Tampere Unitedin kakkosjoukkue kohtasi TPV:n Pyynikin urheilukentällä lauantaina pelatussa derbyssä, ja kärsi karvaan 1–2 (0–0) -tappion dramaattisten loppuminuuttien maalien jälkeen. Sinipaidat aloitti ottelun maalinteon siirtymällä Akusti Jalasvaaran maalilla 1–0-johtoon vain reilu viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. TPV tuli kuitenkin heti seuraavasta hyökkäyksestä tasoihin, ja lopulta Tuomas Lehden rangaistuspotku lisäajan kuudennella minuutilla takasi TPV:lle voiton. Kakkosjoukkue on kohdannut TPV:n viimeisen kahden kauden aikana neljä kertaa, ja tuloksena on kaksi tasapeliä ja kaksi yhden maalin tappiota. Ensi kaudella näitä otteluita ei kuitenkaan pelata, sillä TPV varmisti lauantain voitollaan nousun ensi kaudeksi Kakkoseen.
1 – 2
- Kakkosjoukkue pelasi jo neljännen tiukan sarjaottelun TPV:tä vastaan, mutta voitto meni tälläkin kertaa niukasti sivu suun.
- Ottelu ratkesi varsinaisen peliajan viimeisellä viidellä minuutilla ja lisäajalla.
- TPV varmisti voitollaan nousun ensi kaudeksi Kakkoseen.
Tampere Unitedilla ottelussa ei ollut enää muuta panosta kuin kunnia paikallisvastustajaa vastaan. Sarjassa TamU on turvallisesti seitsemäntenä, ja tämä sijoitus myös säilyy varmuudella, jos TamU voittaa päätöskierroksella Paton vieraissa Tervakoskella.
Pelin panoksettomuus näkyi yleisörakenteessa. Pyynikille saapui ihan mukavat 179 katsojaa, mutta heistä reilusti yli puolet olivat TPV:n kannattajia, jotka toivoivat saavansa nousubileet, joissa puitteet järjestää paikalliskilpailija.
Ottelu oli alusta loppuun TPV:n vahvaa hallintaa, mutta tuttu lainalaisuus siitä, että ratkaisupelit ovat vaikeita toteutui täydellisesti. TamU puolusti tiiviisti etenkin omaa boksiaan, ja teki TPV:n olon hankalaksi. Toki TamUlla oli läpi ottelun myös omia hyökkäyksiään, ja muutamia maalintekotilanteitakin saatiin luotua.
Ensimmäisen kerran maali oli lähellä, kun TamUstakin tuttu Emenike eteni vasemmalla pieneen kulmaan ja laukoi yllättävästi. Pallo kilahti tolppaan ilman että maalivahti Juuso Sallinen ehti tehdä elettäkään. Heti perään Emenike pääsi yrittämään vapaapotkua hyvästä paikasta, mutta tällä kertaa Sallinen venytti kätensä alakulmaan vedon tielle.
Juuso Sallinen olikin yksi ottelun hahmoista. Kolmosjoukkueesta hälyytetty maalivahti otti ottelussa lukuisia hienoja torjuntoja, ja piti osaltaan TamU pystyssä. Tulospalvelusta Salliselta löytyy otteluita vain kausilta 2022–23 Seiskasta ja Kutosesta sekä yksi Suomen Cupin ottelu.
Yksi TamUn pirteimpiä oli oikeana laitahyökkääjänä tikannut edustuksen laina Akusti Jalasvaara. Hänen kauttaan syntyivät useimmat TamUn tilanteet.
TPV:n osalta näkyvimpiä olivat puolestaan Emenike sekä toinen TamUsta tuttu hyökkääjä Tuomas Lehti. Ensimmäisellä jaksolla oli pariinkin kertaan lähellä, että tämä kaksikko olisi rakentanut maalin, mutta molemmilla kerroilla Lehden jalka ei aivan yltänyt tökkäämään matalaa keskitystä maalin edestä verkon perukoille. Lisäksi Lehti sai kaksi hyvää vetopaikkaa boksissa, mutta molemmat laukaukset jäivät TamUn uhrautuvaan blokkiin.
Aivan jakson lopulla TamU sai vielä yhden tilaisuuden tehdä maali, kun kapteeni Matias Stark lähetti pallon kaukaa vapaapotkusta kohti maali. Entinen TamU-maalivahti Sami Maja torjui pallon yllättäen kulmapotkuksi, mutta sekään ei tuottanut tulosta. Näin tauolle mentiin maalittomissa tasalukemissa.
Tiivis puolustaminen jatkuu toisella jaksolla
TPV painoi päälle heti toisen jakson alusta alkaen, ja sai kulmapotkun vasemmalta. Tuomas Lehden kierteinen pallo kiersi maalin edustan olleen pelaajamassan yli suoraan takatolpan juureen, josta se kimposi vitosen viivalle Po Law’lle. TamUssa kaudella 2021 pelanneen Law’n veto karkasi kuitenkin nopeassa tilanteessa maalin yli.
