Viime syksynä sarjanousua juhlinut Tampere Unitedin kakkosjoukkue pelaa tulevalla kaudella Tampereen piirin Vitosen kakkoslohkossa, jossa se saa vastaansa mielenkiintoisia tamperelaisia ja piirin pohjoisempien alueiden joukkueita.
Lohkossa on mukana kaksi kakkosjoukkueelle aiemmilta kausilta tuttua joukkuetta. Paikalliskilpailija TaPa oli kaudella 2014 kakkosjoukkueen Kutosen lohkon parhaita joukkueita ja voitti molemmat keskinäiset ottelun niukoin numeroin. Samalla kaudella kakkosjoukkue pelasi lisäksi Piiricupin 1. kierroksen ottelun nyt samaan Vitosen lohkoon asetettua Ikaalisten Urheilijoita vastaan. Tuossa ottelussa Sinipaidat kärsivät karvaan tappion maalein 1–2 (0–1). Alkava kausi tarjoaakin makeat paikat revansseihin.
Lohkossa on myös mukana muutama edustusjoukkueen entinen lohkotoveri. Näitä ovat Kutosen kauden kova kilpakumppani ja viime kaudella Nelosesta pudonnut ylöjärveläisjoukkue Pelikassit sekä Vitosen kauden kilpakumppanit HST (Tampere) ja PJK/2 (Pirkkala). Lisäksi länsitamperelainen LaPro on Sinipaidoille hyvin tuttu joukkue, vaikkei joukkueiden välillä olekaan aiemmin ollut virallisia kohtaamisia.
Lohkon muut joukkueet ovat vammalalainen FC Vapsi, nokialainen PoNU BK sekä Ylöjärven Ilves. Matkaottelut rajoittuvat näin ollen vain kahteen Ikaalisissa ja Vammalassa pelattavaan otteluun, sillä muutoin pelataan Tampereen seudulla. Odotettavissa on kovatasoinen sarja, mutta joukkueiden voimasuhteita on tässä vaiheessa kevättalvea liian aikaista spekuloida tarkemmin.