Kakkosjoukkue kovin tavoittein kauteen – tänään Kaupissa vastassa FC Melody

25/06/2020
Uutinen

Tampere Unitedin kakkosjoukkue aloittaa urakkansa tänään torstaina, kun Kaupin tekonurmelle 2 saadaan vieraaksi vanha tuttu FC Melody. Viime kauden nousu Tampereen Nelosesta Kolmoseen ei käynyt toteen, vaikka kakkosjoukkue päätyi sarjassa toiselle sijalle. Tämän kauden Tampereen Nelonen pelataan poikkeuksellisesti yksinkertaisena sarjana, joten pelejä joukkueelle tulee puolet vähemmän kuin edeltävänä vuonna.

TamU-uutiskuva

Joukkueen päävalmentajana jatkaa edustusjoukkueestakin tuttu Weeti Tero. Runko on säilynyt samana edeltävästä kaudesta, mutta muutoksiakin löytyy. Uusina kasvoina kakkosjoukkueen peleissä nähdään ainakin TPV-taustainen Tommi Virtanen sekä NePa:sta joukkueeseen siirtynyt Hussein ”Huspa” Al-Khafaji.

Kakkosjoukkueen iloksi myös edeltävällä kaudella Tampere Unitedin edustusjoukkueessa pelannut Taavi Abruquah on liittynyt kakkosjoukkueen vahvuuteen. Pidempään jo seurassa pelanneet Ville Toiva ja Eemeli Peltonen ovat edelleen vahvuudessa. Lisäksi myös edeltävällä Kolmosen kaudella pelannut konkari Timo Kauppinen on liittynyt kakkosjoukkueen vahvuuteen vuoden toipumisen vaatineen akillesjännevamman jälkeen.

Viime kauden vahvuudessa nähdyt Ville Silvennoinen ja Ville Vähänen ovat harjoitelleet koko talven ja kevään edustusjoukkueen mukana, mutta heidät tullaan näkemään varmuudella kakkosjoukkueen otteluissa. Kakkosjoukkueen otteluissa tullaan myös varmasti näkemään kauden mittaan useita edustusjoukkueen sopimuspelaajia.

”Paljon tullaan näkemään edustuksen pelaajia meidän otteluissa. Tämä linkki palvelee varmasti molempiin suuntiin”, Weeti Tero avaa yhteistyötä edustusjoukkueen kanssa.

Viime vuonna nousu saavutettiin pelaamalla, mutta edustusjoukkueen tippuminen sarjaporrasta alemmaksi piti sarjatason samana. Nytkin pelataan vain ja ainoastaan noususta.

”Meillä on aivan selkeä nousutavoite. Minä ja joukkue koetaan, ettei meillä olisi mitään järkeä lähteä mistään muusta pelaamaan”, Tero linjaa.

Weeti Tero lupailee kaunista jalkapalloa peleihin saapuville Tampere Unitedin kannattajille.

”Sitä me pyrimme pelaamaan. Meille tulee noutaja, jos lähdemme peleissä painimaan tai teemme niistä itsellemme juoksukilpailuja. Lähdemme tekemään tulosta pallonhallinnan kautta.”

Tampere Unitedin kakkosjoukkue aloittaa kautensa torstaina 25.6. Kaupin tekonurmella 2 klo 20.00. Vastaan asettuu sarjan kärkipäähän odotettu kovaa kokemusta mukanaan kantava FC Melody.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

25.4. TamU - KPV 2 – 0

30.3. Tuisku - TamU naiset 0 – 6

26.4. TamU 2 - Loiske 1 – 2

2.5. klo 19 TamU - JJK

28.4. klo 20 FC Nokia 2 - TamU naiset

4.5. klo 14 TamU 2 - NoPS