Kakkosjoukkue ja LaPro maalittomaan tasapeliin

06/05/2016

Sinipaitojen kakkosjoukkueen kauden toinen ottelu pelattiin Ikurin tekonurmella. Vaikka pallonhallinta oli vahavasta TamUlla, hyvin puolustanut LaPro oli lähellä jopa päättää kakkosjoukkueen toista kautta jatkuvan tappiottoman putken, mutta kotijoukkueen tekemä maali liputettiin paitsiona. Lopputuloksena 0–0.

Ottelu lähti käyntiin tällä kertaa vihreissä vieraspaidoissa esiintyneen TamUn merkeissä. Joukkue loi hyviä aihioita hyökkäyksille, mutta LaPro puolusti tiiviisti. Huomattavaa oli moraali, jolla LaPro tuli kerta toisensa jälkeen puolustamaan vähintään kahdeksalla miehellä. Tätä edesauttoi myös joukkueen pitämä lähes jääkiekkomainen vaihtoruljanssi.

Edustusjoukkueesta lainassa ollut Mika Kytöviita aiheutti päänvaivaa LaPron puolustukselle, mutta nousut saatettiin peitettyä eikä LaPron maalilla pelannut Mikko Salminen joutunut torjuntatöihin lähes lainkaan. Jukka Ihalaisen kevyehkön kaukolaukauksen Salminen selvitti vaivoitta.

TamU hallitsi ja piti palloa, mutta LaPro pääsi pelin edetessä iskemään välillä vastaan. Yhden näistä vastaiskuista seurauksena se sai sivuvaparin hyökkäysalueensa vasemmalta laidalta. Laadukas keskitys löysi Martti Pelttarin pään maalinedustalta ja pallo painui ohi maalilla pelanneen Jussi Siltasen. Linjatuomari oli kuitenkin havainnut tilanteessa paitsion ja maali hylättiin. Jos tilannetta ei olisi liputettu paitsioksi ei sitä oltaisi varmaan protestoitu, sillä kentällä olleista kukaan ei pelin jälkeenkään ollut varma oliko kyseessä paitsio.

Toisella puoliajalla peli hieman tasottui, mutta TamU piti edelleen valtaosan ajasta palloa. Loistavasti pelanneen Timo Törmäsen johdolla LaPron bussi kuitenkin kesti kaikki lähentelyt. Loppua kohden väsymys alkoi painamaan ja tilaa syntyi kentälle enemmän. TamU ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään laitoihin syntynyttä tilaa vaan pääsääntöisesti hyökkäykset törmäsivät kahdeksan miehen sumppuun, josta pallo lensi kaaressa takaisin keskialueelle.

Lähimmäksi maalia pääsi pirteästi taistellut Ville Toiva, jolle pedattiin vetopaikka noin kahteenkymmeneen metriin. Kova laukaus napsahti keskelle poikkipuuta ja kimposi siitä yli maalin. LaPro nosti omaa pakkaansa todella harvoin, mutta pelin lopulla TamU pääsi yhden tälläisen kerran kohdalla katkoon. Pallo pelattiin oikealle laidalle Severi Hiltuselle, jolla oli vastassaan keskustassa yksi puolustaja ja toisella laidalla kaksi omaa pelaajaa. Kolmella yhtä vastaan tilanne kuivui kuitenkin kokoon, kun syöttö ei lähtenyt ajoissa ja Hiltunen ajautui pieneen kulmaan, josta laukaus heilutti vain sivuverkkoa.

Kun tämänkin jälkeen syntyneet tilanteet kuivuivat kokoon jäi tulostaululle lukemat 0-0.

Kakkosjoukkueen päävalmentaja Mikko Jokela oli mietteliäs pelin jälkeen: ”Yli kymmenen vuoden LaPro-taustani perusteella me tiedettiin tarkalleen mitä vastaan tulee. LaPro pelasi erittäin LaPromaista peliä ja pelasi sitä erittäin hyvin. Valmennusjohdolle jää pohdittavaksi miten vastaavat muurit tulevaisuudessa murretaan. Joukkueen pallonhallinta alkaa nyt toimia, joten seuraava askel on sen muuttaminen maaleiksi.”

”Vanhojen pelikavereiden väliset kerskumisoikeudet eivät vielä menneet jakoon, mutta onneksi päästään vielä hakemaan toisessa ottelussa ratkaisua tilanteeseen!” heitttää Jokela vielä lopputerveiset LaPron suuntaan silmäniskun saattelemana.

TamU-Kauppa

Kausikortti 2022

90 €
Lue lisää ja osta >>

Kausikortti 2022 (alennusryhmät)

65 €
Lue lisää ja osta >>
TamU naiset -tukikausikortti

TamU-naisten tukikausari 2022

20 €
Lue lisää ja osta >>
TamU Olympia-kortteli -VIP-kausikortti

VIP-kausikortti 2022

360 €
Lue lisää ja osta >>

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

8.5. MuSa - TamU 1 – 2

15.5. TamU naiset - PaiHa 4 – 0

15.5. TamU 2 - FC Melody 3 – 3

17.5. klo 18 TamU - Klubi 04

18.5. klo 20 RaiFU - TamU naiset

20.5. klo 19 NoPS - TamU 2