Tampere United palkitsi kauden 2016 parhaita pelaajiaan lauantaina Ravintola 931:ssä järjestetyssä palkintogaalassa. Kannattajien seuran aikakaudella perinteiksi muodostuneiden palkintojen lisäksi Jyrki Laihon vuonna 2005 lanseeraama puheenjohtajan malja teki paluun. Tästä eteenpäin vanha kiertopalkinto tunnetaan nimellä kunniapuheenjohtajan malja.

Seuran kotisivuilla järjestetyn kauden paras pelaaja -äänestyksen voitti ylivoimaisella äänivyöryllä Riku Oras. Äänestyksen voittoon vaikuttivat varmasti Oraksen Kolmosessa tekemät 13 maalia, joista kannattajien mieliin ovat jääneet erityisesti kauden lopun ratkaisupeleissä pisteitä tuoneet viimeminuuttien maalit. Näitäkin tärkeämpää on kuitenkin ollut Oraksen kova työmoraali ja johtajuus kentällä.
Lisäksi palkittiin tähtipörssin voittaja. TamUn kaikissa kilpailullisissa otteluissa kokoontunut raati valitsi kussakin ottelussa kolmen, kahden, ja yhden tähden pelaajat. Kilpailu tähtipörssin voitosta oli tiukka, mutta Oras voitti myös sen kerättyään Kolmosessa ja cupeissa pelaamissaan otteluissa yhteensä 33 tähteä.
Kolmantena Oras kaappasi itselleen myös kannattajaryhmä Sinikaartin kauden pelaaja -palkinnon. Kauden pelimieheksi Sinikaarti äänesti puolestaan Eetu Rahkolan. Pelimies-palkinnon valintaan on perinteisesti vaikuttanut kentällä nähtyjen otteiden lisäksi muun muassa kannattajien huomioiminen, ja tällä kriteerillä kapteeni Rahkola olikin itsestäänselvä valinta.
Eetu Rahkola oli myös Jyrki Laihon valinta kunniapuheenjohtajan maljan saajaksi. Palkinnon kriteereinä ovat otteet kentällä ja kentän ulkopuolella, eikä palkinto olisi voinut parempaan osoitteeseen mennä. Tampere Unitedin puheenjohtaja Heikki Wilen puolestaan valitsi puheenjohtajan maljan saajaksi edustusjoukkueen joukkueenjohtajana pyyteetöntä työtä kaksi viimeistä kautta tehneen Sami Koivulan.
Kakkosjoukkueen kauden parhaana pelaajana palkittiin Severi Hiltunen ja kolmosjoukkueesta valinta oli Artturi Koskela.
Lisäksi edustusjoukkueen pelaajat palkitsivat joukkueen koko taustaryhmän kiitoksena kaudesta. Palkinnot saivat siis valmentajat Mikko Mäkelä ja Markus Halme, joukkueenjohtaja Sami Koivula sekä huoltaja Juha Pietilä. Heidän lisäkseen pelaajat palkitsivat kauden parhaana kannattajana Mikael Viikin.
Kauden paras pelaaja, kiertopalkinto: Riku Oras (äänestys seuran sivuilla)
Tähtipörssin voittaja: Riku Oras (eniten tähtiä kerännyt pelaaja)
Puheenjohtajan malja, kiertopalkinto: Sami Koivula (puheenjohtajan valinta)
Kunniapuheenjohtajan malja, kiertopalkinto: Eetu Rahkola (Jyrki Laihon valinta)
Sinikaartin kauden pelaaja: Riku Oras (Sinikaartin äänestys)
Sinikaartin kauden pelimies: Eetu Rahkola (Sinikaartin äänestys)
Kakkosjoukkueen kauden paras pelaaja: Severi Hiltunen (pelaajien äänestys)
Kolmosjoukkueen kauden paras pelaaja: Artturi Koskela (pelaajien äänestys)
Vuoden paras kannattaja: Mikael Viik (pelaajien valinta)