Tampere Unitedin perinteinen palkintogaala järjestettiin lauantai-iltana Ravintola Kaijakassa. Sinipaitojen tukena Kutosen kaudesta 2012 saakka ollut ravintola oli palkintogaalan pitopaikkana toista vuotta peräkkäin. Palkintonsa saivat Tampere Unitedin kaikkien aikuisjoukkueiden parhaat pelaajat.

Edustusjoukkueen kauden parhaan pelaajan valintaan sai osallistua koko seurayhteisö, sillä valinta tehtiin tuttuun tapaan seuran kotisivuilla järjestetyllä äänestyksellä. Ylivoimaisesti eniten ääniä keräsi Haris Ibrahimovic.
Kolmatta kertaa jaettavana olleen vuoden tulokkaan palkinnon pokkasi puolestaan Niklas Lindholm. Palkinto jaetaan vuosittain nuorelle pelaajalle, joka on tehnyt uutena pelaajana läpimurron edustusjoukkueessa. Viikosta toiseen yleisöä nopeudellaan ilahduttanut laitahyökkääjä varmasti täytti nämä kriteerit.
Myös kunniapuheenjohtajan maljan saaja oli tänä vuonna nuori pelaaja, kun Jyrki Laihon valinta osui keskikentällä eleettömän varmasti viikosta toiseen pelanneelle Arttu Mätölle. Kunniapuheenjohtajan maljan jakoperusteeksi on kirjattu: ”Malja annetaan vuosittain pelaajalle, jonka panos kentällä ja kentän ulkopuolella on suuri, käytös, edustavuus ja taito ovat moitteettomat, asenne ja taistelutahto ovat kohdallaan, ja joka parhaalla tavalla ilmentää niin seuran kuin joukkueenkin henkeä ja sen tavoitteita.” Palkinto on kiertänyt Tampere Unitedin pelaajien keskuudessa vuodesta 2005 alkaen, ja sen ovat aiemmin saaneet Kari Sainio, Sakari Saarinen, Jarkko Wiss, Jussi Kujala, Mikko Kavén ja Jari Niemi sekä TamU-K-vuosien ajan pidetyn tauon jälkeen Eetu Rahkola, Riku Oras ja Verneri Uimonen.
Puheenjohtaja Heikki Wilen jakoi tutusti puheenjohtajan maljan. Palkinnon saa vuosittain henkilö, joka on vienyt omalla toiminnallaan seuraa eteenpäin ja ilmentänyt samalla seuran henkeä. Tällä kertaa valinta oli edustusjoukkueen huoltaja Pasi Maja, joka on hoitanut tehtäväänsä esimerkillisesti ja ollut mukana kauden kaikissa peleissä ja harjoituksissa yhtä lukuunottamatta.
Myös Sinikaarti jakoi jälleen omat perinteiset palkintonsa, jotka on jaettu katkotta kaudesta 2002 alkaen. Kauden parhaaksi pelaajaksi Sinikaartin äänestyksessä tuli valituksi maalivahti Elias Alanen, jonka torjunnat pitivät joukkuetta pystyssä monessa ottelussa. Vuuoden pelimiehenä Sinikaarti palkitsi Haris Ibrahimovicin. Pelimiespalkinnon kriteerien mukaan valintaan vaikuttaa peliesitysten lisäksi muun muassa toiminta kentän ulkopuolella ja erityisesti kannattajien huomioon ottaminen.
Nelosessa vain kahden pisteen päähän sarjanoususta jäänyt naisten edustusjoukkue äänesti keskuudestaan kaksi palkittua. Vuoden pelaajaksi valittiin kiven kova toppari Anni Alatalo, jonka johdolla joukkue päästi 18 ottelussa vain 14 maalia – selvästi sarjan vähiten. Vuoden pelinaiseksi valittiin joukkueen kokoavaksi voimaksi luonnehdittu Jenni Küpeli.
Edustusjoukkueen pelaajat olivat jälleen valinneet vuoden kannattajan, ja kapteeni Eetu Rahkola kävi lavalla luovuttamassa palkinnon joukkueen puolesta. Tällä kertaa pelaajien mieliin oli kauden otteluista jäänyt parhaiten Olli Savisaari.
Kaikki palkitut
Kauden paras pelaaja, kiertopalkinto: Haris Ibrahimovic (äänestys seuran sivuilla)
Vuoden tulokas: Arttu Mättö (raadin valinta)
Sinikaartin kauden pelaaja: Elias Alanen (Sinikaartin äänestys)
Sinikaartin kauden pelimies: Haris Ibrahimovic (Sinikaartin äänestys)
Naisten joukkueen vuoden pelaaja: Anni Alatalo (joukkueen äänestys)
Naisten joukkueen vuoden pelinainen: Jenni Küpeli (joukkueen äänestys)
Miesten kakkosjoukkueen vuoden pelaaja: Ville Toiva (joukkueen äänestys)
Miesten kolmosjoukkueen vuoden pelaaja: Juho Vaittinen (joukkueen äänestys)
Puheenjohtajan malja, kiertopalkinto: Pasi Maja (puheenjohtajan valinta)
Kunniapuheenjohtajan malja, kiertopalkinto: Arttu Mättö (kunniapuheenjohtaja Jyrki Laihon valinta)
Vuoden kannattaja: Olli Savisaari (miesten edustusjoukkueen pelaajien valinta)