Kakkosen lohkojako on valmis poikkeuksellisten vaiheiden jälkeen – TamUlle kova lohko

22/12/2021 TamU
Uutinen

Tampere United pelaa tulevalla kaudella miesten Kakkosen lohkossa B, johon tulee joukkueita Pirkanmaalta, Kanta-Hämeestä, Satakunnasta, Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta. Lohko on poikkeuksellisen kova, sillä mukana on kaksi Ykkösestä viime kaudella Kakkoseen pudonnutta joukkuetta, ja toisaalta TamU on lohkon ainoa nousijajoukkue. Lisäksi lohkosta tekee kovan se, että Palloliiton täydennysmenettelyn kiemuroiden takia lohkossa pelaa poikkeuksellisesti kolmetoista joukkuetta, jolloin lohkosta putoaa normaalin kahden joukkueen sijaan kolme joukkuetta.

Kolmentoista joukkueen lohkoon päädyttiin monipolvisen prosessin seurauksena. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että lappenrantalainen PEPO nostettiin täydennysmenettelyn kautta Rovaniemen Palloseuran paikalle Ykköseen. Tämän jälkeen Palloliiton hallitus teki päätöksen Kakkosen täydentämisestä GBK:lla, mutta tämä ratkaisu herätti hämmästystä jalkapalloyhteisössä, sillä Espoon Palloseura oli sääntöjen mukaan täydennysmenettelyssä GBK:n edellä. Lopulta Palloliiton kilpailutyöryhmä pohti asiaa uudelleen viime viikonloppuna, ja päätyi esittämään myös EPS:n nostamista Kakkoseen. Kun myös GBK:lle kuitenkn annettiin Kakkosen paikka, johonkin Kakkosen kolmesta lohkosta oli pakko ottaa kolmetoista joukkuetta. Tällä kertaa tämä arpa osui Tampere Unitedin lohkoon eli lohkoon B. Palloliiton hallitus teki lopullisen päätöksen asiasta maanantaina.

”Kaksi ylimääräistä peliä on monella tapaa mukavakin asia, sillä pelaamisen takiahan tätä hommaa tehdään. Pelaajat tykkää pelata, katsojat tykkää käydä peleissä ja seuran kassakin kiittää ylimääräisestä kotipelistä. Silti tuntuu aika kovalta päätökseltä, että jo ennestään kovaan B-lohkoon tuotiin vielä yksi joukkue lisää ja putoajien määrä nousee kolmeen – etenkin kun EPS ei varmasti ole mikään heittopussi”, kommentoi ratkaisua Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö.

”Hyvää lohkossa on tietenkin se, että siinä on mukana kaksi paikallisvastustajaa. Myös porilaisjoukkueet ovat aiempina kausina tuoneet katsomoon hyvin myös vierasjoukkueen kannattajia. On myös mukavaa, että kohtaamme vihdoin HJS:n Kakkosen tasolla, ja ympyrä tavallaan sulkeutuu kauden 2015 Nelosen kärkikamppailun jälkeen. Silloinhan sittemmin HJS:n edustusjoukkueeksi muuttunut Parolan Visa taisteli TamUn kanssa noususta Kolmoseen, ja kun silloin tiet erkanivat meidän sarjanousun myötä, emme hämmästyttävästi ole pelanneet samassa sarjassa ennen tätä”, yltyy Niemistö muistelemaan takavuosien käänteitä.

Onko lohko B kuolemanlohko?

Lohkoa B on eri keskusteluissa ehditty jo kutsua kuolemanlohkoksi, sillä lohkosta ei löydy montakaan selkeää ehdokasta putoajiksi. Sen sijaan lohkossa ovat muun muassa Ykkösestä pudonneet Musan Salama ja HJK:n kakkosjoukkue Klubi 04 sekä ensi kaudella tosissaan nousuun panostava ja kovia pelaajahankintoja tehnyt Salon Palloilijat. Lisäksi lohkoa sävyttävät kaksi muutakin liigaseurojen kakkosjoukkuetta Klubi 04:n lisäksi, kun mukana ovat Ilveksen kakkosjoukkue ja FC Honka Akatemia, joiden iskukyky voi vaihtua viikosta toiseen riippuen siitä, mitkä pelaajat ovat kulloinkin joukkueen käytettävissä.

Muutoinkin lohkossa on useita rutinoituneita Kakkosen joukkueita, jotka ovat pelanneet tällä sarjatasolla tai ylempänä jo useamman vuoden ajan. Näihin kuuluvat FC Jazz, Kaarinan Pojat ja Grankulla IFK. Myös HJS on viime vuosina vakiinnuttanut asemaansa Kakkosessa ja taistellut jopa kärkisijoista, mutta tiedot Hämeenlinnasta kertovat, että joukkue ei välttämättä ole ensi kaudella aivan niin kova kuin mihin viime vuosina on totuttu. Viime kaudella lohkon tyvipäähän sijoittuivat VJS, Ilves-Kissat ja sarjasta ensin pudonnut EPS, mutta VJS ja EPS ovat alueidensa suuria seuroja, joilla on hyvät edellytykset hakea ensi kaudella parempaa sarjasijoitusta.

Päävalmentaja Jukka Listenmaa ottaa tilanteen vastaan tavalliseen tapaansa tyynen rauhallisesti.

”On kova lohko. Kaksi Ykkösestä pudonnutta joukkuetta ja kovia panostuksia tekevä SalPa osuvat kohdalle, ja lisäksi muutama muukin kova joukkue. Putoajiakin on yksi enemmän kuin muissa lohkoissa, niin kyllä tämä tietyllä tapaa kuoleman lohko on. Mutta kun kääntää asian toisinpäin, onpahan pari peliä enemmän kuin muilla eli jotain positiivistakin löytyy kun saadaan pelata enemmän.”

Päävalmentaja toteaa kolmen putoajajoukkueen olevan jo ihan prosentuaalisestikin iso määrä kolmentoista joukkueen sarjassa, ja pitää mukaan nostettua Espoon Palloseuraa kovana joukkueena jo muutenkin kovan joukon jatkoksi.

”Yhtään heittopussia ei sarjassa tule olemaan, joten pisteitä täytyy raapia tasaisesti koko ajan, ja heti alusta asti pitää olla valmiina”, Listenmaa päättää.

Kakkosen B-lohkon joukkueet kaudella 2022

Lohkossa on kolmetoista joukkuetta, joista kolme tulee Pirkanmaalta, yksi Kanta-Hämeestä, kaksi Satakunnasta, kaksi Varsinais-Suomesta ja viisi Uudeltamaalta. Lohkossa pelataan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen lohkon neljä parasta pelaavat vielä yksinkertaisen jatkosarjan, johon tulevat mukaan varsinaisessa sarjassa kerätyt pisteet ja maaliero.

JoukkuePaikkakunta
Tampere UnitedTampere
Ilves-KissatTampere
Ilves 2Tampere
HJSHämeenlinna
FC JazzPori
MuSaPori
KaaPoKaarina
SalPaSalo
FC Honka AkatemiaEspoo
EPSEspoo
GrIFKKauniainen
VJSVantaa
HJK Klubi 04Helsinki

Osta kausikortti kaudelle 2022

Kausikortit kaudelle 2022 ovat myynnissä. Yleisimmin hankitut kausikortit löytyvät alta napeista, ja loput vaihtoehdot eli erilaiset VIP-lippuja sisältävät paketit ja naisten edustusjoukkueen tukikausikortit löydät TamU-kaupasta. Tervetuloa kausikorttiostoksille!

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU