Tampere United palasi viikontakaisen ohipelin jälkeen pelikentälle FC Kiffeniä vastaan lauantaina Talin jalkapallohallissa Helsingissä. Ottelun myöhäinen ajankohta ei tuonut uneliaisuutta otteisiin, vaan päinvastoin TamU pelasi talven ehyimmän ottelunsa, ja otti ansaitun 0–2-voiton Roope Kostiaisen ja Janar Georgin maaleilla. Joukkue oli täynnä onnistujia, mutta maalintekijöiden lisäksi esiin täytyy nostaa nuorten Stenroosin veljesten miehekkäät otteet keskikentällä sekä topparin paikalla debytoineen Eelis Korhosen varma pelaaminen.
0 – 2
- TamU katkaisi 230 minuutin mittaiseksi venyneen maalittoman jaksonsa.
- Ottelun hahmo oli pilkun ansainnut ja 0–2-maalin tehnyt Janar Georg.
- Eelis Korhonen debytoi pakkotilanteessa topparina, ja selviytyi Anton Brightin ohjauksessa erinomaisesti.
Nyt saatiin pallollista pelaamista taas mukaan, ja sitä oli tosi nautinnollista katsoa sivusta. Myös prässi oli kovalla tasolla.
Päävalmentaja
Hyökkäyskolmanneksella on ajoitusten kanssa hakemista, mutta tänään oli parempaa kuin viimeksi. Saatiin pidettyä joukkue vähän leveämmällä, ja sitä kautta päästiin tilanteisiin jo huomattavasti paremmin.
Päävalmentaja
Kyllä se vähän itsenikin yllättyi, että oma peli lähti kulkemaan oudolla pelipaikalla näin hyvin alusta asti. Yllättävän hyvä oli pelata, kun kaverit ympärillä ohjasivat koko ajan.
Topparidebytantti
Ottelu lähti heti käyntiin hienoisessa TamUn hallinnassa, ja jo ensimmäisen viiden minuutin aikana TamU sai kaksi kulmapotkua, joista ei kuitenkaan vaarallisia tilanteita saatu aikaiseksi Casper Stenroosin mainioista palloista huolimatta. Kiffen pystyi lähinnä vastahyökkäyksiin, jotka katkesivat joko TamUn katkoihin tai avustavan liputuksiin.
Todella lähellä maalia oltiin kuitenkin ensimmäistä kertaa TamUn päässä, kun Julius Stenroosille sattui harhasyöttö, jota maalivahti Antti Kuusinen ei saanut aivan paikattua. Pallo ajautui reiluun 25 metriin kapteeni Timo Murtolle maalin odottaessa tyhjänä, mutta laukaus ja kovaääninen manaus saattelivat pallon niukasti maalin ohi.
TamU rakensi ensimmäisen todellisen maalipaikkansa vielä ennen kymmenen minuutin täyttymistä, kun Roope Kostiainen riisti pallon keskiviivan kohdalla. Pallo päätyi Eetu Räisäselle, joka avasi muutaman hyvän liikkeen jälkeen oikealle laidalle Janar Georgille. Tämä eteni boksin kulmalle vetopaikkaan, mutta maalivahti Niko Tervonen torjui laukauksen nyrkeillään melko helposti.
Ensimmäisen vartin aikana niin Eetu Räisänen kuin Janar Georg saivat tuta myös Kiffenin kovan pelin. Molemmat saivat keskikentällä sukilleen niin että tuntui, mutta seurauksena ei ollut onneksi mitään jälkimmäisestä tilanteesta Misael Reartelle noussutta keltaista korttia kummempaa.
Vartin täytyttyä Anton Bright avasi topparin paikalta Chyua Uwanolle hyvään juoksuun vasemmalle laidalle. Talven ensimmäistä otteluaan pelannut Joonas Rantala juoksi hyvin mukaan laitapuolustajan paikalta, ja sai pallon Uwanolta lähellä päätyrajaa. Yllättävä yritys pomppasi ylärimasta takaisin kentälle.
Pari minuuttia myöhemmin Bright avasi ristipallolla oikealle Janar Georgille, joka juoksi vetopaikkaan boksiin. Maalivahti Tervonen torjui terävän laukauksen pahan näköisesti eteensä, mutta puolustaja ehti palloon ennen Julius Stenroosia.
