Miesten kakkosjoukkueella on perjantai-iltana vuorossa kauden toiseksi odotetuin ottelu, kun se kohtaa paikallisvastustaja Tampereen Pallo-Veikot vierasottelussa Kaupissa. Kesän kohtaamisessa kotona Pyynikillä kakkosjoukkue laittoi TPV:n ahtaalle, mutta joutui lopulta taipumaan lukemin 1–2 (0–1). Perjantain ottelussa asetelmat ovat Sinipaitojen kannalta siinä mielessä herkulliset, että TamU saa pelata täysin vailla paineita, kun taas TPV:n on käytännössä pakko voittaa, jotta se säilyttää asemansa kamppailussa Kakkoseen noususta.
TPV – TamU 2
- TamU taistelee paineettomasti sarjan viidennestä sijasta.
- TPV tulee ottelun kovimmin painein, sillä tappio voi tarkoittaa jopa sarjanousun luisumista käsistä.
- Kauden edellisessä kohtaamisessa TamU laittoi tiukasti kampoihin ja lopputulos oli niukka 1–2 (0–1) -tappio.
Odotan yleisöä tulevan paljon sekä TPV:n puolelta että erityisesti TamUn ja Sinikaartin osalta, ja haluamme antaa kannattajille juhlimisen aihetta.
Päävalmentaja
TPV:n aseman tekee tukalaksi se, että Nokian Palloseura nousee todennäköisesti torstai-illan ottelussaan TPV:n ohitse sarjataulukossa. Nokialaisilla on vastassaan sarjan häntäpäähän jäänyt ACE, ja olisi suuri yllätys, jos neljä edellistä otteluaan voittanut NoPS ei tätä ottelua hoitaisi. Voitolla NoPS nousee pisteen verran TPV:n ohi selvästi paremmalla maalierolla, ja näin ollen TPV tarvitsisi voiton TamU vastaan noustakseen takaisin nokialaisten edelle.
TPV tulee perjantain otteluun hankalassa tilanteessa, sillä se on ottanut kahdessa edellisessä ottelussaan kauden ensimmäiset tappionsa Kolmosessa. Ensin se hävisi nimenomaan NoPSille vieraissa maalein 3–1 ja sitten FC Haka junioreille niin ikään vieraissa maalein 1–0. Ainakin julkisia foorumeja katsoen nousupöhinä joukkueen ympärillä tuntuu laantuneen. Suora nousu näyttää menevän joka tapauksessa Rauman Pallo-Iiroille, joilla on jäljellä enää kaksi ottelua oman Kolmosen lohkonsa tyvipään joukkueita vastaan. Tällöin TPV joutuisi kaksiosaiseen nousukarsintaan Etelän Kolmosen lohkon B voittajaa vastaan.
Juuri tässä tilanteessa TPV kohtaisi varmasti mielellään minkä tahansa muun joukkueen kuin paikallisvastustaja Tampere Unitedin, jonka kannattajat ovat varmasti paikalla Kaupissa jonkinlaisella joukolla, vaikka kyse ei olekaan omasta edustusjoukkueesta. Toisaalta TamU-leirissä on varmasti myös ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita tulevasta. Vaikka olisi mukava laittaa TPV:lle kapuloita rattaisiin kakkosjoukkueen voimin, todennäköisesti useimmat Tampere Unitedin leirissä näkisiviät silti mieluiten TPV-derbyn paluun edustustasolle ensimmäisen kerran sitten kauden 2018.
Joukkueella on vain voitto mielessä
Tampere United pääsee haastamaan TPV:n täysin paineettomassa tilanteessa. Sijoitus sarjassa on tällä hetkellä viides, ja pisteissä matkaa sekä nousu- että putoamiskamppailuun on reilusti. Viides sija vastaa myös joukkueen ennen kauden alkua asettamaa tavoitetta, mutta päävalmentaja Markus Kopf on jo kauden aiemmissa haastatteluissa harmitellut sitä, että sarjan neljästä parhaasta joukkueesta ei ole otettu hyvistä peleistä huolimatta yhtään voittoa.
”Haluamme voittaa jokaisen ottelun, ja tämä on myös viimeinen mahdollisuutemme voittaa yksi kärkinelikon joukkueista, kun tähän mennessä meillä on niistä peleistä vain yksi tasapeli. Haluamme myös pitää viidennen sijan sarjassa, ja myös se vaatii voittoa”, päävalmentaja toteaa.
Ottelun asetelmien arviointia mutkistaa se, että useimmissa kakkosjoukkueen otteluissa on nähty myös edustusjoukkueen pelaajia hakemassa pelituntumaa. Esimerkiksi edellisessä ottelussa PP-70:tä vastaan mukana olivat hiljattain mukaan liittynyt maalivahti Veikka Stålhand ja loukkaantumisesta äskettäin toipunut laitapelaaja Mauno Sirén. Paljon kakkosjoukkueessa pelannut hyökkääjä Farhad Rahimi on nuorena pelaajana myös käytettävissä, vaikka hän on jo pelannut edustusjoukkueessa 2.9. jälkeen.
Päävalmentaja Kopf odottaa perjantain ottelua ja pelaamista tavallista suuremman yleisön edessä jo innolla.
”Odotan yleisöä tulevan paljon sekä TPV:n puolelta että erityisesti TamUn ja Sinikaartin osalta, ja haluamme antaa kannattajille juhlimisen aihetta. TPV:llä on kovat paineet, ja meillä on mahdollisuus lisätä jännitystä taisteluun sarjan kärkipaikasta kauden kahdessa viimeisessä ottelussa”, Kopf toteaa.
”TPV tekee varmasti kaikkensa voiton eteen, koska heillä on pelissä kaudelle asetettu nousutavoite. Vaikka kyseessä on TPV:n kotiottelu, mutta toivon että yleisö jakaantuu tasaisesti TamUn ja TPV:n kannattajiin, jotta joukkue saa lisävirtaa yleisöstä.”
”TPV on ottelun selvä ennakkosuosikki ja paineet ovat heillä. Meillä on vain voitettavaa, ja se parantaa meidän mahdollisuuksiamme”, Kopf päättää.
Ottelu pelataan Kaupin tekonurmella 3 eli katsomokentällä perjantaina 23.9. kello 20.00. TPV on varannut Tampere Unitedin kannattajille oman katsomon, jossa on omat palvelut anniskelu mukaanlukien. TPV veloittaa sisäänpääsystä 5 euroa.
Muokattu 23.9.2022 klo 11.03: Toisin kuin jutussa alunperin kerrottiin, Farhad Rahimi on nuorena pelaajana pelikelpoinen.