Tästä eteenpäinkin TPV:n painostus oli kovaa, ja tunnin kohdalla paikkoja alkoi tulla kuin liukuhihnalta. Ensimmäisenä Emenike pääsi laukomaan vapaapotkun reilusta kahdestakymmenestä metristä, mutta maalivahti Juuso Sallinen otti kuitenkin komean torjunnan.
Seuraavaksi Po Law lähetti Elmeri Riikosen juoksuun boksiin, mutta Roope Koikkalainen torppasi hänet kovaa mutta rikkeettä kentän pintaan. Hetkeä myöhemmin Law pääsi puskemaan aivan maalin edestä kun Emenike oli heittänyt pitkän sivurajaheiton, mutta pusku jäi sen verran voimattomaksi, että Juuso Sallinen sai kurotettua pallon käsiinsä.
TamUn ensimmäistä varsinaista tekopaikkaa saatiin odottaa aina 68. minuutille saakka. TamU sai pidettyä palloa pidemmän aikaa syvällä TPV:n alueella vasemmalla laidalla. Lopulta edustuksen laina Eemeli Rantaneva yritti murtautua boksiin ja tuli rikotuksi keltaisen kortin arvoisesti. Vaparia asettui laukomaan boksin kulmalle Panu Väliaho, jonka laukaus yllätti maalivahti Sami Majan, mutta kimposi kuitenkin tolpasta takaisin kentälle ja punapaitojen purettavaksi.
TPV:n painostus tuntui hiipuvan tässä vaiheessa. Seuraava varsinaisesti vaarallinen tekopaikka syntyi, kun TamU hyökkäsi oikean kautta ja kierrätti pallon boksin yläpuolelta vasemmalle. Sieltä pallo pelattiin Matias Starkin jalkaa, mutta veto karkasi pahasti yli.
Heti seuraava Sinipaitojen hyökkäys johti johtomaaliin. Juha Unkuri katkaisi päällä TPV:n ristipallon boksissa ja puski pallon Panu Väliaholle. Oikea kaista oli täysin vapaana ja Väliaho hyödynsi tilanteen syöttämällä Akusti Jalasvaaralle hyvän pystypallon. Jalasvaara uunotti toppari Miika Ekmarkia boksissa ja laukoi vasemmalla jalallaan pallon tolpan kautta maalin takakulmaan.
Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä avauspotkun jälkeen TPV ei luovuttanut palloa TamUn haltuun ennen kuin se oli maalissa. Ensimmäisen keskityksen TamU vielä purki, mutta Emenike otti heti pallon haltuunsa. Pallo kierrätettiin hyvään keskityspaikkaan boksin oikealle laidalle, josta matala pallo tuli taisteltavaksi Juha Unkurin ja Miika Ekmarkin jalkoihin. Ratkaisemattomana päättynyt taistelu sysäsi pallon suoraan Akseli Keson jalkaan boksin keskellä, ja tämä sai laukoa pallon rauhassa tyhjiin. Peli oli tasan 1–1.
Tämän jälkeen TPV ei kuitenkaan saanut luotua mitään erityisen kovaa painetta TamUn maalille. Lopulta lisäajan viidennellä minuutilla TPV sai kulman, jonka Emenike lähetti aivan maalin eteen. Maalivahti Juuso Sallinen nyrkkeili pallon helposti väljemmille vesille, mutta samanaikaisesti tuomari näki Roope Koikkalaisen rikkoneen Miika Ekmarkia. Näin pallo vietiin pilkulle.
Rangaistuspotkua asettui laukomaan Tuomas Lehti, joka kesti paineet ja iski TPV:n voiton ja sarjanousun varmistaneen maalin. TPV:n juhliessa maalia pitkään kannattajiensa kanssa TamU kävi aloittamassa pelin ja laittamassa pallon maaliin, mutta tätä temppua tuomari ei katsonut maalin arvoiseksi. Tilanne olisi sääntöjen puitteissa ollut toinen, jos TPV olisi juhlinut maaliaan omalla kenttäpuoliskollaan.
Varsinaisesta avauspotkusta TamU löi vielä kerran paineen TPV:n maalille, mutta sen jälkeen kun Miika Ekmark purki keskityksen päällään, ei maalia enää päästy uhkaamaan.
Onnittelut TPV:lle noususta takaisin Kakkoseen. Erityisesti Tampere United haluaa onnitella myös TamUssa vaikuttaneita pelaajia sekä valmennustiimissä mukana olevaa Markus Halmetta, jolle tämä oli jo kolmas Pyynikillä otettu sarjanousu. Muita TamU-taustaisia sarjanousijoita ovat Tuomas Lehti, Nils Strömsholm, Po Law, Emenike, Sami Maja ja Mika Hilander. Onnea!
1 – 2
( 0 – 0 )
Yleisöä:
179
85′ Akseli Keso
90+6′ Tuomas Lehti (rp)