Tampere Unitedin kakkosjoukkue on avannut kautensa Tampereen piirin Nelosessa kolmella voitolla. Viimeisenä kaatui perjantai-illan ottelussa LeKi-futis Sääksjärven tekonurmella lukemin 0–2 (0–1). Edustusjoukkueen ja kakkosjoukkueen välinen yhteistyö on tällä kaudella aiempaa tiiviimpää, mistä kertoo paljon se, että kakkosjoukkueen päävalmentaja Weeti Tero on ottanut vastaansa myös edustusjoukkueen joukkueenjohtajan tehtävät. Alkukauden tulosten perusteella joukkue on tulossa kovalla ryminällä kohti Kolmosta.
TamUn koakkosjoukkue lähti siis otteluun voitettuaan kauden kaksi ensimmäistä peliään. LeKi oli sitä vastoin hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan. Taustalla oli myös aiemmin keväällä Saharassa pelattu harjoitusottelu, joka päättyi TamUn 0–4-voittoon.
Lähtökohdat olivat Sinipaidoille hieman normaalista poikkeavat. Lähes kaikissa harjoitusotteluissa avannut keskikentän kolmikko Ali Aitbenzanzoun – Ahmed Kharsani – Salim Seddiki oli kokonaisuudessaan sivussa ottelusta. Tilalla avasi vasemmalla laidalla normaalisti pelaava Eemeli Peltonen sekä edustusjoukkueessa yleensä laitahyökkääjänä pelaava Marcio Severino. Kentällä nähtiin myös kolme muuta edustusjoukkueen sopimuspelaajaa: Elias Harala, Nils Strömsholm sekä Valtteri Uimonen.
Ensimmäinen jakso lähti käyntiin sekavanlaisissa merkeissä. Kummallakaan joukkueella ei ollut varsinaisesti organisoituja hyökkäyksiä ja kotijoukkue LeKi pääsi muutaman kerran laukaisupaikoille aivan Tampere Unitedin rangaistusalueen tuntumasta. Reilun 20 minuutin pelin jälkeen kontrolli peliin kuitenkin löytyi hieman paremmin, eikä tämän jälkeen kulunut kauaa, kun edustusjoukkueesta vierailulla ollut Nils Strömsholm vapautui vasemmalta laidalta läpiajoon viimeistellen tyylikkäästi tolpan kautta lukemiksi 0–1.
Hieman ennen taukoa alkoikin pienimuotoinen pelaajakato. Eemeli Peltonen joutui jättämään ottelun kesken hieman ennen taukoa, ja puoliajalla myös oikealla laidalla pelannut Elias Harala joutui tulemaan kovan iskun takia vaihtoon. Toiselle puoliskolle Sinipaidat astelivat maalin johtoasemassa.
Toinen puolisko käynnistyi vauhdikkaasti, kun vain muutaman minuutin pelin jälkeen Strömsholm vapautui jälleen ohittaen jo vastustajan maalivahdin. Maalivahti kuitenkin pääsi käsiksi vielä TamU-laituriin kaataen hänet rangaistusalueen sisällä. Vanhoilla säännöillä tilanne olisi ollut punaisen kortin sekä rangaistuksen arvoinen, mutta nykysääntöjen mukaan tilanteesta kuitenkin keltainen kortti sekä rangaistuspotku. Pilkulta Valtteri Uimonen laukoi lukemiksi 0–2.
Ottelu jatkui tästä eteenpäin jälleen sekavana, eikä pallo ollut oikeastaan kontrollissa kummallakaan joukkueella erityisen hyvin. TamU piti kuitenkin LeKin vaarattomana, lukuun ottamatta yhtä tilannetta, jossa LeKin hyökkääjä pääsi nostamaan pallon yli maalivahti Janne Itkosen. Peliväline kuitenkin pomppi ohi maalin.
Ottelun loppupuolella laitapuolustaja Mikko Ojanen sekä kymppipaikalla pelannut maalintekijä Valtteri Uimonen joutuivat tulemaan vammojen takia vaihtopenkille. Lisäksi vielä jälleen kallisarvoista työtä läpi ottelun tehnyt hyökkääjä Moktar Laouini sai toisen keltaisen korttinsa joutuen ennenaikaisesti suihkuun.
Sekavan 90-minuuttisen, neljän lievän loukkaantumisen ja punaisen kortin jälkeen TamU kuitenkin päätti ottelun 0–2-voittoon. Puolustajakaksikko ”Pastori ja Nestori” eli Johannes Saranpää ja Ville Toiva pelasivat jälleen erinomaisen ottelun yhdessä johtaen alakerran linjaa. Kolmen ottelun jälkeen joukkue on nyt täydessä yhdeksässä pisteessä jakaen lohkon ykköspaikan yhdessä PJK:n kanssa.
Seuraavan kerran kakkosjoukkue pelaa perjantaina 17.5. kun Kaukajärven tekonurmelle saadaan vieraaksi Tervakosken Pato. Ottelu alkaa klo 19.45.