Tampere Unitedin perinteinen palkintogaala järjestettiin edustusjoukkueen uuden harjoituskauden kynnyksellä lauantaina Ravintola Kaijakassa. Sinivihreän seuran yhteistyökumppanina koko uuden tulemisen ajan eli kaudesta 2012 saakka ollut ravintola oli gaalan pitopaikkana jo kolmatta vuotta peräkkäin. Juhlahumussa palkittiin pelaajia kaikista Tampere Unitedin aikuisjoukkueista.

Miesten edustusjoukkueen kauden parhaan pelaajan valinta tehtiin tuttuun tapaan seuran kotisivuilla järjestetyllä äänestyksellä. Äänestys oli monen aiemman vuoden tapaan äärimmäisen tiukka, sillä vaikka ääniä annettiin jopa 175 kappaletta, voittajan erotti toiseksi sijoittuneesta vain yksi vaivainen ääni. Pystin pokkasi keskikenttäpelaaja Ali Aitbenzanzoun, joka otti pelaajana isoja harppauksia eteenpäin kauden aikana. Niukasti kakkoseksi jäi maalivahti Henri Savolainen ja kolmanneksi äänestyksessä sijoittui Aitbenzanzoun rinnalla keskikentän pohjalla suurimman osan peleistä pelannut Eetu Räisänen.

Vuoden tulokkaan palkinnon pokkasi itselleen toppari Severi Kankkunen. Palkinto jaetaan vuosittain nuorelle pelaajalle, joka on tehnyt uutena pelaajana läpimurron edustusjoukkueessa. Kahden vuoden pelitauon jälkeen Sinipaitoihin tryouttien kautta tullut pelaaja näki koko kauden alusta loppuun ja vakuutti kaikki varmalla pelillään viikosta toiseen.

Kunniapuheenjohtajan maljan sai puolestaan vasta kauden kynnyksellä joukkueeseen liittynyt Arttu Haapala, jonka panos niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin oli äärimmäisen tärkeä. Kunniapuheenjohtaja Jyrki Laihon jakaman palkinnon jakoperusteiksi on kirjattu: ”Malja annetaan vuosittain pelaajalle, jonka panos kentällä ja kentän ulkopuolella on suuri, käytös, edustavuus ja taito ovat moitteettomat, asenne ja taistelutahto ovat kohdallaan, ja joka parhaalla tavalla ilmentää niin seuran kuin joukkueenkin henkeä ja sen tavoitteita.” Palkinto on kiertänyt Tampere Unitedin pelaajien keskuudessa vuodesta 2005 alkaen, ja sen ovat aiemmin saaneet Kari Sainio, Sakari Saarinen, Jarkko Wiss, Jussi Kujala, Mikko Kavén ja Jari Niemi sekä TamU-K-vuosien ajan pidetyn tauon jälkeen Eetu Rahkola, Riku Oras, Verneri Uimonen ja Arttu Mättö.

Kaudelle 2020 valittu puheenjohtaja Antti Niemistö pääsi valitsemaan puheenjohtajan maljan saajan ensimmäistä kertaa. Kyseinen palkinto on jaettu vuodesta 2012 eli TamU-K:n ensimmäisestä kaudesta alkaen, jolloin silloisen puheenjohtaja Ville Halmeksen valinta osui Mika Suonsyrjään, jota ilman nousu Vitoseen tuskin olisi onnistunut heti ensimmäisellä yrityksellä. Vuosina 2013–19 puheenjohtaja Heikki Wilenin valinta osui useina kertoina edustusjoukkueen taustahenkilöihin, ja Niemistö lisäsi jälleen yhden nimen tähän ketjuun, kun palkinnon sai joukkueenjohtaja Eemeli Peltonen. Palkinnon saa vuosittain henkilö, joka on vienyt omalla toiminnallaan seuraa eteenpäin ja ilmentänyt samalla seuran henkeä. Peltosen kohdalla seurahenki näkyy joukkueenjohtajan toimien lisäksi myös kentällä Tampere Unitedin kakkosjoukkueessa. Tärkein kriteeri Peltosen palkitsemiseen oli kuitenkin kaikki ne spontaanit kehut, joita hän on edustusjoukkueen taustoilla toimineilta ja muilta seuran urheilutoiminnan kanssa tekemisissä olleilta saanut toiminnastaan.

Myös Sinikaarti oli luonnollisesti mukana palkintogaalassa ja jakoi omat perinteiset palkintonsa, joiden historia ulottuu aina kauteen 2002 saakka. Kauden parhaaksi pelaajaksi Sinikaartin äänestyksessä tuli valituksi Arttu Haapala, jolle ilta toi näin kaksi eri pystiä, joita hän oli harmillisesti estynyt itse olemaan noutamasta. Vuoden pelimiehenä Sinikaarti palkitsi Roope Kostiaisen, jonka maalit ja kannattajien huomioiminen olivat tehneet kannattajiin vaikutuksen.
Ilman ainuttakaan pistemenetystä kautensa pelannut ja Kolmoseen noussut naisten edustusjoukkue äänesti keskuudestaan kaksi palkittua. Vuoden pelaajaksi valittiin laitapuolustaja Johanna Heikkinen, jonka panos kentän molemmissa päissä oli keskeinen, mistä kertoo myös kuusi tehtyä maalia tynkäkauden kymmenessä ottelussa. Vuoden pelinaiseksi valittiin Mari Virtanen.
Lisäksi edustusjoukkueen pelaajat olivat jälleen valinneet vuoden kannattajan. Kapteeni Eetu Rahkolan oltua estynyt varakapteeni Roope Kostiainen kävi lavalla luovuttamassa palkinnon joukkueen puolesta. Palkinnon pokkasi Jere Takala, jonka panos otteluiden tunnelman luojana oli jäänyt erityisesti pelaajien mieleen.
Kaikki palkitut
Kauden paras pelaaja, kiertopalkinto: Ali Aitbenzanzoun (äänestys seuran sivuilla)
Vuoden tulokas: Severi Kankkunen (raadin valinta)
Sinikaartin kauden pelaaja: Arttu Haapala (Sinikaartin äänestys)
Sinikaartin kauden pelimies: Roope Kostiainen (Sinikaartin äänestys)
Naisten joukkueen vuoden pelaaja: Johanna Heikkinen (joukkueen äänestys)
Naisten joukkueen vuoden pelinainen: Mari Virtanen (joukkueen äänestys)
Miesten kakkosjoukkueen vuoden pelaaja: Ville Toiva (joukkueen äänestys)
Miesten kolmosjoukkueen vuoden pelaaja: Andrei Haritonov (joukkueen äänestys)
Puheenjohtajan malja, kiertopalkinto: Eemeli Peltonen (puheenjohtaja Antti Niemistön valinta)
Kunniapuheenjohtajan malja, kiertopalkinto: Arttu Haapala (kunniapuheenjohtaja Jyrki Laihon valinta)
Vuoden kannattaja: Jere Takala (miesten edustusjoukkueen pelaajien valinta)