19.11.2016

 
 

Kakkosen lohkojako on vahvistettu

Palloliiton liittohallitus on vahvistanut Kakkosen lohkojaon, ja Tampere United on sijoitettu B-lohkoon, jossa muut joukkueet tulevat Etelä- ja Länsi-Suomesta. Kauden kohokotia ovat kaksi paikalliskamppailua Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan.

B-lohkon joukkueet olivat lauantaina koolla Tampereella j√§rjestetyss√§ palaverissa, jossa oli mukana my√∂s edustajat Palloliitossa. ”Meill√§ oli hyv√§ palaveri ja k√§vimme l√§pi monia k√§yt√§nn√∂n asioita”, toteaa palaveriin yhdess√§ joukkueenjohtaja Sami Koivulan kanssa osallistunut Heikki Wilen. ”My√∂s itse lohkojako on juuri se mit√§ toivottiinkin. Pelimatkat eiv√§t kasva taloudellisesti liian suureksi rasitteeksi, ja lohkossa on useita mielenkiintoisia joukkueita paikalliskilpailija TPV:t√§ my√∂den.”

Koska lohkojako on vahvistettu, Ykkösen paikastaan konkurssinsa takia luopumaan joutuvan PK-35:n tilanne ei vaikuta Kakkosen lohkojakoon. Kakkosen joukkueista OPS ja TamUn kanssa samaan lohkoon sijoitettu MuSa tavoittelevat PK-35:ltä vapautunutta Ykkösen paikkaa, ja jos toinen näistä joukkueista jättää Kakkosen, se korvataan jollakin Kolmosen lohkossaan viime kaudella toiseksi tulleella joukkueella. Tämä joukkue valitaan Palloliiton täydennysmenettelyn mukaisesti niistä piireistä, joiden joukkueita pelaa siinä Kakkosen lohkossa, josta paikka vapautuu.

Kakkosen B-lohko:

Tampere United
Tampereen Pallo-Veikot
Musan Salama (Pori)
FC Jazz (Pori)
BK-46 (Karjaa)
Salon Palloilijat
Peimari United (Sauvo)
FC Espoo
Etelä-Espoon Pallo
Nummelan Palloseura
FC Viikingit (Helsinki)
Käpylän Pallo (Helsinki)