Puolen tunnin täytyttyä Antti Kuusinen avasi suoraan omasta boksistaan Roope Kostiaiselle juoksuun oikealle laidalle. Tämä ohitti puolustajansa ja piti palloa ennen keskitystään niin, että Casper Stenroos ehti etukulmalle. ”Cappe” ei kuitenkaan aivan saanut osumaa palloon, ja toppari sai juuri ja juuri pallon haltuunsa siten että pääsi purkamaan sen kauas maalilta. Hetkeä myöhemmin Kostiainen oli jälleen keskityspaikassa Eelis Korhosen loistoavauksen jälkeen, mutta nytkään syöttö ei löytänyt omia maalin edestä.
Vajaa kymmenen minuuttia ennen taukoa Eelis Korhoselle sattui harmittava pallonmenetys ahtaassa paikassa. Antti Kuusinen oli kaukana maaliltaan, ja hetken näytti siltä, että Samuli Heiska pääsisi iskemään pallon helposti tyhjiin. Heiska ajoi kuitenkin itsensä pieneen kulmaan Anton Brightin peittäessä suoran linjan maalille ja Eino-Veikko Ekin hiillostaessa kintereillä, ja lopulta veto meni reilusti tyhjän maalin ohi.
Kaikista lähimpänä maalia TamU oli viisi minuuttia ennen puolta aikaa, kun pallo ajautui Casper Stenroosin luukulle antaman kulman jälkeen viivan taakse Chuya Uwanolle. Tämä siirsi pallon keskemmälle ohittaen samalla lähimmän valkopaidan. Vetokin oli laadukas, mutta pomppasi yläriman kautta maalipotkuksi.
Ennen taukovihellystä TamU sai vielä kolme peräkkäistä kulmaa, mutta kun nämäkään eivät tuottaneet tulosta, lyhyelle tauolle lähdettiin kiikarilukemissa.
Maalihanat aukeavat vihdoin toisella jaksolla
Toisella jaksolla TamU jatkoi siitä mihin oli ensimmäisellä jaksolla jäänyt. Pallonhallinta oli selkeästi vihreissä vierasasuissa pelanneilla Sinipaidoilla, ja Kiffenin yrittäessä vastaiskuja tilanteet saatiin pääasiassa katkottua jo keskialueella.
Kaikkein parasta oli kuitenkin se, että TamU sai päätettyä 230 minuutin mittaiseksi venymään ehtineen kuivan kautensa. Tilanteessa Julius Stenroos pääsi irtopalloon keskiympyrässä, ja syötti juoksuun oikealta keskelle leikanneelle Janar Georgille. Tämä pelasi itselleen eteen boksiin ja sai heti sinne päästyään laitapuolustajana pelanneen Valtteri Lohen niskaansa. Tuomari osoitti epäröimättä kohti rangaistuspilkkua.
Rankkaria asettui laukomaan Roope Kostiainen. Vaikka Niko Tervonen sai käsillään osuman palloon, Kostiaisen laukaus oli niin voimakas, että verkko heilui vastustamattomasti vasemmassa alanurkassa TamUn 0–1-johdon merkiksi.
Kiffen pääsi pian TamUn johtomaalin jälkeen vaaralliseen vastahyökkäykseen, kun pallo riistettiin lupaavassa nousussa olleelta Roope Kostiaiselta. Valkopaidat pelasivat pallon kahdella ristikkäisellä syötöllä Joona Tukiaisen kautta puolittaiseen läpiajoon Samuli Heiskalle, mutta Anton Bright pakotti Heiskan hätäiseen laukaukseen maalin yli.
Tässä kohtaa elettiinkin ottelu ratkaisuhetkiä. Pari minuuttia myöhemmin Janar Georg oli jälleen boksissa pahanteossa Roope Kostiaisen mainion vapauttavan syötön saattelemana, mutta maalivahti Tervonen tuli vastaan ja sai peitettyä Georgin yrityksen. Toisessa päässä Kiffen pääsi parikin kertaa boksiin saakka vaarallisesti, mutta toppari Eelis Korhonen katkoi molemmat tilanteet.
