Kakkosjoukkue kärsi niukan tappion Kolmosen derbyssä

12/06/2022 TamU 2
Otteluraportti

Miesten kakkosjoukkue taisteli urhoollisesti Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan lauantaina pelatussa Kolmosen derbyssä ja sai taakseen valtaosan Pyynikin urheilukentälle saapuneista 209 katsojasta, mutta lopulta TPV otti sinänsä pelitapahtumiin nähden ansaitun 1–2 (0–1) -voiton. Pyynikillä oli poikkeuksellinen tunnelma ottaen huomioon, että kotijoukkueella pelissä oli kakkosjoukkue, sillä Sinikaarti oli hyvin edustettuna paikalla, ja pitkästä aikaa Pyynikillä kuultiin kunnon kilpailua äänialan herruudesta kannattajaryhmien välillä, kun myös Tammelan Voima yritti parhaansa pääkatsomon toisessa päässä.

Kolmonen

1 – 2

  • TPV hallitsi ottelua hienokseltaan, mutta TamU piti ottelun tasaisena ja taisteli pisteistä loppuun asti.
  • Ratkaisumaalit syntyivät TamUn helpoista virheistä.
  • Kapteeni Matias Stark teki TamUn ainokaisen suoraan kulmapotkusta.

Olen pettynyt ettemme onnistuneet saamaan pisteitä, sillä tämä oli hyvä peli meiltä. En ole pettynyt joukkueen suoritukseen, mutta siihen olen ettemme saaneet edes yhtä pistettä.

- Markus Kopf
Päävalmentaja

Ottelu ratkesi meidän helppoihin virheisiin. Emme voi tehdä hyviä joukkueita vastaan sellaisia virheitä, joka johti ensimmäiseen takaiskumaaliin.

- Markus Kopf
Päävalmentaja

Ottelu lähti liikkeelle TamUn osalta tunnustelevana, ja TPV pääsi luomaan uhkaa Sinipaitojen maalille. Vierasjoukkue prässäsi korkealta, ja Sinipaidoilla oli selkeitä vaikeuksia sen purkamisessa. Muutamissa vastahyökkäyksissä oli kuitenkin jo aihioita maalintekoon asti, mutta kunnon tekopaikkoihin ei päästy.

TPV:n kulmapotku loivat ottelun alussa uhkaa TamUn maalille.

TamUn ensimmäinen varsinainen tekopaikka syntyi vartin kohdalla, kun Olli Kulmala nousi vasenta laitaa ja keskitti maalille. Useasta boksiin rynnistäneestä pelaajasta Tolga Yuksek sai hiukan päätään väliin, mutta ei saanut käännettyä palloa maalipuiden väliin. Kymmenen minuuttia myöhemmin puolestaa Emenike pelattiin laitajuoksuun toisessa päässä ja tämä pääsikin hyvään tekopaikkaan, mutta veto suuntautui onneksi maalin ohi.

TPV:n siihen mennessä vaarallisin tekopaikka syntyi puolen tunnin kohdalta, kun Roope Tuomi nousi vasenta laitaa ja laukoi tulisen vedon kohti maalin alkakulmaa. Maalivahti Jan-Mikael Järvinen torjui kuitenkin vedon upeasti kulmapotkuksi.

Simo Mäensivu pallossa.

Vierailijoiden johtomaali syntyi harmittavan halvalla tavalla ottelun 38. minuutilla, kun TamU lahjoitti pallon Tuomas Lehdelle pahalla harhasyötöllä, eikä tämä hyvänä maalintekijänä jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Herrasmiehenä Lehti ei tuulettanut maaliaan entisen kotiyleisönsä edessä, vaan elehti hillitysti myös pelikavereilleen, ettei osallistu riehakkaampiin juhliin.

Aivan jakson lopussa TamU sai vielä hyvän pitkän hyökkäyksen, jonka päätteeksi pallo pelattiin Pyry Virtaselle rangaistusalueen kulman taakse. Hyvänä laukojana tunnettu Virtanen laukoi kierteisenä maalin takayläkulmaa tavoitellen, mutta pallo kiersi niukasti maalin ohi.

Pyry Virtanen laukoo niukasti ohi maalin takayläkulman.
Kolme maalia kaudella tehnyt Ville Vähänen pelasi tällä kertaa vain ensimmäisen jakson.

Tasoitus ja nopea kuittaus toisella jaksolla

Toisen jakson alku oli Sinipaidoilta pirteää peliä. Omiin tekopaikkoihin ei toki juuri päästy, mutta myös TPV:n hyökkäykset pidettiin hyvin aisoissa. TamUn paras tilaisuus syntyi kun Deng Malwal nousi hyvin, mutta tämän keskitys blokattiin kulmapotkuksi, josta ei erityistä tulosta aikaan saatu.

Kulmapotku oli kuitenkin se jolla Pyynikin yleisö saatiin huutamaan kovimpaan koko ottelun aikana. Ottelun 57. peliminuutti oli juuri alkanut, kun kapteeni Matias Stark lähetti pallon vasemmalta kulmalipulta. Kaikkien ja etenkin maalivahti Jaakko Häyhän hämmästykseksi pallo kiersi suoraan verkon perukoille, ja näin ottelu oli tasan 1–1.

Eelis Korhonen ja TPV-vahti Jaakko Häyhä kilpailevat pallosta.

Sinipaitojen riemu oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä aivan saman 57. minuutin lopussa pallo oli jo maalissa toisessa päässä. Näppärä sommitelma päättyi Tino Keväänrannan vetoon, joka veit TPV:n 1–2-johtoon.

TamU yritti hakea uutta vauhtia otteluun vaihdoilla. Panu Väliaho oli tullut kentälle jo heti toisen jakson alussa, ja seuraavina vaihtoina Iikka Häkkinen ja Ilveksen kakkosjoukkueesta kesken kauden tullut Eemeli Rantaneva korvasivat Tolga Yuksekin ja Simo Mäensivun. Vaihdoista ei kuitenkaan sanottavaa piristystä peliin saatu, vaan toinen jakso oli maalien jälkeen lopulta molemmissa päissä varsin tapahtumaköyhä.

Aivan lopussa TPV:n Farshad Malekyar pääsi vielä laukomaan, mutta tulinen veto suuntautui maalin ohi. TamU teki parhaansa loppuun saakka, mutta kovasta taistelusta huolimatta loppulukemiksi jäi TPV:n 1–2 (0–1) -voitto.

Panu Väliaho on pudonnut puolustuksen tueksi. Mukana tilanteessa myös laitapuolustaja Samuli Luoma.
Taistelu jatkui loppuun saakka. Taustalla runsaslukuinen Sinikaarti.

Päävalmentajan kommentit

Päävalmentaja Markus Kopf oli tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueensa esitykseen, vaikka helpolla annetut takaiskumaalit toki harmittivat.

”Pelasimme kuten halusimmekin pelata. TPV oli toki hiukan parempi, mutta peli pysyi tasaisena ja meillä oli mahdollisuus pisteisiin päätösvihellykseen asti. Olen pettynyt ettemme onnistuneet saamaan pisteitä, sillä tämä oli hyvä peli meiltä. En ole pettynyt joukkueen suoritukseen, mutta siihen olen ettemme saaneet edes yhtä pistettä.”

Päävalmentaja Markus Kopf kättelee vaihtoon tuleevaa kapteeni Matias Starkia.

Molemmat takaiskumaalit olivat päävalmentajan mielestä liian helposti annettuja.

”Ottelu ratkesi meidän helppoihin virheisiin. Emme voi tehdä hyviä joukkueita vastaan sellaisia virheitä, joka johti ensimmäiseen takaiskumaaliin.”

”Sitten 1–1-tasoitusmaalimme jälkeen meille tuli liikaa hyökkäysintoa ja pari pelaajaa pelasivat itsensä ulos. Meidän olisi pitänyt rauhoittaa peliä keskittyä pitämään tasalukemat. TPV tietysti halusi kuitata tasoituksen välittömästi ja onnistuikin siinä aivan liian nopeasti”, kertaa Kopf lievää höntyilyä tasoitusmaalin jälkeen.

”Ilman TPV:n nopeaa kuittausta meillä olisi ollut tasatilanteessa paremmat mahdollisuudet ottaa tulos. Alusta oli selvää, että emme saisi montakaan maalipaikkaa, sillä TPV oli päästänyt koko kaudella vain neljä maalia. Odotettavissa oli ehkä 2–3 maalipaikkaa.”

Otteluennakossa Kopf mainitsi yhtenä joukkueensa vahvuutena sen, että vaihtopelaajat pystyvät aina tuomaan uusia asioita kentälle ja vahvistamaan joukkuetta.

”Yleensä pelimme jopa paranee vaihtojen myötä, mutta nyt pystyimme vaihtojen avulla pikemminkin ylläpitämään saman tason, kun pelaajat alkoivat väsyä. Olen tyytyväinen jokaisen pelaajan suoritukseen.”

Joukkue ja Sinikaarti kiittävät toisiaan illan suorituksesta.

Kakkosjoukkueen seuraava ottelu pelataan viikon päästä sunnuntaina 19.6. kun Pyynikille saadaan vieraaksi aina mielenkiintoinen ja sarjassa yhden pisteen TamUn edellä oleva ACE. Otteluun on vapaa pääsy, mutta tähän otteluun ei valitettavasti näillä näkymin saada palveluita paikalle, sillä useat ottelutapahtumien avainhenkilöt ovat edellisenä päivänä naisten edustusjoukkueen mukana vierasottelussa Maarianhaminassa.

Tämän jälkeen kausi jatkuu keskiviikkona 29.6. vierasottelulla sarjan pohjalle jämähtänyttä Ikaalisten urheilijoita vastaan, mutta sen jälkeen edessä onkin lähes kuukauden tauko, sillä seuraava ottelu pelataan TKT:n vieraana Hervannassa vasta keskiviikkona 27.7. Tämä jälkimmäinen ottelu oli alunperin tarkoitus pelata keväällä kauden ensimmäisenä otteluna, mutta kylmä ja luminen kevät esti tuolloin ottelun pelaamisen.

”Meillä on vielä kaksi ottelua ennen kesätaukoa, ja näistä peleistä meidän tavoitteemme on ottaa kuusi pistettä. Tämä tavoite meidän täytyy myös saavuttaa, sillä emme saa pisteitä siitä että pelaamme hyvin kärkijoukkueita vastaan mutta silti häviämme. Meidän täytyy lähteä keskikastin joukkueita samalla asenteella kuin hyviä joukkueita vastaan, sillä silloin en ole yhtään huolissani kuuden pisteen saamisesta. Katsotaan sitten kesätauon jälkeen lisää”, Kopf paaluttaa.

Kolmonen

1 – 2

( 0 – 1 )

57′ Matias Stark

Yleisöä:
209

38′ Tuomas Lehti
58′ Tino Keväänranta

Yleisöä:
209

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

10.5. RoPS - TamU 0 – 2

9.5. PaiHa - TamU naiset 3 – 1

11.5. ACE - TamU 2 1 – 2

15.5. klo 19 TamU - EPS

17.5. klo 14 TamU naiset - IPa

19.5. klo 19 TamU 2 - TP-49