Tampere Unitedin miesten kakkosjoukkue taipui hyvän taistelun jälkeen 2–3-tappioon Suomen Cupin kolmannella kierroksella. Sarjatasoa korkeammalla pelaava vastustaja Ilves-Kissat hallitsi ottelua, mutta Sinipaidat sinnitteli mukana koko ottelun ajan, eikä tasoituskaan ollut lopussa kaukana.
2 – 3
Pyynikin urheilukentän puutteellisen kunnon vuoksi ottelu oli siirretty Kaupin tekonurmelle. Vaikka keli Kaupissa oli kaikkea muuta kuin keväinen, paikalle oli saapunut satakunta katsojaa mukaan lukien tiivis mutta kovaääninen Sinikaartin lähetystö.
Ottelun alussa Ilves-Kissat painoi aggressiivisesti päälle ja prässäsi ylhäältä. Siinä missä Sinipaidoilla oli suuria vaikeuksia luoda pidempiä syöttökombinaatioita, mustissa paidoissa pelannut vierasjoukkue vyörytti hyökkäyksen toisensa perään Tampere Unitedin maalille.
Ensimmäistä vierasjoukkueen maalia ei lopulta jouduttu odottamaan kovin kauan. Ottelun yhdeksännellä minuutilla Toni Paukkeri otti taitavasti syötön haltuun ilmasta, ja kun tilaa oli, rangaistusalueen ulkopuolelta lähti tarkka laukaus maalin takayläkulmaan.
Maalin jälkeen Ilves-Kissat jatkoi painostusta, mutta hiljalleen kotijoukkuekin alkoi löytää juonta peliinsä. Parinkymmenen minuutin kohdalla Simo Mäensivu avasi oikeaan laitaan Deng Malwalille, joka ajoi rangaistusalueelle. Malwalin syöttö takaviistoon löysi Ville Vähäsen, jonka komea laukaus upposi maalin etunurkkaan.
Vastahyökkäyksestä syntynyttä tasoitusta ei kuitenkaan saatu juhlia kovin kauan. Vain noin viisi minuuttia myöhemmin Toni Paukkerin keskitys löysi maalin takakulmalle luvattoman vapaaksi jääneen Antti Kujalan, joka nikkasi pallon etukulmasta sisään.
Jakson loppu meni Ilves-Kissojen hallinnassa, eikä Tampere Unitedin pystynyt juurikaan luomaan vakavasti otettavia maalipaikkoja. Kun takaiskuilta kuitenkin vältyttiin omassakin päässä, tauolle mentiin vierasjoukkueen 1–2-johdossa.
Toisella jaksolla hyvää taistelua
Jos ensimmäisellä jaksolla ei vielä ihan nähty cup-otteluihin perinteisesti kuuluvaa rytinää, Tampere United tuli toiselle puoliskolle taistellen ja heti alkuminuuteista lähtien Ilves-Kissat haastettiin tosissaan.
Heti toisen jakson ensi minuuteilla kevyellä jalalla liikenteessä ollut Deng Malwal petasi huippupaikan Mikko Jussilalle. Jotenkin Kissa-vahti Joni Miettinen kuitenkin ehti Jussilan Laukauksen eteen.
Kun ottelua oli pelattu noin tunti, Sinipaitojen Tolga Yuksekin palautus omalle maalivahdille jäi lyhyeksi. Toni Paukkeri haistoi tilanteen, kiersi maalivahti Jamie Acostan ja viimeisteli tilanteeksi 1–3. Takaisku oli harmittava, sillä Sinipaidoilla oli juuri varsin hyvä ote ottelusta.
Hetken ottelu tuntui jo ratkenneen, mutta Sinipaidat ei antanut periksi. Kymmenen minuuttia myöhemmin pallo oli taas verkossa, kun kentälle vaihdettu Iikka Häkkinen alisti boksissa kissa-toppari Ville Puustista ja jatkotilanteesta Simo Mäensivu laittoi pallon maaliin tyylikkäällä laukauksella.
Kavennus takasi viimeiselle 20 minuutille aidon cup-tunnelman. Paikkoja avautui kentän molemmissa päissä, kun Sinipaidat pelasi rohkeasti. Ilves-Kissat onnistui muun muassa saamaan pallon samassa hyökkäyksessä kaksi kertaa poikkipuuhun, mutta maaliin pallo ei päätynyt.
Loppuminuuteilla Ilves-Kissat pelasi räikeästi aikaa, kun pelaaja toisensa jälkeen makaili tekonurmen pinnassa. Pelikellon lähestyessä täyttä peliaikaa Deng Malwal irtosi vastustajan väsyneestä puolustuslinjasta. Malwal oli jo kiertämässä maalivahti Miettistä, mutta jostain tämä vielä sai kätensä pallon eteen. Niin lähellä, mutta ei kuitenkaan.
Vaikka ottelu ei lopulta tuonutkaan jatkopaikkaa, Sinikaarti kiitti ottelun tauottua kakkosjoukkuetta hyvästä taistelusta lauluin. Ensimmäisellä jaksolla otettiin lähinnä vastaan, mutta eritoten toisen jakson esityksessä oli lupaavia elementtejä.
Kopf oli ylpeä joukkueestaan
Päävalmentaja Markus Kopf harmitteli lopputulosta, mutta näki joukkueen otteissa myös paljon hyvää.
”Olen hyvin ylpeä joukkueesta. Lopussa vastustaja yritti vain pelata aikaa, ja se kertoo aika paljon ottelusta. Lopputulos oli tiukka, lukemat 2–3 sarjaporrasta ylempää joukkuetta vastaan, joten olen kyllä ylpeä pojista.”
Ottelun ennakkoasetelma oli Kopfin mukaan hyvin tiedossa, ja pelisuunnitelma oli rakennettu sen mukaisesti.
”Oli ennakkoon selvää, että Ilves-Kissoilla on enemmän yksilötaitoa, ja sitä kautta he tulevat pitämään palloa enemmän. Meidän mahdollisuutemme piili siinä, että juoksemme, taistelemme ja käytämme paikkamme. Ja aika hyvin ne sitten käytimmekin”, Kopf tiivisti.
Päävalmentaja kertoi ottelun myös palvelleen hyvin alkavan Kolmosen kauden viimeistelyharjoituksena. Harjoituskentän opit alkavat jo näkyä joukkueen otteissa.
”Me pystyimme onnistuneesti seuraamaan otteluun tehtyä suunnitelmaa, ja pelasimme sillä tavalla kuin joukkueen haluankin pelaavan.”
Suomen Cup taipaleen päätyttyä neljänteen otteluun kakkosjoukkue saa keskittyä pian alkaviin Kolmosen peleihin. Näistä ensimmäisenä on ohjelmassa kiirastorstaina 14.4. Kaukajärven tekonurmella pelattava vierasottelu TKT:tä vastaan, mikäli kenttä vain on pelikunnossa. Kotiavaus pelataan Pyynikin urheilukentällä TP-T:tä vastaan sunnuntaina 24.4.
2 – 3
( 1 – 2 )
Yleisöä:
103