Lopulta TamUn toinen maali syntyi juuri ennen tunnin täyttymistä, kun Eino-Veikko Ek ja Chuya Uwano riistivät pallon keskialueella. Georg otti Ekin lähettämän ristipallon haltuunsa boksin kulmalla, uunotti laitapuolustajaksi poikkeuksellisesti joutuneen Valtteri Lohen, leikkasi keskemmälle ja laukoi pallon sisään etukulmasta. Näin TamU johti riemukkaasti 0–2.
Kahden maalin johdossa ottelu pysyi hyvin TamUn hallussa. Vaihtoruletti alkoi pyöriä jo muutama minuutti Janar Georgin maalin jälkeen, kun maalintekijä itse teki tilaa Arttu Raittiselle. Hyvän kauden 2023 debyytin pelannut Joonas Rantala puolestaan teki 20 minuuttia ennen täyttää aikaa tilaa Eemeli Rantanevalle. Vaihdot eivät sitä tosiseikkaa muuttaneet, että pelitapahtumat olivat hyvin TamUn hallinnassa.
Myös Eric Bullock ja Niko Mertala saivat vartin verran peliaikaa Julius Stenroosin ja Roope Kostiaisen tultua vaihtoon. Enempää vaihtopelaajia ei TamUlla mukana ollutkaan yöllä nousseen kuumeen pakotettua muutaman pelaajan jäämään kotiin.
Illan komein laukaus nähtiin 77. minuutilla, kun TamU loi painetta Kiffenin maalille. Kotijoukkue purki pallon Chuya Uwanon keskityksen jälkeen boksista suoraan Casper Stenroosille 25 metrin etäisyydelle maalista. Hiljattain 19 vuotta täyttäneen nuorukaisen kaunis laukaus suuntautui kohti takayläkulmaa, mutta maalivahti Niko Tervonen venyi upeaan torjuntaan.
Tämän jälkeen ottelussa ei enää nähty tekopaikkoja lukuunottamatta Kiffenin lisäajalla boksin oikealle laidalle rakentamaa vetopaikkaa. Tejan Deenin tulinen ja vähän turhautuneenkin oloinen veto suuntautui kuitenkin päätylakanaan.
Talvilomalle hyvissä tunnelmissa
Lauantain ottelu oli joukkueen viimeinen tapahtuma ennen alkavan viikon kestävää talvilomaa. Päävalmentaja Jukka Listenmaa oli silminnähden mielissään siitä, että vapaaviikkoa lähdetään viettämään aivan erilaisissa tunnelmissa kuin missä oltiin viikko sitten Pallo-Iirot-pelin jälkeen.
”Pelaajat pitivät heti edellisen ottelun jälkeen keskenään palaveria siitä, että sellainen ei tule enää ikinä toistumaan. Sitten vielä torstaina käytiin harjoituksissa vähän asioita läpi samalla teemalla ja samoin tänään ottelupalaverissa. Pojat tekivät sellaisen tasonnoston, että nyt on hyvä jäädä lomalle”, Listenmaa kertasi.
Nollan pitäminen miellytti tietenkin jälleen päävalmentajaa, mutta myös hyökkäyspään tekeminen sai kiitosta.
”Nyt saatiin pallollista pelaamista taas mukaan, ja sitä oli tosi nautinnollista katsoa sivusta. Myös prässi oli kovalla tasolla”, Listenmaa kiitteli.
”Vastustajakin koitti prässätä, mutta kyllä me päästiin pelaamaan prässin ohi hienosti. Oli hyvää tekemistä. Hyökkäyskolmanneksella on ajoitusten kanssa hakemista, mutta tänään oli parempaa kuin viimeksi. Saatiin pidettyä joukkue vähän leveämmällä, ja sitä kautta päästiin tilanteisiin jo huomattavasti paremmin.”
Yksi hyvin toimiva alue TamUn pelissä oli keskikentän kolmikko, jossa aloittivat pohjalla Eetu Räisänen ja Julius Stenroos ja kymppipaikalla Casper Stenroos. Nuoret veljekset näyttivät jälleen miehekkäitä otteita.
”He ovat pelitaitavia poikia, ja pelikovuuskin on hyvällä tasolla siihen nähden, että he ovat kumpikin vielä aika hentoisia kavereita. Menevät rohkeasti tilanteisiin eivätkä väistele kyllä yhtään. Hattua täytyy ’Capellekin’ nostaa, ja olisi vaan saanut upea kaukolaukaus mennä vielä maaliin. Veskarilta upea torjunta”, Listenmaa kehuu.
Eelis Korhonen yllätti myös itsensä
Yksi ottelun onnistujista oli Eelis Korhonen, joka joutui yllättäen topparin paikalle Ali Aitbenzanzounin jäätyä pienen jalkavaivan äitymisen takia kotiin. Edellisen kerran laitapuolustajana parhaiten viihtyvä Korhonen oli pelannut topparina kolme vuotta aiemmin, ja silloinkin yhden ainoan kerran.
”Kyllä se vähän itsenikin yllätti, että oma peli lähti kulkemaan oudolla pelipaikalla näin hyvin alusta asti. Yllättävän hyvä oli pelata, kun kaverit ympärillä ohjasivat koko ajan”, lähettää Korhonen kehuja erityisesti äänekkään toppariparinsa Anton Brightin suuntaan.
”Perjantaina oli yksi treeni jossa Eelistä vähän käytettiin topparina pienenä vihjeenä siitä, että tällainen paikka voi tulla eteen. Oli kyllä todella kova suoritus, ja siitä saatiin yksi lisäkortti tähän ryhmään”, päävalmentaja Listenmaa hehkutti.
Joukkueen tasonnostosto edellispeliin verrattuna miellytti luonnollisesti myös Eelis Korhosta.
”Joukkue lähti tänään hyvällä ilmeellä taistelemaan, ja tehtiin selvä tasonnosto. Viime pelin jälkeen oltiin niin tyytymättömiä omaan peliesitykseen, että päätettiin ettei se enää tällä kaudella toistu. Hyvä ryhtiliike tuli otettua”, Korhonen summaa.
Loman jälkeen siirrytään ulos
Pakkanen paukkuu hiihtolomaviikon alkaessa, mutta Tampere Unitedilla on joka tapauksessa suunnitelmissa siirtyminen ulos, kun harjoittelu jatkuu taas viikon päästä maanantaina. Se on selkeä kevään ja kauden alun lähestymisen merkki.
”Mikäs sen mukavampaa kuin päästä haistelemaan ulkoilmaa. Sitten aletaan käydä hyökkäyspeliä enemmän läpi. Nyt ollaan vasta parissa reenissä ja ottelupalavereissa nopeasti käyty asiaa läpi, mutta nyt aletaan keskittyä enemmän siihen puoleen”, kertoo Listenmaa lomanjälkeisistä suunnitelmista.
Pian edessä on myös melkoinen harjoitusotteluiden suma. Seuraava ottelu pelataan vajaan kahden viikon päästä lauantaina 11.3. TPV:n vieraana ensi kauden kotikentällä Kaupissa. Heti seuraavan viikon torstaina kohdataan NoPS Menkalan tekonurmella Nokialla ja vain kaksi päivää myöhemmin lauantaina 18.3. HJS talven viimeisessä halliottelussa Säästöpankki-areenalla Hämeenlinnassa.
Tervetuloa mukaan kaikkiin näihin otteluihin!
0 – 2
( 0 – 0 )
60′ Janar Georg
Yleisöä:
21
32 | Antti Kuusinen | ||
4 | Eino-Veikko Ek | ||
6 | Eelis Korhonen | ||
10 | Roope Kostiainen | 74' | |
11 | Casper Stenroos | ||
13 | Anton Bright C | ||
15 | Joonas Rantala | 70' | |
17 | Chuya Uwano | ||
24 | Eetu Räisänen | ||
26 | Julius Stenroos | 74' | |
56 | Janar Georg | 63' | |
30 | Remu Koikkalainen | ||
3 | Eemeli Rantaneva | 70' | |
7 | Niko Mertala | 74' | |
9 | Eric Bullock | 74' | |
19 | Arttu Raittinen | 69' | 63' |