uimosen vasuri lähetti pallon takatolpan sisäpinnan kautta maalivahti Elias Peltosen syliin.

Toppari Jesse Tuominen puolustaa
Toppari Jesse Tuominen puolustaa

Kaivattu 4–4-tasoitusmaali syntyi kun ottelua oli jäljellä viitisen minuuttia. Keskikentän pohjalla tässä vaiheessa ottelua pelannut Verneri Uimonen lähetti pitkän pallon Riku Orakselle. Tämä sai pallon kiinni rangaistusalueen kulmalla ja syötti toiseen aaltoon Tuomas Lehdelle, joka sijoitti pallon kierteisenä maalin takanurkkaan.

Riku Oras ja Tuomas Lehti tuulettavat tasoitusmaalia
Riku Oras ja Tuomas Lehti tuulettavat tasoitusmaalia

Ottelun loppuhetkillä Tuomas Alasella oli vielä kaksi tilaisuutta tehdä voittomaali. Ensimmäisessä Valtteri Uimosen tutun loistava pitkä pallo vapautti Alasen vetopaikkaan boksissa, mutta maalivahti Elias Peltonen torjui. Torjunnasta pallo putosi tuskastuttavan lähelle takatolpalle juossutta Mika Kytöviitaa, mutta kierteinen pallo ei aivan pudonnut jalkaan siten että maalinteko olisi ollut mahdollista. Näin Tampere Unitedin uuden tulemisen parhaalla maalintekijällä jäi maali tällä kaudella tekemättä.

Tuomas Alanen laukoo
Tuomas Alanen laukoo
Maalivahti Elias Peltonen ehtii Tuomas Alasen vedon tielle
Maalivahti Elias Peltonen ehtii Tuomas Alasen vedon tielle

Alasen toinen maalipaikka syntyi Verneri Uimosen pitkästä avauksesta. Tällä kertaa Alanen lähti kiertämään maalivahti Peltosta, mutta niin vain tämä sai viime hetkellä jalkansa Alasen vedon tielle. Seuranneesta kulmapotkusta ei vaarallista tilannetta saatu aikaan, ja pian kuultiin myös ottelun päätösvihellys. Näin pisteet tasattiin maalein 4–4 (3–2).

Kommentit ottelun jälkeen

Päävalmentaja Mikko Mäkelällä oli ottelun jälkeen päälimmäisenä mielessä se, että pitkä kausi oli saatu pakettiin. ”Viimeisestä pelistä ei suurempia analyysejä tehdä, mutta positiivista oli se ettei hävitty. Haluan kiittää kaikkia pelaajia, seuraa ja ennen kaikkea Sinikaartia kuluneesta kaudesta!”

”Kun asioita tehdään oikein ja sydämellä, eikä rahalla, niin silloin yleensä tapahtuu myös hyviä asioita”, Mäkelä toteaa ja kääntää katseensa tulevaan kauteen: ”Olemme tehneet paljon oikeita asioita tänä vuonna, ja hienoa on että ensi kaudella pääsemme treenaamaan ihmisten aikoihin ja luultavasti valoisaan aikaan.”

Tampere Unitedin kausi 2016 päättyi nousuun Kakkoseen ja nyt on aika siirtyä ansaitulle talvitauolle. Lopullisesti kausi lyödään pakettiin palkintogaalassa ensi lauantaina 8.10. Ravintola 931:ssä. Tervetuloa katsomaan ketkä palkitaan menneen kauden parhaina!

Kolmonen

4 – 4

( 3 – 2 )

33' Valtteri Uimonen
41' Valtteri Uimonen
49' Eemeli Peltonen
85' Tuomas Lehti

Yleisöä:

13' Majed Rashedi
23' Majed Rashedi
40' Jussi Kotilahti
51' Mikael Paajanen

Yleisöä:

1 Jussi Siltanen
3 Tuomas Savinainen
4 Eemeli Peltonen 54'
6 Veli-Pekka Franssila 61'
7 Jussi Rasva 54'
8 Riku Oras C 80'
10 Jonne Keränen 51'
19 Valtteri Uimonen
26 Mika Kytöviita
28 Antti Haavisto
30 Jesse Tuominen
24 Sami Koivula
9 Tuomas Lehti 54'
20 Verneri Uimonen 54'
22 Tuomas Alanen 51'
23 Markus Halme 90' +2 61'
2 Joni Valkeeniemi
5 Toni Toijala
6 Amin Chouaib keltainen kortti 54’
8 Olli Kuusisto vaihtoon 46’
14 Jussi Kotilahti C
19 Roope Kostiainen
22 Majed Rashedi
24 Lari Hakanen
30 Samuel Bashmakov
33 Mikael Paajanen
36 Elias Peltonen
3 Timo Lekkermäki vaihdosta 46’
17 Ron Altschuler
20 Badr-Eddin Laouini

TamU-Kauppa

Kausikortti 2022

90 €
Lue lisää ja osta >>

Kausikortti 2022 (alennusryhmät)

65 €
Lue lisää ja osta >>
TamU naiset -tukikausikortti

TamU-naisten tukikausari 2022

20 €
Lue lisää ja osta >>
TamU Olympia-kortteli -VIP-kausikortti

VIP-kausikortti 2022

360 €
Lue lisää ja osta >>

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

8.5. MuSa - TamU 1 – 2

15.5. TamU naiset - PaiHa 4 – 0

15.5. TamU 2 - FC Melody 3 – 3

17.5. klo 18 TamU - Klubi 04

18.5. klo 20 RaiFU - TamU naiset

20.5. klo 19 NoPS - TamU 2